2013/06/08

Banneriprojekti

Hejj.



Vesisadetta ja ukkosta, vuoroin auringonpaistetta ja hellettä. Jännää, että kun tänne eksyy joku ukkospilvi, niin se ei vähällä helpotakaan. Jyrinää ja salamointia kestää tunteja.
Jännää on myös se, että aina kun tartuin jatkamaan erästä banneriprojektia, alkoi jyristä. Näin jollain tapaa maalaisena nappaan aina kaikkien sähkölaitteiden töpselit pois seinästä heti kun alkaa jyristä. En tiedä miten suuri mahdollisuus on, että ukkonen särkee sähkölaitteet, mutta tapa on tapa.
Innostuin bannerin teosta, kun näin, että Fiia toivoi blogissaan joidenkin tekevän hänelle bannereita. Itselläni ei ole bannerin teosta mitän kokemusta, jos ei lasketa tuota Viisiminuuttisen ylälaidassa killuvaa yksinkertaista härpäkettä.
Yrittänyttä ei laiteta, joten päätin kokeilla, miten bannerinteko luonnistuisi. Ensimmäinen versio meni perseelleen, kun Gimp kaatui kesken kaiken. D:


Enkä tietenkään ollut tallentanut kuvaa projektiksi. Koko homma siis hävisi kokonaan. Otti päähän, enkä viitsinyt aloittaa tekemistä sinä iltana yönä enää uudemman kerran. Päädyin pyörimään nettiin, ja löysinkin kaksi mielenkiintoista vaihtariblogia. Olen yrittänyt etsiä vaihtariblogeja, jossa suomalainen lähtee vuodeksi Ausseihin, jo pidemmän aikaa. Tuloksetta tosin. Olin siis hyvin iloinen noiden löytymisestä ja jään innolla seurailemaan~ :3
Toinen yritys päättyi paremmin. Sain jopa valmista. (y) Lopputulos ei ollut sitä mitä piti, joten olin enemmän kuin yllättynyt kun huomasin bannerin kelvanneen käyttöön. Käykää katsomassa sitä Fiian blogissa ja napsauttakaa itsenne lukijaksi. Mie ainakin tykkään kovin seurailla tuota blogia. (:

Katkaisen tähän tämän kirjoituksen ja jatkan seuraavassa postauksessa. Tämä muuten venyisi niin äärettömän pitkäksi, jos jatkaisin kirjoittamista tähän.


Kiitän lukijoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti