2014/03/14

Kuulumispäivitys

Olen blogini alkuajoista ujuttanut reippaalla kädellä postauksiin myös omia kuulumisiani piirtämisjuttujen lisäksi. Ajattelin pysyä tyylilleni uskollisena ja kertoa hieman missä mennään.
Postaus on hyvin tekstipainotteinen, kyllä, tiedän sen.

Mitä siulle kuuluu?

Vanha kuva allekirjoittaneesta, mutta menköön.
Lyhyesti sanoen, miulle kuuluu ihan hyvää. Röhnötän laiskasti kannettavan ääressä musiikkia kuunnellen. Viikonloppu pukkaa päälle. On ihana tunne, että saan ottaa rennosti koko viikonlopun, eikä tarvitse päntätä koulujuttuja. Tunnollisen oppilaan ongelma on se, että viikonloppuisinkin kaikki opiskeltavat asiat pyörivät takaraivossa, vaikka koulussa ei olisikaan.

Kaksi viikkoa sitten olleesta hiihtolomasta tuntuu olevan jo kamalan kauan. Kouluun palaaminen oli taas tuskaa. En tiedä mikä siinä on, mutta miulla menee suurin piirtein viikon verran siinä, että rytmin kääntää loma-ajalle edulliseksi, mutta sitten pitäisi palata takaisin koulurytmiin. Ugh, tiedänpähän että viikoittain vaihtuva työvuorosysteemi ei tulevaisuudessa toimisi itselläni ollenkaan. Kolmas jakso loppui tänään ja neljännen jakson lukujärjestys näyttää miusta varsin hyvälle reilusti alle kolmenkymmenen menevän viikkotuntimäärän ansiosta. Lyhyitä päiviä, joten ehkä ehtisin piirtämään arkipäivisinkin reilummin mitä tähän mennessä.
Tuntuu vaan aika absurdille asialle, että nyt alkava jakso on peruskoulun viimeinen. Noin kahden ja puolen kuukauden päästä seison päättötodistus kädessä mitä todennäköisimmin pyöritellen päässäni lausetta "tässäkö tämä nyt oli?". Olen kyllä enemmän kuin kiitollinen, että pääsen uusien haasteiden pariin uuden koulun merkeissä.
Tosiaan, tein oman yhteishaun heti loman jälkeen tiistaina. Ensimmäiseksi hakutoiveeksi laitoin Cygnaeus-lukion ja toiseksi hakutoiveeksi Sepän lukion, eli miusta tulee siis varmasti lukiolainen. Toki laitoin hakulomakkeeseen kolme muutakin koulua, mutta en koe niiden mainitsemista tarpeelliseksi. En edes miettinyt enää loppuvaiheessa kaksoistutkinnon mahdollisuutta, koska ehdin kuluttaa koulunpenkkiä vuosien ajan vielä lakin saamisen jälkeenkin. Ei kaikkea tarvitse tehdä kerralla.
Vaikka Cynkkarin keskiarvoraja on pyörinyt aina korkeana, olen oikeastaan täysin varma sisäänpääsystä. Meikäläisen yli yhdeksän puolen keskiarvolla kouluun päästään! (:

Kevään tulolla ja lisääntyvällä auringonvalolla on mitä todennäköisimmin ollut suuri vaikutus energiseen fiilikseen. Miulla on intoa tehdä koulun jälkeen muutakin kuin pakollisia velvollisuuksia tai aivot off-tilaan laittavaa dataamista.
Tänäänkin olisi tehnyt mieli kiskaista tennarit jalkaan ja viilettää lenkille kauniin kevätauringon lämmittäessä säätä. Tosin päädyin sen sijaan jäämään kotiin, sillä katupöly saa nenän ja silmät vuotamaan vesiputouksen lailla. Katupölyn lisäksi naapurissa oleva rakennustyömaan kalliomurskaamo saa koko kaupunginosan leijumaan harmaan kivipölypilven sisällä. Miusta on käsittämätöntä, miten tuohon on voitu laittaa tuollainen työmaa, jossa kalliomurskan tekemisen lisäksi räjäytellään niin että maa tärisee. On raivostuttavaa olla vaikkapa kotona, kun yllättäen kuuluu korvia raastava jyrähdys ja koko huusholli tärähtää kuin maanjäristyksen iskiessä. Mikä parasta, tätä on jatkunut jo pitkään ja jatkuu huhtikuulle, mikäli Keskisuomalaiseen on luottamista.

Piirrustusprojekteja työn alla on useampi tällä hetkellä. En edes uskalla laskea, koska niitä on PALJON. Niiden lisäksi pää tursuaa kaikenlaisia ideoita, ja eniten harmittaa, etten mitenkään pysty toteuttamaan kaikkia. Kun inspiraatioita tulee tällä vauhdilla, tuntuu, että voisi vain jäädä kotiin piirtämään ja ryhtyä täysipäiväiseksi kuvittajaksi. Todellisuudessa aivan utopistinen unelma, mutta saahan sitä aina kuvitella ja haaveilla.
Mainitsin edellisessä postauksessa, että saatan kuvata väritysvaiheen koira/susi/tmv. -työstä. Niinhän siinä sitten kävikin, että innostuin kuvaamaan ja video on tulossa.


On varsin mielenkiintoista saada kamera pysymään hyvässä asennossa kuvatessa, sillä en omista minkäänlaista kamerajalustaa. No, kekseliäisyydellä kirjapinosta ja laatikoista saa kehiteltyä jalustan, joka ajaa tehtävänsä riittävän hyvin.


Todella hieno biisi, tykkään. :3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti