2012/12/13

Kaappisäätöä ja kaikenlaista muuta


Nyt soi: Bring Me the Horizon - It Never Ends
Fiiliksiä: Perushyvät fiilikset. (:
-----

...Äläkää ajatelko tuota otsikkoa enempää, tack !

Iltapäivää. Tai iltaa.
Tulin joku aika sitten koulusta, ja olipa kummallinen päivä taas vaihteeksi. Ensimmäisenä oli fysiikan kaksoistunti, toisella tunnilla oli koe. Aihe oli lämpöoppi, joka ei vain tunnu istuvan miun päähän. Kuitenkin koe tuntui menneen ihan siedettävästi, ei huonosti mutta ei hyvinkään.
Tämän jälkeen köpöteltiin liikuntakeskukselle (tai mikä lie tuo onkaan) liikuntatunteja varten. Mie en ollut asiasta yhtään innoissani, koska tiedossa oli kuntotestit. Sain kuntotesteistä seiskalla aika jäätävät traumat. Pelkän sanan mainitseminenkin heittää inhonväristyksiä pitkin selkää. No, opettja antoi lapun tulosten merkintää varten ja kappas, lajeja olikin vain muutama, about kolme kertaa vähemmän mitä vuosi sitten. Kaiken lisäksi tuntui, että pärjäsin testeissä hyvin. O__o
Ruokavälkällä fysiikan opettaja pölähti kasiaulaan meidän porukan luo kumman hyväntuulisena, mikä oli aika outoa, kertomaan että mie olin repäissyt kokeesta puhtaan kympin. Anteeksi, voitko toistaa? Kymppi, oletko varma? Piitukin oli saanut tosi hyvän numeron kokeesta, mikä oli toki mukava uutinen hänelle. (:
Viidennellä tunnilla oli englantia, oli ihanan rentoa. :3 Tunnilla kuunneltiin vain tarinaa englanniksi. Meinasin torkathaa siinä samalla, ehehe. :'D Kuudes tunti meni äidinkielen diaesityksen kanssa. Enkä aio enää koskea pitkällä tikullakaan Ubuntu-käyttöjärjestelmällä varustettuihin tietokoneisiin tuon jälkeen. Hell no. Kaksi viimeistä tuntia olivat köksää. Tehtiin sellaista älyttömän pahanmakuista täytepatonkia, en pystynyt juurikaan syömään sitä. XD
Olisin päässyt kotiin varttia ennen neljää, mutta tuli muita onglemia vastaan. Kaappi ei suostunut aukeamaan. Kuulostaa toki hölmöltä, miullahan on avain, joka oli vielä ennen ruokkista toiminut. Tosin se lukko on jumitellut osittain jo koko syyslukukauden, mutta mie fiksuna en ole hoksannut käydä vaihtamassa kokonaan toiseen kaappiin. (y)
Ränkkäsin kaapin ovea siinä varmaan reilut viisi minuuttia, mutta ei auennut. Eihän siinä muuta, mutta ulkona on miinus kahdekasan astetta pakkasta, tulee lunta reippaalla tahdilla sekä olen kävellen, niin ilman takkia ei halua kävellä kotiin. Lähdin sitten opettajien huoneeseen (dfghjkl en halua mennä sinne enää yksin) selostamaan tapahtuneen, ja yksi opettaja lähti jeesaamaan kaapin oven kanssa. No, hän sai kuin saikin sen oven auki aikansa yleisavaimella säädettyään.
Ja miun pitää huommenna lähteä metsästämään kansliasta uutta kaappia. Jee, tulee varmaan tosi kivaa. <2 Huomenna on muitakin not nice -kategoriaan meneviä asioita, joita en odota innolla. .__. Esimerkiksi matematiikan ylimääräinen koekertaustunti sekä lääkärissä käynti, jonka takia pitää olla koulusta pois viimeisen tunnin verran.

Muuten tämä viikko on ollut kohtalaisen perus. Ei mitään kummallisempaa. Maanantaina pyörittiin keskustassa Veturitalleilla, tiistaina puhuttiin matikan tunnilla syvällisiä Elinan kanssa. Eilen keskiviikkona jännättiin enkun tunnilla, että tuleeko maailmanloppu 12.12.12 klo 12.12 ja töissä jäin lukemattomia kertoja jumiin kinokseen jakelukärrin kanssa.

Thunder-pipariii, melkein joka jouluinen perinne tehdä tämä ! :3 Ja joo, liittyy taas loistavasti kaikkeen. :__D

Tein tuossa, apua odotas, niin tiistaina (moi olen sekaisin päivistä) uuden vesileiman videotuotannolle ! Lisään tuohon alle yhden erittäin havainnollistavan kuvan aiheesta.

Vertailussa uusi ja vanha. Uudesta puuttuu nuo tyylitellyn kirjoitusasun viivat edestä ja lopusta, mutta haitanneenko tuo. : D

En nyt tiedä onko tuo uusi loppupeleissä vanhaa parempi. Vaihtelua se ainakin on. 8) Vanha vesileima on nököttänyt videoiden oikeassa alakulmassa ties kuinka monessa videoissa (en jaksa laskea) jo yli puolentoista vuoden verran.
Yritin myös pari päivää sitten tehdä ensi vuoden outroa, mutta yritys meni aika täydellisesti puihin. Suunnitteline tekeväni hienon outron Shatter 3D -efektiä käyttäen, mutta siitä tuli aivan onneton kyhäilmä. XD Harmi että ei ole tullut säästettuä tämän vuoden (2012) outron projektitiedostoa. :c Olen ollut siihen koko vuoden harvinaisen tyytyväinen, niin olisin voinut vain vaihtaa vuosiluvun 2012 tilalle 2013. Mutta sitä projektitiedostoa ei ole, niin minkäs teet. >.<
Olisin myös päässyt oikein helpolla tämän homman kanssa...

Sähelsin viikonloppuna niiden viime postauksessa mainittujen uusien piirrustusvälineiden kanssa, ja ta-daa:

Linkki deviantARTiin.

Työvälineinä värikynät (Derwent Inktense, Faber-Castell Art Grip), glitter-geelikynät, kalligrafiakynä, pullomuste, vesivärit ja kimalleliima. Tuon oranssin karvakasan anatomian kanssa meni aikaa ja meinasi mennä hermot. :'D Näytin tuon työn kuviksen opettajalle tiistaina ja sain kehuja. :3

Viime postauksessa tuli mainittua niistä sinisistä housuistakin. Löysin sellaiset yhdestä nettikaupasta, ja ne tulivat eilen postissa. Oikein kivat, tykkään! ♥ Jaja sitä kirkkaansinistä mitä halusinkin.

Nyt kilometripostauksen kirjoittaja kiittää teitä lukijoita~
(En edes hoksannut ennen kuin nyt, että tuli vähän pitkästi tekstiä. XD)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti