2013/07/28

ONEWING








Soisia aamunkoittoja piirrustuspaperilla ja siihen istuvaa fantasiahenkistä musiikkia. Laittaa väkisinkin mielikuvituksen lentämään ja inspiraatiotason nousemaan!

Tämä oli jonkinasteinen ikuisuusprojekti. Luonnos oli piirretty joskus kesäkuun alussa ennen ratsastusleiriä. Tarkempaa visiota lopputuloksesta siinä vaiheessa ei ollut. Ei mitään ideaa, että minkä värinen kuvan keskellä olevasta karvakasasta tulee, millainen tausta olisi hyvä ja niin päin pois. Lopputulos tuli selviämään vasta myöhemmin. Värittelin työtä piirtämisinnon iskiessä eteenpäin mikäli satuin olemaan kotona kynälaatikoiden ja kirjoituspöydän ääressä.

deviantARTissa.
Työvälineinä puuvärit (Faber-Castell Art Grip sekä kynälootan pohjalla pyörineet merkittömät pätkiksi kutistuneet kynät), kalligrafiakynä ja pullomuste (Koh-i-Noor, väreinä musta ja valkoinen). Ääriviivojen tekemiseen käytetty mustaa, highlights-korostukset (jee mikä termi, keksikää parempi) tehty värittämisen jälkeen valkoisella musteella.
Valkoinen muste on yllättävän kiva työväline valkoisen geelikynän korvikkeena! Meinasin aluksi hommata valkoisen geelikynän, mutta kokemuksen syvä rintaääni sanoo, etteivät geelikynät ole pitkäikäisiä, joten kallistuin valkoiseen musteeseen. Varmasti halvempi vaihtoehto, pullo mustetta maksaa kaksi euroa. : D Ja riittoisampi, sillä saman kokoinen pullollinen mustaa mustetta on riittänyt käytössä pitkään vaikka käyttö on ollut ahkeraa.
Piirros on kokoa A4, paperina oli 80g kopiopaperi. Auttamatta liian ohuttahan se on perusteellisempaan työstämiseen (...pari kertaa ylityöstämisen seurauksena paperiin on tullut pahasti irvistelevä reikä), mutta kun se on niin edullista verrattuna kunnollisiin piirrustuspapereihin.

Asiasta kolmanteen.
Blogin tulevaisuudesta ja tauon jatkumisesta ei ole harmaintakaan aavistusta. Teen miten tuntuu parhaalta~
Mutta jotain kirjoistusten tyylille pitää tehdä. Toukokuun loppupuolesta lähtien blogikirjoitukset ovat lähteneet ajelehtimaan ihan kummaan suuntaan. Pitäisi vaan koittaa itsekin uskoa, että pysyisi enemmän aiheessa, piirtämisessä, eikä alkaisi sooloilemaan omiaan. Vaikka tästä seuraisikin postausten välisen ajan kasvu muttatuotanoin. :__D

Huomenna suuntana on Turku~ Tuntuu vähän haikealta, että kyseessä on tämän kesäloman viimeinen reissu minnekään ja sitä seuraavalla viikolla alkaa koulu yhyhykuolen. Toisaalta, onhan sitä tällä lomalla tullut mentyä ja tultua, esimerkiksi viikko sitten tuli pyörittyä Joensuun seudulla. Siellä ei paljon mikään ollut muuttunut Keski-Suomeen muuton jälkeen vaikka siitä on aikaa. On myös jännää huomata muistavansa monista teistä joka ikisen mutkan ja maisemat. Murretta vain en osannut enää puhua juuri yhtään. .__.

Kiitos lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti