2016/12/22

Tuunausprojekti: musiikkiaddiktin merkkilaukku

"Summoning - Long Lost to Where No Pathway Goes"

Syksyllä 2015 äitini avustuksella (tein suunnitelman, äiti ompeli sen pohjalta, ja sitten pääsin tekemään kangasvärillä painatusta) tehty Stam1na-kangaskassi on alkanut ahkeran käytön seuraksena osoittaa kulumisen merkkejä. Kassi on edelleen käyttökelpoinen, mutta raskaamman roinan ja muun tilpehöörin kuskaamiseen olisi hyvä olla toinenkin varteenotettava vaihtoehto.

Nuutuneen näköinen, mutta silti rakas kangaskassi.
Suunnitelmissa on ollut jo pitkään vuonna kivi ja keppi kirppikseltä löytyneen laukun tuunaaminen. Laukku oli ehjä ja siistissä kunnossa, mutta ulkonäöltään tylsä ja sieluton. Mitäänsanomattoman ulkonäkönsä vuoksi ja varteenotettavien tuunausideoiden puuttessa laukku on jäänyt vaille huomiota.
Tuunaan jatkuvasti vähän kaikkea, mutta blogiin asti niistä tulee harvoin kirjoitettua.
Tehdäänpä tilanteeseen muuots.

Opinahjoni kampusalueella on näkynyt paljon bändiaiheisilla kangasmerkeillä tuunattuja laukkuja, mutta loppuviimein idea lähti parrakkaalta rakkaaltani. Janilta löytyy jokseenkin samanlainen musta kangasmerkeillä tuunattu laukku, niin miksei miullakin voisi olla? x)

Projekti alkoi merkkien etsimisellä. Se vaati aikaa. Bändien miettiminen oli helppo nakki - fanitanhan monia orkestereja ja elänhän musiikista - mutta merkkien löytyminen harasi vastakarvaan. Joillekin bändeille niitä ei yksinkertaisesti ollut, joillekin lätkät maksoivat maltaita (tai niiden postarit, kuka hullu maksaa 13€ kirjelähetyksen kuljettamisesta?) tai myyjä ei toimittanut tuhansien järvien maahan mitään. Plääh.




Aikani mietittyä päädyin tälläiseen kokonaisuuteen. Edustettuina ovat Nightwish, Arch Enemy, Sabaton, Sentenced, Hypocrisy, Summoning ja Sonata Arctica. Äänimaailmallisesti raskaalla maaperällä liikutaan. :'D
Ostin merkit pääosin eBaysta ja yhden A Patch E Storesta. A Patch E Store oli tosi hämärän oloinen kauppa. Silti rohkenin kokeilla kepillä jäätä ja tilasin Hypocrisyn patchin, koska tilauksen loppusumma oli alle kaksi euroa (alennuskoodit on jees!). Yllätys oli positiivinen, kun tilaus saapui viikon sisällä, kangasmerkki oli laadukas ja luvatunlainen.
Muut ovat peräisin eBayn eri myyjiltä. Ostokseni tulivat Yhdysvalloista, Hollannista, Iso-Britanniasta ja Thaimaasta. Säästin pitkän pennin maailmalta tilaillessani verrattuna siihen, että olisin asioinut kotimaassa. Eläköön globalisaatio.
Sonata Arctican sininen porttipatch löytyi jo entuudestaan, sillä se tuli Pariah's Child-levyn digibook-version kylkiäisenä.
Alimmassa kuvassa myös se tuunattava veska, järeä hakaneula (jonka voisi myös iskeä kiinni laukkuun roikkumaan) ja itse askartelemani Pain-avaimenperä.

Painille ei löytynyt patchia. Miulla on mentaliteetti, että jos jotain ei löydy valmiina, se tehdään itse. Tässäkin tapauksessa pääsin askartelemaan omin pikku kätösin. Kangasmerkkiä ei pysty tekemään joka huushollin perustarvikkeilla, mutta avaimenperän kylläkin. Olen tehnyt niitä ennenkin. Esimerkiksi tälläisiä Taalainmaan hevosia on tullut näperrettyä. : D


Painin oliologo esiintyy jossain muodossa lähes kaikessa bändin grafiikassa. Syksyllä tulleen levyn, Coming Homen, kannessa otus on pelkistettynä merkkinä Peter Tägtgrenin hihassa. Sehän olisi mitä parhain kuvitus avaimenperälle!

Netin syövereistä ei löytynyt valmista merkkiä avaimenperään, joten tein sen Gimpillä kannen mallin perusteella. Sitten printteri laulamaan.
Ennen tätä olin tehnyt avaimenperän pohjalevyn valmiiksi. Käytännössä siis liimannut tiiviitä pahveja päällekkäin liimaa reilulla kädellä sivellen. Kuivatin pahvit paineen alla (kaikki lukiokirjat päälle vaan) kovaksi läpyskäksi. Ajatus on sama kuin vanerilevyssä, mutta puuviilun sijaan käytetään pahvia.
Uskokaa tai älkää, "pahvivaneri" on kestävää. Jopa liiankin jämäkkää tavaraa, koska sen leikkaaminen oikeaan muotoon on todella hankalaa. Kuviosaha olisi voinut olla saksia ja mattopuukkoa toimivampi ratkaisu. Ehkä. En tiedä. XD


Tarkkasilmäisesti tutkien huomaa, ettei tekemäni merkki ei ole täysin identtinen Tägtgrenin hihassa olevan kanssa. Alkuperäisessä kallon päälaen ja varoituskolmion mustan raidan väliin jää hieman enemmän tyhjää tilaa mitä omassa tekeleessä. Myös ulkopuolella oleva keltainen raita on kapeampi. Ero on kuitenkin niin pieni, että en katsonut korjaamista tarpeelliseksi.
Avaimenperän leikkaamisen ja toisen puolen kolmion liimaamisen jälkeen laitoin kiinnitysrenkaan ja ketjun paikalleen. Viimeinen vaihe oli pinnan lakkaaminen siistiksi ja säätä kestäväksi.

Jos tarkemmat ohjeet tälläisen avaimenperän tekemiseen kiinnostavat, hihkaise kommentissa!

Valmista!
Sitten siirryinkin itse asiaan: merkkien ompeluun.
Ennen ompelun aloittamista sommittelin lätkiä monella eri tavalla laukun pintaan. Otin jokaisesta vaihtoehdosta kuvan. Erilaisia sommitelmavaihtoehtoja tuli lopulta neljä, joista valikoitui selkeä suosikki toteutusta varten.
Hyvien sommitelmien vertailu oli kaikista helpointa kuvien kautta. Mallikuvasta oli hyötyä myös ompeluun, kun merkkien paikat pystyi ajatuskatkon iskiessä lunttaamaan.


2/7 ommeltuna.
Käytin patchin paikallaan pitämiseen hakaneulaa, koska nuppineulat tuntuivat hieman heppoisilta kovien materiaalien kanssa. Äiti anteliaasti lainasi ompeluneuloja, neulatyynyä ja lankoja, joten niitä ei tarvinnut varta vasten hankkia.
Ette muuten usko miten hankalaa mustaa pathcia voi olla ommella mustalla langalla kiinni mustaan laukkuun mustan pöydän ääressä. BLÄÄÄCK överlöad.


Ompelu oli letkeää puuhaa. En fanita käsitöiden tekemistä, mutta merkkien ompeleminen oli kaikessa yksinkertaisuudessaan rentouttavaa. Aivot sai jättää kokonaan narikkaan. : D Projekti eteni huomaamatta levyjä kuunnellen tai YouTubesta pelivideoita ja keikkataltiointeja katsoen.
Tuo Stam1nan keikkataltiointi YleX Popista vuodelta 2014 ansaitsee hupaisuuden puolesta erityismaininnan. Eturivissä nököttäneet korviaan pitelevät Aberu-pipoiset lapset tuskainen irvistys naamallaan eivät selkeästi nauttineet. :''D
Toisaalta jos joutuisin vaihtamaan heidän kanssa roolia joutuen Abreun keikalle eturiviin, reaktioni olisi tismalleen sama. Makunsa kullakin, mutta neidot varastivat parissa kohtaa huomioni.

Viimeistä viedään; Summoningin merkki melkein ommeltuna ft. miun peukalo.
Lopputulos näyttää kokonaisuudessaan tältä:


Laukun läppä lähempää. Hakaneulakin löysi paikkansa. :'D
Tähän vasenta reunaa...

...miksei myös oikeaa!
Vaikka itse sanonkin, lopputuloksesta tuli kiva! Laukku näyttää nyt paljon persoonallisemmalta; siinä on enemmän minua. Tykkään! Kyllä tässä kelpaa nyt kuljettaa esimerkiksi koulukirjoja. :3
Tuunausprojektina tämä oli hauskaa saattaa loppuun asti. On paljon kivempi tuunata vanhaa ja tehdä itse kuin ostaa valmista. Vai mitä? : D

Kiitos lukijoille!

2016/12/18

Pittijoulut - Stam1na @ Tanssisali Lutakko 3.12.2016

"Stam1na - Valhe"

3. joulukuuta lemiläisbändi Stam1na saapui Cube Libre -kiertueensa kanssa näille korkeuksille. Pidän energisestä esiintymisestään tunnetusta orkesterista paljon, joten Lutakkoon suuntaaminen oli itsestäänselvyys.

Heti julkaisun jälkeen tykästyin Elokuutio-levyyn kokonaisuutena todella paljon. Kantava teema on ajankohtainen; kannanotot nyky-yhteiskunnan teknologiakehitykseen ja sen varjopuoliin ovat taidokkaita. Stam1nalla on ollut aiemminkin biiseissään upeita sanoituksia, ja ylle linkkaamani "Valhe" edustaa mielestäni Elokuution terävintä lyyristä kärkeä.
Olisi ollut niin kivaa päästä kuuntelemaan uusia biisejä heti tuoreeltaan livenä, mutta missasin viime aprillipäivänä bändin Lutakon-yllätyskeikan. Kiirettä oli silloin niin paljon, että keikan mahduttaminen aikatauluun olisi ollut yksinkertaisesti mahdotonta.
Onneksi kovin pitkään ei hyvää tarvinnut odottaa, kun bändille julkistettiin uusi keikka Jyväskylään. Sinne siis!


Jälleen pärstäesittelyä; tämän näköisenä livemusiikin hienoudesta nauttimaan. (Kyllä, keikalle lähtemiseen kuuluu todella olennaisena osana laittautuminen!)

Olin liikkeellä tällä kertaa yksin, joten jonottaminen oli hieman pitkäveteisempää ilman juttuseuraa. Sää oli myös viime kertaa kylmempi, mutta olin pukeutunut vielä lämpimämmin mitä edellisellä kerralla, ettei tarvitsisi hytistä noin kahden tunnin jonotuksen aikana.
Pakkanen oli todennäköisesti pelottanut muuta metallikansaa, eikä muut ilmeisesti olleet yhtä kovalla halulla eturiviin menossa. Jonottaessa ylhäisessä yksinäisyydessä Tanssisalin oviin nojaillen kävi mielessä, että olinko hölmö teini, koska muu yleisö saapui paikalle tunti minun jälkeeni. :'D
Siinä vaiheessa ovien avaamiseen oli alle tunti.
Minua ei juurikaan muuten palellut, mutta olin ajatukseltani jäässä. Myös naama jäätyi tuulessa nököttäessä (Lutakonaukiolla tuulee kylmästi ihan___aina___), eikä puhumisesta tullut oikein mitään. Vaikutin varmaan viiden tähden retardilta pari sanaa jonossa väkinäisesti vaihtaessani. No, pienet jäätymiset ovat uhrauksia, joita eturivipaikkojen eteen on valmis tekemään!

Illan avasi death metal -bändi Kasvoton, joka on samoilta hoodeilta Stam1nan kanssa lähtöisin.


Musiikki oli ihan mukiinmenevää. Ei mitenkään suuria "Ei vitsi tää on hyvä!" -tuntemuksia herättävä, mutta setin kuunteli mielellään. Jätkät vaikuttivat aika nuorilta, ja bändistä jäi kokonaisuutena jokseenkin raakilemainen maku. Stam1nan kanssa kiertäminen tarjoaa heille varmasti toimivan väylän saada kuuntelijoita ja näkyvyyttä.

Lämmittelijän jälkeen päästiin asiaan, eli illan pääesiintyjään.



Kun Stam1na valtasi lavan, suupieliin nousi arvatenkin hymynkaretta. Stam1nan keikalla aiemmin olleena (Lutakko liekeissä, elokuu 2015, eturivi silloinkin) tiesin jo mitä odottaa: kovaa esiintymistä ja mukaansatempaavaa energiaa. Tästä mie tykkään! Kyllä kyllä!




Meno Lutakossa oli koko keikan ajan päätön - sitä tosin osasi odottaa jo ennakkoon. :'D
Jos Stam1nan sanotaan olevan kova livebändi, niin yleisö ei jää missään nimessä kakkoseksi. Suurin osa porukasta oli ollut bändin keikalla aiemminkin (mukaanlukien minä), joten kaikki tiesivät miten homma toimii. Niskat koville, nyrkkiä tai sarvia ilmaan ja laulamaan mukaan. Hyrdeä lainaten, meno oli jopa liian tuttavallista. : D
Moshpitti salin keskiössä pyöri villisti lähes koko ajan. Porukka velloi edestakaisin ja kiitin onneani, että olin eturivissä. Pystyin roikkumaan aidalla joutumatta ihmispyörteeseen. Vaikka tykkään pomppia ja riekkua mukana, en tahdo moshpittiin.
Pittien ja levottoman menon vuoksi kuvaaminen oli vaikeaa. Kamera ei millään meinannut pysyä vauhdissa mukana. Toisaalta, hyvien kuvien saaminen ei ole pointti keikalla, vaan ehdottoman tärkeää on hauskanpito. Ja sitä todella pidin!



Tunnelma keikalla oli tuttavallisuuden lisäksi myös hyvin intiimi.
Tällä keikalla tunsi olevansa tosi lähellä bändiä, sillä basisti-Kaikan (kahdessa yllä olevassa kuvassa vasemmalla) hiukset olivat välillä miun suussa. Mmm. Not. Sain myös jännätä, että kolahtaako basson kaula jossain vaiheessa päähäni. Se tuntui olevan välillä todella lähellä!
Eipähän jäänyt etäinen olo. : D




Perinteinen viimeinen biisi, Lääke, oli tällä kertaa omistettu pääministerillemme Juha Sipilälle. Niinpä niin, pääministerikin voisi muistaa lääkkeet ja olla hikeentymättä serkkukeskusteluista. :')


Reissun saalis. Rumpukapula (aaaa kyllä!) ja bändipaita.
Paidan ostaminen oli hetken hairahdus, koska olin unohtanut kauppareissulla pankkikorttini laukkuun. En yleensä pidä keikoilla mukana pankkikorttia tai rahaa, jos narikkamaksun muutamaa euroa ei lakseta. Jätän kaiken tarpettoman pois, koska mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän niiden kohtaloa pitää miettiä tungoksessa.
No, Stam1nan paitaa en omistanut vielä, niin pitihän asia korjata. Olisin muuten ostanut Cube Libre -kiertuepaidan, mutta se oli kirkkaanoranssi. ORANSSI. Väri liittyy bändiin, mutta en minä pistä päälleni kirkuvanväristä paitaa. Joku roti sentään!
Ostamani Elokuutio-paita on tosin hillittömän suuri miesten s. Pitää pyytää äitiä kaventamaan sitä parempaan malliin, sillä itse en osaa. XD
Normaalisti miesten s on bändipaidoissa passeli minulle, koska en ole erityisen pieni ja siro nainen.

Kaken runpukapulan saaminen oli onnekas sattuma. Poikkeuksellisesti lavan eteen jäänyt kapula luiskahti kömpelöstä kädestäni liukkaan saippuan lailla, mutta eräs ihana eturivissä ollut nainen ojensi sen minulle. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen hänelle, koska rumpukapula oli ensimmäinen koskaan miltään keikalta saamani.
Liekö kyse karmasta, sillä viimeksi keikalla ollessani annoin toisen plektran eteenpäin, ja nyt vastaavasti minua autettiin saamaan lavalta heitettyä irtaimistoa.
Hyvät teot taitavat todella tulla itselle takaisin - juuri niin kuin sanotaan.

Jotenkin minusta tuntuu, että tulen löytämään itseni tämän bändin keikalta vielä uudestaankin...

Kiitos lukijoille!

2016/12/13

Lucian päivän poni

"August Burns Red - Dance of the Sugar Plum Fairy"

Ruotsin tunnin taustalla soinut Santa Lucia ja ruokalassa harmaan hernekeittolounaan äärellä puheeksi tullut Lucia-kulkue päätyivät piirrustuspaperillekin puolivahingossa.

Istuin perjantaina puisevan tylsällä historian tunnilla. Opetukseen keskittyminen ei ottanuit luonnistuakseen, koska hei, kuinka monella on opiskelumotivaatio huipussaan viikon viimeisillä oppitunneilla?
Kellon viisarien liikettä nopeuttaakseni aloin hahmotella lähimmän monisteen kääntöpuolelle muotoja sen kummemmin ajattelematta. Aika kuluu huomattavasti nopeammin, kun tekee jotain. Siinä samalla yritin kuunnella puolella korvalla sorinaa Paasikiven linjasta ja Vaaran vuosien perusteellisuudesta.

Päädyin kuin varkain piirtäessä itselleni rakkaaseen aiheeseen, ja paperille oli ravannut poni, jolla oli mukanaan viittauksia aiemmin päivän aikana esille tulleeseen ruotsalaiseen jouluperinteeseen.
Oppitunti meni astetta rattoisammin (jostain kumman syystä opettaja oli muistanut minua erityisen onnistumisen merkinnällä Wilmassa, voi juku :'D), ja sain luonnoksenikin valmiiksi.


Myöhemmin samana iltana siirsin ääriviivat vesiväripaperille sekä tartuin siveltimeen pitkästä aikaa.
Kaipaan tällä hetkellä sivuun jäänyttä piirrustus- ja maalausharrastustani paljon. Tuhruilun vähentyminen on ollut kaikkea muuta kuin tarkoitettua. Vaikka elämässäni on viime aikoina ollut paljon kivoja ja upeita asioita, elämäni on myös valitettavan sekaisin tällä hetkellä.
Niistä asioista on vain vaikeampi kirjoittaa avoimesti blogiin. Tarvitsisin järjestystä. Lomaa. Aikaa. Poikaystävän kainaloon käpertymistä.
Ja unta - paljon unta. Pahat unettomuusongelmat ovat tehneet arkisista asioista viime aikoina tuskallisen vaikeita, eikä mikään ole kamalampaa, kuin koittaa selvitä päivästä kahden tunnin olemattomilla unilla.

Varsinaiseen aiheeseen palaten, valmis kuva näyttää tältä:

deviantARTissa


Työvälineinä Winsor & Newton Cotman The Studio -vesivärit sekä satunnaisia vesivärisiveltimiä (vissiin pitkälti Daler-Rowneytä?). Paperina Cansonin Montvall 200g -vesiväripaperia. En ottanut mittoja tästä.
Kaviokas näyttää selkeästi islanninhevoselta, mutta yritin leiopa pieniä gotlanninrussin viittauksia otukseen. Ainoat ruotsalaiset hevosrodut, mitkä tulivat tätä tehdessä mieleeni, olivat russponi ja pohjoisruotsinhevonen, mutta pohjoisruotsinhevosta tuosta ei saa millään. :')


Kiitos lukijoille!

2016/12/05

Hetkiä

"Tuomas Holopainen - Duel & Cloudscapes"

Rupesin tässä vain pohtimaan, että aika harvoin reilun viikon aikana...


~ pääsee näkemään kaksi ihanaa suosikkibändiä livenä eturivistä omassa kotikaupungissa
           konkreettisiksi muistoiksi keikoista jää plektra, rumpukapula, bändipaita ja paljon kuvia



~ keksii vihdoin täsmälleen mitä tekee lukion jälkeen, ja suunnitelma odottaa vain toteuttamista
          sekä pääsee huomaamaan, että on edelleen hyvä koulussa, koska keskiarvo on selvästi lähempänä ysiä kuin kasia


~ vääntää pitkästä aikaa melkoisen ylityöurakan töissä, mutta sen tehtyä fiilis on vain älyttömän hyvä, että tulipahan liikuttua ja ulkoiltua
          ja kyllähän palkkapäivän ajattelu hymyilyttää nyt enemmän kuin normaalisti


Hienoja hetkiä, vieläpä näin lyhyen ajan sisälle ahdettuna. 

Lauantain Stam1nan-keikasta on tulossa myöhemmin postausta, kuten myös miun selkiytyneistä opiskelusuunnitelmista.
Ehkä sitten päästäisiin myös jälleen blogini niin sanottuun pääaiheeseen - piirtämiseen.
Ja joo, tää oli tälläinen pakollinen "randomein postaus koskaan" -hetki. 


Kiitos lukijoille!

2016/11/27

Tuskaa ja turmiota - PAIN @ Tanssisali Lutakko 25.11.2016

"Pain - A Wannabe"

Viisiminuuttisen keikkuvassa kyydissä pidemmän aikaa olleet saattavat jopa muistaa tämän piirrustusprojektin, jossa terävän kynäni alle joutui ruotsalaismuusikko Peter Tägtgren. Arvostan musiikin joka paikan höylää todella korkealle, ja hänen yhden miehen yhtye Pain on ollut yksi suosikkibändini lukion alusta lähtien. Välillä on ollut kausia, jolloin kuulokkeissa ei ole muuta pauhannutkaan, kuin tätä jumalaista ruotsalaista konemetallia.

Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, että lähdenkö Painin keikalle, kun bändin Jyväskylän-keikka julkistettiin. 20€ rahaa humahti Jyväskylän elävän musiikin yhdistyksen tilille, ja keikkalippu minulle jo kuukausia ennen h-hetkeä.

Tämän näköisenä liikkeelle. : D
Olin alun perin menossa keikalle yksin, mutta ystäväni Iina ja hänen pikkuveljensä päätyivät keikkaseurakseni. Miittasimme Matkakeskuksella, josta valuimme muutamien minuuttien kävelymatkan Tanssisali Lutakon edustalle. Olimme paikalla reilut kaksi tuntia ennen ovien avaamista. Jonossa silloin oleva väki oli laskettavissa yhden käden sormilla. Eturiviin pääseminen oli siis jo käytännössä taputeltu, yaaay!
Jonotus sujui sutjakkaasti purevasta pikkupakkasesta huolimatta, koska triollamme oli loistavia keskusteluja. On aina virkistävää päästä puhumaan yhdestä suosikkiaiheestani, musiikista, sekä pohtia syvällisiä terävin argumentein. Miulle tarjottiin myös kahvit! Kuuma kahvi ei ole varmaan koskaan ollut yhtä tarpeen. ;__;
Vaikka olimme pukeutuneet hyvin, paikallaan seisoskelu (ja minulla tärinänomainen jännitys rakkaan bändin näkemisestä ensi kertaa) alkoi tuntua kylmässä ikävältä viimeisillä hetkillä ennen ovien avaamista. Illan slogan olikin "Pain for pain!".

Jonotus oli silti joka minuutin arvoista, kun sisälle päästyä Tanssisalista irtosi mehukkaat eturivipaikat kaikille kolmelle. Olin itse asiassa tismalleen samalla paikalla ollessani viimeksi Lutakossa keikalla. :'D
Odotustunti meni toisaalta nopeasti, koska Tanssisalissa raikui hyvä musiikki (Arch Enemyä, Panteraa, Stam1naa, Children of Bodomia, Amorphista, Five Finger Death Punchia yms yms.). Lutakon häppeningeissä on aina ollut hyvä musiikki, oli se sitten rock-kirppiksen taustamölyä tai odottelumusiikkia ennen keikkaa. Pojot siitä!

Painin piti aloittaa soittaminen klo 21, mutta aloittaminen viivästyi. En sinänsä ollut mitenkään yllättynyt, sillä keikoilla sattuu ja tapahtuu, eivätkä aikataulut ole kiveen hakattuja. Joitakin salissa "vitun hurrien" kuppaus alkoi kismittää enemmän, mutta itse lähinnä tärisin innosta ja jännityksestä. Mitä muutakaan voi odottaa, kun pääsee niillä minuuteilla näkemään yhden suosikkibändeistään, jolle on fanityttöillyt monta vuotta? Niinpä.

Kun introna toiminut Billy Idolin biisi Rebel Yell pärähti soimaan, minua alkoi hymyilyttää. Hymyni leveys vähintäänkin triplaantui, kun setin ensimmäinen biisi "Desinged To Piss You Off" alkoi soida ja bändi ilmestyi lavalle. Sitä hetkeä olin odottanut! Tykkään hurjasti syksyllä ulos tulleesta Painin uusimmasta levystä, Coming Homesta, joten sen avausraita oli hyvä avaus myös illan keikalle!



Ja se on pakko sanoa, että kyllähän siinä silmä lepää, kun kolme muusikkoa heiluttaa lettiä samaan tahtiin lavalla musisoidessaan. :'D



Tarkkasilmäiset ehkä huomaavatkin, minkä bändin kannuilla Painin rumpali soitti. : D
Vaikka Pain onkin periaatteessa yksin Peter Tägtgrenin yhtye, keikoilla bändi muuttuu nelihenkiseksi. Nelikko esiintyy erittäin engergisesti, ja hieman hullu meno tuo lavalla mahtavaa lisämaustetta mukaan. Tai no, jos bändin pääjehu esiintyy pakkopaidassa ja pälyilee yleisiöä sekopään lailla, niin kahjo meno on taattu. :'D
Livenä Painin biisien raskas olemus pääsee täyteen loistoonsa konemusiikkivivahteineen. Biiseissä oleva voima vapautuu kiehtovasti kaapaten tiukasti mukaansa.
En erittele settilistaa tässä sen kummemmin biisikohtaisesti (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta), mutta kokonaisuus oli huikea. Niin paljon kovia biisejä, eikä mitään jäänyt kaipaamaan. Olin ihan pähkinöinä koko ajan, koska tykkäsin todella paljon. Muistin kaikkien biisien sanatkin lähes täydellisesti ulkoa, sillä niitä on tullut kuunneltua niin paljon. : D



Call Me -biisin alussa pohdin, että miten osat, joissa Sabatonin Joakim Brodén laulaa, totetutetaan käytännössä. Kun Jocken olisi pitänyt laulaa, liverumpali Sebastian Tägtgren (joka on muuten Peterin poika, ja näyttää ihan nuorelta isältään) lopetti soittamisen, ja muu orkesteri noudatti samaa esimerkkiä. Lavan perältä lensi kaljatölkki päin Peteriä, joka tallasi tölkin ryttyyn rusinaksi maiharillaan ja karjasi pahantuulisesti heittäjän olevan idiotti. No, kukapa kaljatölkistä haluaisi saada päin. :'D
Tölkin lentoradan alusta ilmestyi Jocke-nukke, joka löytyy myös Call Me -biisin musiikkivideolta. Yritin ottaa siitä kuvaa, mutta lava oli paksun savun peittämä. Kuvasta olisi näkynyt siis vain savukoneen aikaansaannoksia.
Kyllä me spekuloitiin keikan jälkeen, jos ihan autenttinen Brodén olisi ilmestynyt paikalle, yleiso olisi varmaan revennyt innostukseta.


Basisti Johan Husgafvel veti oman shownsa pomppien ympäri lavaa hillittömällä energialla.

Encorena soineen Shut Your Mouthin aikana tuli laulettua mukana niin kovaa, kuin kurkusta lähti. Siitä biisistä minun ja Painin yhteinen taival lähti, ja osaan biisin sanat etu- ja takaperin.
Peter kävi soittamassa aluksi lavan oikealla puolella, ja siinä samalla työnsi mikrofonin jonkun yleisössä laulavan ihmisen suun eteen. Esimmäisen kertsin jälkeen vuorossa oli lavan vasen puoli. Lauloin tietysti edelleen mukana, ja minulla on ollut pitkään typerä maneeri pyöritellä vasenta etusormea vasemman ohimon kohdalla stereotypisen sekopään lailla, kun biisissä lauletaan "my mind is playing tricks on me". Se on mitä todennäköisimmin jäänyt jostain Painin keikkataltioinnista päälle. :')
Tein sen tietysti ajattelematta keikallakin laulaessani mukana. Veikkaan nokkamiehen huomanneen hölmöilyni lavan vasemmalla puolella meidän kosketusetäisyydellä soittaessaan, koska mikrofoni oli sitten yllättäen minun naaman edessä. Ja voi juku, hämmenyin musiikkijumalan pienestä huomionosoituskesta niin samperisti, että unohdin sanat. XD



Keikan loputtua eturivin yleisö sai vesipullosta. Useinmiten on vähän nihkeä fiilis saada päälleen jotain nestemmäistä, mutta kylmä vesi tuntui siinä tilanteessa riehumisen jälkeen tosi hyvältä!
Plektroja viljeltiin yleisöön yllättävän paljon, sillä meidän poppoosta kaikki taisivat saada omansa - ja miulle niitä tuli jopa kaksi! Kahden pitäminen olisi ollut minusta epäreilua, joten annoin toisen eräälle mukavalle brittinaiselle, jonka kanssa olimme jutelleet ennen keikan alkua. Hän oli ilmeisesti otettu, ainakin tämä Instagramiin laitettu julkaisu vaikuttaa siltä. ^^

Painin jälkeen illan toinen bändi, suomalainen Turmion Kätilöt, valtasi lavan. En henkilökohtaisesti liiemmin välitä tästä diskometallin häröstä keitoksesta, mutta tietenkin jäin seuraamaan myös heidän keikkaa. Alun perin Painin olisi pitänyt olla pääesiintyjä, koska keikkaa markkinoitiin Painilla ja Turmarit lisättiin mukaan vasta myöhemmin. Onneksi Painin setti oli kuitenkin "normaalia" lämppärisettiä pidempi, muuten tämä nainen olisi ollut suunnattoman käärmeissään.


Vaikka olen kuunnellut Turmareita hyvin vähän, tunnistin setistä useamman biisin. Hyvissä höyryissä, Pyhä maa ja Rehtori saivat meikäläisenkin lähtemään kunnolla mukaan. Tietenkään Teurastajaa unohtamatta! Biisistä tuli käsite yläasteellani ollessani yhdeksännellä luokalla, ja taisivatpa aamunavauksessa biisiä soittaneet jätkät saada opettajilta puhuttelunkin... Eihän se ehkä niin sovelias ole, mutta pliis, se on vain musiikkia!



Turmareiden keikan loppupuolella älytön alapäähuumorin viljely alkoi tympiä. En ole sellainen ihminen, jota moiset jutut jaksaisivat naurattaa kovin pitkään. Ja kehottihan eräs bändiläisistä Nightwishin ja Sonata Arctican kuuntelijoita painumaan vittuun, mutta jäin silti pönöttämään eturiviin. Koska voin! :'D
Kuitenkin Painin titaaninkovan keikan jälkeen Turmion Kätilöt tuntui aika laimealta. No, Kätilöt nähty livenä, check!


Keikkareissusta jäi saaliiksi plektran lisäksi suunnattoman kipeä niska. Nyt on sunnuntai, ja niskoihin sattuu edelleen järkyttävästi. Myöskään ääneni ei suostunut lauantaina yhteistyöhön, vaan kuulostin flunssaiselta koko päivän. Tuli siis vähän riehuttua. Vissiin jopa turhan kovaa. XD
Keikka oli kuitenkin täydellisyyttä, ehdottomasti kaiken arvoista! Miulla ei ole edes minkäänlaista keikkamasennusta päällä, koska olen vain niin onnellinen, että pääsin kokemaan tämän kaiken. Tulen vaalimaan tätä keikkamuistoa aarteena sisälläni todella pitkään.
Itseäni toistaakseni, Pain on niin loistava! Rrrrakastan!

Ensi lauantaina suuntana on taas Tanssisali Lutakko, tosin bändi on eri... Saa nähdä, mitä siitä tulee! Kipeitä niskoja ainakin, ehe ehe.

Kiitos lukijoille!

2016/11/22

Saanen esitellä: art block ja...

...paha kaksosensa nimeltä inspiraation hyökyaalto.

Art block, jolle ei edes taida olla fiksua suomenkielistä vastinetta, on monelle tuttu tila. Se harmaa tunne, jolloin luovuutta ei ole nimeksikään ja kaikki tökkii. Tunnetila asuu tuntemattoman ajan sisällä, kunnes etsii uuden uhrin kiusattavakseen.
Art blockista on muitakin variaatioita, ja olen ainakin itse kuullut myös writer blockista. Näistähän saisi kohta kokonaisen luovuuden tuskaisen kaupunginosan aikaan. ---sori, oli pakko!

Olen elellyt viime ajat täysin päinvastaisen tunteen kanssa. Ideoita kaikkeen on niin paljon, että päässä surisee. Joku voisi ajatella kyhäileväni kärpäsestä härkäsen, mutta ihan oikeasti, tämä ei ole totaalllista luovuuspulaa juurikaan herkullisempi tilanne. En tiedä mihin ideoihin tarttua, kun niitä tulee jatkuvalla syötöllä lisää. Ajatusten Aurajoesta muodostuu kevättulvan sijaan tsunami, jonka alle jää neuvottomana. Keskittyminen yhteen projektiin haparoi, kun toinen on jo mielessä.
Pitäisi osata hiljentää, mikä tosin on helpommin sanottu kuin tehty.

Ironista ehkä, että päädyin purkamaan turhautumista piirrustusideoiden hillittömästä määrästä piirtämällä. Viime viikolla piirtämääni kuvaa voisi pitää myös vastauksena yhdelle kahdeksannella luokalla kuviksen tunnilla piirtämälleni (olin 14-vuotias silloin) kuvalle. Purin silloin turhautumista inspiraation puutteeseen paperille piirtämällä ponityylillä toteutetun Thunderin.



Samoja elementtejä löytyy tästä viime viikon tekeleestä, joka on sarjistyylllä toteutettu, ja pääosissa on alter egoni sekä hänen kissansa. Piirsin ensimmäistä kertaa tälläistä kuvaa koneella, ja halusin myös kokeilla nauhoittaa koko homman.
Videon takia postauksen perinteinen biisikin jäi puuttumaan, sillä kehoitan höristämään korvia videon taustalla soivalle Stratovariuksen biisille, johon jäin auttamatta koukkuun. :3

Katso YouTubessa, mikäli yllä oleva soitin ei toimi. 


Valmis kuva näyttää tältä:

deviantARTissa

Työvälineinä Wacom Bamboo Pen A6 Wide -piirtopöytä, Paint Tool SAI ja Gimp -kuvankäsittelyohjelmat.

Samaistuuko joku vai olenko ihan toivoton näiden ongelmieni kanssa? :'D

Kiitos lukijoille!