2013/07/03

Sinne ja takaisin

Pyydän anteeksi postaustaukoa.


Tosiaan. Olin viime viikolla maanantaista perjantaihin Karoliinan luona Helsingissä. Oli oikein kiva nähdä häntä pitkästä aikaa, koska viime kerrasta oli ehtinyt vierähtää kuukausi jos useampikin. Syyttäkäämme välimatkaa. Onneksi netti ja kännykät ovat oivallisia tapoja pitää yhteyttä. Vaikka itselläni kännykän käyttö on minimaalista, kun unohdan tuon rakkineen olemassaolon liian usein. Se jää aina jonnekin, laukkuun, hyllyyn, kirjoituspöydän kulmalle mutta ei ikinä tartu mukaan. :'D

Nuo pienet ovat oikeastaan aika suloisia.
Junamatka meni mukavasti, ja asemalla miuta oltiinkin jo odottamassa lämpimän vastaanoton kera. Siitä sitten alas Rautatientorin metroasemalle ja suunnaksi Karoliinan koti.
Viikon aikana käytiin muun muassa keskustassa shoppailemassa ja Korkeasaaressa.
Olin asettanut itselleni tavoitteeksi löytää Helsingin keskustasta uuden lompakon, koska edellinen oli epäkäytännöllinen, pieni ja sen vetoketju oli jumitellut jo pariin otteeseen. Oikeastaan olisin tarvinnut uuden jo pidempään, mutta koska olen pihi, niin ostan vasta sitten kun on pakko tai löydän jotain mielestäni mahtavaa. Kuin tilauksesta yhden laukkukaupan tarjouslootasta löytyi ihana lompakko, jonka hintakin oli aivan sopiva. En sitten pähkäillyt enempää, vaan marssin tämän kanssa kassalle saman tien.

Taisi olla hinnaltaan vähän päälle 12€.
Muuta ei tullut ostettua. Cybershopista meinasin aluksi ostaa kaulakorun tai kaksi, mutta tuolla liikkeessä ei ollutkaan juuri niitä, mitä olin aiemmin netistä katsonut. Muutenkin tuo Asematunnelin liike oli hurjan pieni, minkä takia en tykännyt katsella siellä pitkään. Vaikka kaikkea kivaa siellä olisi ollutkin! :3


Korkeasaaressa oli kivaa käydä, tykkäsin! Olin vain kerran aiemmin käynyt siellä joskus vaahtosammuttimen kokoisena, joten oli muksaa päästä uudestaan. Mentiin lautalla Kauppatorilta, koska lautat on kivoja ja bussilla pääsee ajelemaan tarpeeksi kotipuolessa.
Menomatkalla oli niin sumuista, ettei maisemia näkynyt ollenkaan. Suoraan sanoen seilattiin harmaan pilven sisällä kohti jotakin, rantojakaan ei näkynyt ollenkaan. Eläimistä ihastuin eniten kissapetoihin. Varsinkin lumileopardi oli oikein suloinen. ♥ Ilman muuta myös przewalskinhevosvarsa oli varsin valloittava otus, kuten myös kengurut. Tai no wallabit, jos tarkkoja ollaan. : D
Paluumatkalla sumu oli jo hälvennyt, joten lautalta näki ympärilleen. Tosin silloin tuuli valtavasti. Koko ajan tuntui, että olisi lähdössä lentoon hallitsemattomalla lentoradalla ja molskahtaisi suoraan Itämereen. Eihän se käytännössä ole mahdollista, mutta siltä se tuntui! XD Korkeasaari-reissun päätteeksi mentiin Kamppiin jäätelölle.

Ben & Jerry's Chocolate Fudge Brownie. Oliko edes hyvää jäätelöä nomnom. *3*
Näiden lisäksi me käytiin vuorkaamassa leffa, Nälkäpeli. Ja kyllä, nyt ymmärrän täysin miksi tätä hehkutetaan niin paljon. :'D Loistava leffa, tykkäsin tuon juonesta paljon. :3 Leffan lisäksi kateltiin telkkarista kaikkea enemmän tai vähemmän hömppää, selattiin nettiä, puhuttiin vähän kaikeasta mahdollisesta, piirrettiin ja pelattiin Ōkamia. Meiltä molemmilta meni hermot useaan otteeseen kun Wii ei tunnistanut meidän ahkeraa kapulan vispaamista, josta seurasi ettei pelihahmo Amaterasu iskenyt ja kuoli siihen paikkaan. Dfghjk.
Aika meni taas vähän liian nopeasti. Mutta se on hyvä, että nähdään jo kuun puolivälin jälkeen uudestaan. Whii. 8)

Piirtelyn lopputulos. Anatomia ja varjostukset hieman kököt, mutta olkoot. 



Kiitos kaunis lukijoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti