2014/08/22

Virallisesti lukiolainen

Viimeisimmät kaksi viikkoa ovat olleet täynnä uusia, jänniä ja hienoja asioita. Olen varmasti käynyt vähän ylikierroksilla kaiken jälkeen, enkä oikein ole tiennyt miten päin olla. Nyt vasta alkaa pikku hiljaa tasaantua, ja alan päästä kiinni lukiolaisen tekemisen täyttämään arkeen.

Aloitin kaksi viikkoa sitten lukion. Uuteen kouluun meneminen ei jännittänyt ylitsepääsemättömän paljon, koska yksi parhaista ystävistäni oli tulossa samaan kouluun. Olimme aivan varmoja, ettemme pääsisi samalle luokalle, mutta toisin kävi. Ilmeisesti hyvä tuuri oli meidän puolella! Meidän uusi luokka, 14C, vaikuttaa oikein mukavalle porukalle. Kahdessa viikossa ihmisiä ei opi tuntemaan kovinkaan hyvin, mutta meininki on täysin eri verrattuna yläasteeseen. Olen niin helpottunut, ettei tänä syksynä tarvinnut mennä enää yläasteelle!


Näin ensimmäisten viikkojen jälkeen lukio tuntuu mukavalle, ja uskon viihtyväni tuolla ihan hyvin. Parasta onkin, sillä ensimmäisessä jaksossa miulla on kuusi palkkia (37 viikkotuntia). Siihen päälle vielä läksyt sekä töissä käynti, joten voitte arvata, että kiirettä pitää! Myös kouluun pelkästään tähän mennessä mennyt rahasumma hieman hirvittää (...yli 300 euroa, kun kirjat, bussikortti, opiskelijakortti sun muut ynnätään yhteen summaan .___.), mutta eiköhän se tästä!

Pyydän teitä varautumaan todella hitaaseen päivitystahtiin tästä eteenpäin, sillä en yksinkertaisesti ehdi piirtämään tai kirjoittelemaan postauksia. Saati jaksa, joskus pitää ehtiä nukkumaankin. Luultavasti Viisiminuuttinen ei kuitenkaan ole ainoa blogi, joka hiljaistuu näin syksyllä. 

Syksynjatkoja! (y)

2014/08/06

Projekteja ja pleikkarihypetystä

"Sabaton - To Hell And Back"
Innostuin kuuntelemaan Sabatonia enemmän viikko sitten, ja tykästyin kovin. :3 Heroes on loistava levy!

Viimeisen viikon aikana minulla on ollut taas ylitsevuotava innostus piirtämiseen. Tiedän piirtäneeni paljon, koska oikeaa kättä jomottaa ja sormet ovat jumahtaneet tiukasti kynäotteeseen. Osa piirtelystä on ollut vain rennosti tehtyjä harjoitusluonnoksia, jotka eivät tule päätymään minnekään. Niiden lisäksi minulla on neljä suurempaa projektia työn alla, jotka on tarkoitus julkaista useampien WIP-kuvien kera, kunhan ne valmistuvat.


Suosikkini kaikista keskeneräisistä projekteista. En malta näyttää enempää! Tussaus näyttää suttuiselle, mutta ei tule näkymään lopullisessa kuvassa. : D

Alla oleva video on viimeistelty ja renderöity torstaina iltayöstä koneella istuskellessani. Kerrankin sain jotain järkevää ilta-aikaan tehtyä, enkä vain selannut Tumblria! Edistystä.

Katso YouTubessa, mikäli ylläoleva soitin ei toimi.

Video on suurimmaksi osaksi editoitu jo keväällä, koska halusin tuolloin testata videon nauhoittamista pleikkarilla pelatessa. USB-videokaappari on todella näppärä väline. Kakkosen pelien huonolaatuisuus tuli minulle yllätyksenä kuvatessa. Ei se koskaan pelatessa ole pistänyt silmään! Editointi on tehty tuttuun tapaan Sony Vegas Pro ysillä.

Pitänee kokeilla videon kaappaamista myös astetta parempilaatuisten pelien kanssa. Tadaa, katsokaa!


PlayStation 3, mallinaan super slim ja tallenustilaa puolen teratonnin verran. Tykkään tuosta ihan älyttömästi. ;__; Kakkonen on ollut aina miun suosikkikonsoli, mutta kolmonen kirii todella lähelle. PS3:sen ostaminen on ollut haaveissa jo kolme vuotta, mutta olen aina pihiyttäni työntänyt haaveet takaa-alalle. Tosinaan olen iloinen siitä, että veli on toista maata ja toimii, eikä jahkaile asioita niin paljon kuin minä!


Konsolin mukana tuli viime syksynä kaikkien huulilla ollut GTA V, ja keskustassa passikuvassa käydessä mukaani tarttui alennuksessa ollut Sly Cooper Thieves in Time. Kaikki aiemmat Sly-pelit meiltä löytyvätkin, joten uusimman osan ostaminen oli miltei pakollista, kun nyt on konsoli millä pelata! : D

Videoihin palaten, Sony Vegasin aikajanalla möllöttää yksi uusi projekti. Seepra laittoi uuden StarStable Online MEPin (multi editors project) pystyyn, enkä mitenkään pystynyt vastustamaan osallistumisen valtavaa kiusausta. Kavereiden järjestämiin projekteihin on olematon kynnys lähteä mukaan, varsinkin kun tämän MEPin biisi on hyvä! Osaa valitessa minulla ei ollut aavistustakaan, mistä ja miten repäisen videon materiaalin. Onneksi tietokoneeni toisen kovalevyn uumenista löytyi valmiiksi kuvattua materiaalia! Jos sitä ei olisi ollut, minun olisi pitänyt keksiä jotain korvaavaa tilalle.

Hehkutan vielä, että Viljasta tekemäni maalaus mainittiin taas erään taiteilijan "July favourites" -journalissa deviantARTin puolella. Tuntuu mahtavalle, että __minun__ työ on noin käsittämättömän hienojen taideteosten keskellä, hui!

Kiitos postauksen lukeneille.