2015/06/20

Miittien mahtavuutta

"Feint - Snake Eyes (feat. CoMa)"

Viime lauantaina kiskot kuljettivat meikäläisen Tampereelle.


Suomalaisen Star Stable Online -hevosmörppiporukan (="mörppi", MMORPG eli Massively Multiplayer Online Role-playing Game), Frosty Hearts Legacyn, kanssa oli suunniteltu kasvotusten tapaamista jo viime maaliskuusta asti.
En ole ollut aktiivinen pelin puolella pitkään aikaan, mutta uskallan väittää olevani aika keskeinen henkilö porukassa - ainakin suuri osa tietää minut, vaikkakin pelin virtuaalimaailmassa minuun törmääminen onkin valitettavan harvinaista. Siispä tässä oli ensimmäinen iso syy lähteä paikalle: mennä näyttäytymään. XD




Harvakseltaan pelailu johtuu siitä, että peli on minusta vähän turhan yksinkertaista tehtäviltään. Onhan siihen syynsä, sillä sen kohderyhmä on hieman nuoremmat pelaajat. Kuitenkin, itse pelissä nickien takaa löytyy tosi mukavaa porukkaa, josta osa on aikuspelaajia.
Osa porukasta oli minulle tuttua entuudestaan miltei kahdeksan, osa kuuden, vuoden ajalta eri internetin kanavien kautta. Yhdessä on väännetty jos jonkinlaisia videoprojekteja. Lyhyesti tiivistäen, olisin ollut täysi tampio, jos olisin jättänyt tilaisuuden ihmisten tapaamiseen oikeassa elämässä kasvotusten käyttämättä.

Pääsin myös Merezonen vlogiin päivästä. Siisitä! Videolta löytää minut muutamasta kohdasta (vähän useammasta taustalla sanomassa jotain), joten heitän tähän mukavan "etsi punapää" -haasteen.

Katso YouTubessa, mikäli soitin ei tässä toimi.

Päivä oli mainio, ehdottomasti kokemisen arvoista! Mielettömät fiilikset jäi. :3

Paluumatka oli vähän hitaamman puoleinen. Jyväskylään saapuessa myöhässä oltiin yli tunti. Iltalehti noteerasi illan junaliikenteen tilanteen. Onneksi minulla ei ollut lauantaina kiire minnekään ja pääsin koko matkan samalla junalla. Plus maksoin junamatkasta niin vähän, että en viitsi nurista asiasta yhtään.

Koska SSO tuli puheeksi, kuukautta vaille vuosi sitten startannut Seepran hostaama MEP (Multi Editors Project) valmistui pari päivää sitten. Halusin projektin alkaessa ehdottomasti mukaan, sillä MEPin biisi oli loistava, vaikka minulla ei ollut silloin harmainta aavistustakaan millaisen osan pyöräytän.

Katso YouTubessa, mikäli soitin ei tässä toimi.

Yllä olevan osan päädyin tekemään. Mikäli tietokoneeseeni on luottaminen, tuo osa valmistui syyskuun puolen välin paikkeilla.
Napsauttakaa HD-laatu päälle, sillä osa puuroutui vesileiman lisäämisen ja uuden renderöinnin jälkeen. En ole osaan täysin tyytyväinen, mutta tulipahan tehtyä.

Ja näyttäähän kokonaisuus mielettömän hyvältä. Siitä ei käy kieltäminen!

Katso YouTubessa, mikäli soitin ei tässä toimi.

Minun osani alkaa kohdassa 2:14. Oli ihanaa päästä tälläiseen projektiin mukaan, vaikka aktiivinen editointiharrastukseni tuli tiensä päähän muutama vuosi sitten.

Juhannus on mennyt vähän tylsissä tunnelmissa. Tälle juhannukselle oli suunnitelmia, mutta sateinen sää vetti kaiken mössöön ja veti mielenkin harmaaksi. Ulos kokolle ei haluttanut lähteä. Korvaavana suunnitelmana toimi kvartetti, johon kuului tietokone, Wii, Ben&Jerry's sekä mitäänsanomattomat tv-ohjelmat.
Huomenna istun jälleen junan penkille. Vietän käytännössä koko päivän junassa istuen, sillä suuntaan kauas yöttömän yön kaupunkiin, Rovaniemelle, asti. Niin kivaa, tässä on ensimmäinen pidempi reissu minun kesääni!
Täten minä hiljenen netissä toviksi, palaillaan.

Kiitos lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti