2014/01/20

Kiharaharja


Adaline-hahmo sai viikonlopun saatossa uuden reference sheetin. Sanan tarkkaan suomennettuna viitearkkia tarkoittava kuva oli ollut luvattoman kauan kesken. Tammasta tuli jotenkin turhan jykevän näköinen, eikä pärstän ilme meinannut asettua millään, niin piirtäminen meinasi kellahtaa pakkopullan puolelle aika äkkiä. En halunnut kuitenkaan heittää luonnosta ja lineartia suoraam menemään, joten tällä mennään!
Realistisen näköistä kiharaa on muuten himskatin vaikeaa tehdä koneella! Suora harja on huomattavasti helpompi saada näyttämään järkevälle. XD Mutta en ollut kokeillut moista aiemmin, joten uusien juttujen testaaminen ei koskaan ole pahitteeksi.

Adalinesta ei juurikaan ole kuvia, sillä hahmo on melko nuori. Tai miten sen nyt ottaa, hevonen ilmestyi paperille ensimmäistä kertaa tasan vuosi sitten, mutta lyijykynän terävän kärjen kohteeksi otus ei ole moneen otteeseen joutunut.

Valmis lopputulos:

deviantARTissa.
Tämän työn lisäksi kirjotuspöydällä lojuu yksi luonnos, joka näyttää todella epämääräiselle toistaiseksi. Kyseinen rustailu muistuttaa lähinnä epämääräistä koostetta ristiin ja rastiin ilman tarkoitusta menevistä viivoista, jotka eivät esitä juuri mitään.
Inspiraatiota olisi sylikaupalla muitakin töitä varten. Piirsin torstaina muutaman hahmotelman muistin tueksi, jotka jäävät odottamaan varsinaista toteutusta. Mikä voi venähtää pienen vuosituhannen päähän~

Pakko myös näyttää tässä muutakin räpeltelyä paperin kanssa. Inhoan askartelua, mutta äiteen pyynnöstä suostuin tekemään huushollin ulko-oveen uuden "huoneistossa kotieläimiä" -kyltin. Valmiit mm. paloasemilta saatavat lippulaput sattuvat olemaan turhan mitäänsanomattomia,  joten DIY-meininki kannattaa!


En vieläkään nauti askartelusta. Pfft. XD


Vieläkin niin koukussa tähän kipaleeseen. ;__; Täydellisyyttä! ♥

Kiitän lukijoita~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti