2013/04/26

Selostusta + linkatkaa miulle luettavaa

Kevätväsymys. Joka vuosi se iskee tavalla tai toisella nakertaen motivaatiota ja vetäen olon todella vetämättömäksi. Sanotaanko vaikka nyt niin, että miun fiiliksiä kuvaa tällä hetkellä parhaiten ilmaisu "kuin katujyrä olisi ajanut yli". Kotiin neljän jälkeen tultua rojahdin suoraa päätä sängylle ja lojuin siinä tunnin. Väsyttää. Pirun paljon.
Sain tehdä kunnolla hommia sen eteen, että sain itseni psyykattua pitkän koulupäivän jälkeen työhommien pariin. Periaatteessa olisin voinut hoitaa nuo huomenna, mutta saanpahan nyt nukkua aamulla pidempään. Lisäksi pääsen nopeammin pois huomenna työasioiden parista. Kyllähän se kelpaa. En mielelläni uhraisi koko lauantaita töille. Saati kun kotona odottaa toinen työmaa, kouluhommat. Viikonloppuna pitäisi hoitaa yksi esitelmäkyhäilmä pois päiväjärjestyksestä. Opettaja päätti siirtää sen deadlinea kuukaudella. Tykkään kovin. <2 br="">
Viime aikoina meikäläisen elämässä ei ole tapahtunut mitään kertomisen arvoista. Mie oon vain lagaillut perinteisen päiväjärjestykseni mukaan ympäriinsä. Jee.

Viime postauksessa jäi mainitsematta, että miuta halutessaan saa seurata @ Soptify. Profiili on yksinkertainen, joka johtuu siitä, että en käytä ohjelmaa naamakirjan kautta. Noita peruskuuntelijaprofiileja ei kai pysty sen kummemmnin stailaamaan oman näköiseksi (mutta mikäli joku tietää miten, niin on hyvä ja kertoo! : D).
Soittolistoja en toistaiseksi ole innostunut yhtä poikkeusta lukuun ottamatta väsäämään. Pitihän yksi lista tehdä, jolla on suurin osa suosikkiartistien diskografiasta sun muu sälä yhdessä paikassa. Listan alkuperäinen tarkoitus on toimia laajennettuna versiona Windows Media Playerin musikkikirjastosta, jonka kappalemäärä kasvaa sitä mukaa mitä kivoja biisejä ja artisteja tulee vastaan. Yllätyin tosin, että tuossa on listattuna vain ~3000 kipaletta. Pelkäsin luvun olevan paljon suurempi. XD


Ja sitten, pyytäisin teitä lukijoita linkkaavan miulle blogeja. Haluaisin jotain uutta luettavaa ja mielenkiitoisia blogeja seurattavaksi !
Linkittämänne blogit voivat olla omianne, ystävienne ja tuttavienne blogeja, tai sellaisia, joita tykkäätte lukea. Kielenä mieluiten suomi, mutta myös englanti ja ruotsi käyvät. Erityistä sisältötoivetta ei ole, mutta blogi saisi olla ulkoasultaan ja kieleltään siisti. Ja ilman muuta aktiivinen. 
Hyvälaatuiset kuvat postauksissa ovat toki myös plussaa, mutta eivät pakollisia. 
En lupaa liittyä kaikkiin automaattisesti lukijaksi, mutta kaikki tulen katsomaan läpi. :)

Jos teillä on myös ideoita erikoispostaukseen tai muuhun vähän peruspostauksesta poikkeavaan, niin sanokaa toki! Itse olen kovin huono keksimään mitään vaihtelua, joten idealla saa heittää aivan vapaasti. >)

Musiikkia tähän loppuun, jotta postaus ei mene vain tekstiksi~

Kiitos lukijoille. 8)

4 kommenttia:

  1. Joku erikoispostaus ois hei kiva, mut en kyllä äkkiä keksi aihetta sellaselle:D mut tässäpä ois pari mun lukuluettelosta löytyvää blogia, joista aikasta paljon tykkäilen (+mun blogin tiiätkin jo:P)
    http://a-boy-with-no-name.blogspot.fi/
    http://urbaaninrunotytonpaivakirja.blogspot.fi/
    http://exchangeboarding.blogspot.fi/
    http://tulppaanejakavioissa.blogspot.fi/
    http://kuvailevainen.blogspot.fi/

    ..löytysköhän noista jo jotakin uutta luettavaa?(: yritin vähän vilkuilla, et oisivat sellasia, joita et vielä ainakaan julkisesti lukijana seuraile;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset linkeistä! Nuo kaikki ovat miulle uusia tuttavuuksia ja yksi päätyikin heti seurailuun, mutta muutkin vaikuttivat kiinnostavilta. :3

      Poista
  2. Ajattelin että olisihan kiva, että
    voisit kuvata videon/kuvina mydayn. Taikka esitellä lempivaatteesi.
    Myös parhaat kuvaotokset -postaus olisi kiva!

    Niin ja tässä muutama lukuehdotus...

    -tinkerlilla.blogspot.fi
    -lauramonsteri.blogspot.fi
    -asdfghjkroosa.blogspot.fi
    (Blogin nimi on I am only human)

    I hope you like. Mielipiteensä kullakin, toivottavasti ovat uusia
    tuttavuuksia...
    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkeistä, vaikka sattui niin, että kaikki noista olivat miulle entuudestaan tuttuja. : DD
      Paljon kiitoksia myös erikoispostausehdotuksista, laitan nuo harkintaan. (:

      Poista