2016/04/16

Luonnoskirjan uudet kannet

"Ex-Voto - Falling Apart"

Mielessä on jo jonkin aikaa pyörinyt, että minun olisi hyvä alkaa kantamaan erillistä luonnoskirjaa mukanani. Koulussa monisteiden kääntöpuolet pysyisivät siistimmässä kuosissa, eivätkä noiden monisteiden toiselle puolelle tehdyt luonnokset hukkuisi yhtä helposti opiskelussa syntyvään paperitulvaan. Kirjanen olisi helppo napata mukaan kompaktiutensa ansiosta myös vaikkapa junamatkalle tai lämpimänä päivänä ulos pihamaalle.
Minulla oli entuudestaan mainio A5-kokoa oleva lehtiö, jossa oli piirtämiseen mukavan jämäkkää paperia. Kansissa ei tosin ollut kehumisen varaa.


Ajattelin maalaavani tylsän näköiset kannet mustaksi. Akryylimaali peittäisi ne alleen helposti, ja kirja saisi yksinkertaisen tyylikkään ilmeen tummine kansineen. Tyhjän kissanherkkupurkin kansi paletiksi ja maalaamaan.
Maalatessa iski tosin idea tehdä kirjalle sittenkin monimutkaisemmat kannet, ja sen suuremmin ajattelematta olinkin täydellä tohinalla askartelemassa. En suunnitellut näitä juuri lainkaan, annoin vain tekemisen viedä mennessään.


Työpöydän epäjärjestys on edistyksen merkki. Sovitaan niin. :'D


Kannet ennen päällystämistä. Etukannen mustavalkoinen ornamenttikuvio on Lidlistä ostettua sisustusmuovia, joka toimii samalla tavalla kuin kontaktimuovi. Punaiset raidat ovat lahjanarua. Takakannen EMP rockhand -tarraa lukuun ottamatta kaikki muut merkit ovat tulostettuja ja kirjaan kiinni liimattuja. Etukannen otsikon tein Gimpillä itse, mutta muut merkit vohkin vaivihkaa netistä. Ei kerrota kenellekään, joohan? ;__;
Säihkettä ja kimallusta kansiin toivat punaiset kynsien koristeluun tarkoitetut starssit, punainen glitterliima (joka oli laadultaan ihan no... surkeaa) sekä pinkki glitter-kynsilakka ("keep calm and draw things" -merkin reunoilla, ei oikein näy kuvassa).


Kannet kontaktimuovilla päällystämisen jälkeen. Olisin niiiin kovasti halunnut jättää kontaktimuovin pinnasta pois, koska olen surkea päällystämään mitään siististi. Mutta pakko oli, sillä kirjasen etukansi oli muovia, joten akryylimaali olisi lähtenyt kevyesti kynnellä raaputtamalla irti. Sekös vasta olisikin näyttänyt rumalta. :(


Pitihän kokonaisuus sisäänajaa muutamalla pikaisella luonnoksella! Oikealla olevat silmän ja nenän (nenän pilasin vahingossa väärällä varjostustekniikalla, hups) tein kotona, vasemmalla olevan kissan eilen koulussa hyppytunnin tyngällä.
Ajattelin, että olisin jatkanut kissan fiksailua lukiollamme järjestetyn työelämäpäivän luennoilla, mutta meille järkätty ohjelma olikin erittäin kiinnostavaa. Erityisesti kuvajournalisti Tatu Blomqvistin pitämä luento teki huikean vaikutuksen. Olisin voinut kuunnella hänen esitelmöintiään vaikka viikon tai kaksi putkeen, vähintäänkin! Äärettömän mielenkiintoista tälläisen media-alasta kiinnostuneen ihmisen korviin.



Viime maanantainakin oli aikaa piirtää koulussa. Luonnostelin tätä käytävällä odottaessani englannin kuuntelukokeen alkua kauhunsekaisin tuntein.

Mitä muuhun kuvalliseen rintamaan tällä hetkellä tulee, keskeneräisiä projekteja on tällä hetkellä yksi.


Tuollainen akryylimaaleilla tehtävä hevosmaalaus on työn alla. Maalauksen kanssa tulee menemään vielä paljon aikaa, sillä yritän saada hevosesta __oikeasti__ realistisen näköisen. Saa nähdä, jääkö haaveeksi~ :'D
Hevosmaalauksen maalausprosessin lisäksi miulla olisi niin paljon muutakin postattavaa, mm. yksi tuunausprojekti ja yksi valmis maalaus (josta on kuvattuna myös speedpaint-video). Niistä myöhemmin lisää.

Pari päivää sitten rakkaat Sennheiserin CX 215 nappikuulokkeeni hajosivat kunnioitettavan kahden ja puolen vuoden käyttöiän jälkeen. Tai jos tarkkoja ollaan, ne toimivat edelleen, mutta kuulokkeista kuuluva ääni on rutinaltaan kurjaa kuunneltavaa, eikä vasen kuuloke päästä ääntä juuri lainkaan.
Olen kuitenkin erittäin positiivisesti yllättynyt noista nappikuulokkeista, minkä takia mainitsen niistä tässä. Sennheiserin kuulokkeiden laatu ei tosiaan ole tuulesta temmattua! Nuo kuulokkeet olivat minulla koko ajan jokapäiväisessä käytössä syksystä 2013 lähtien. Ne ovat pyörineet taskun pohjalla satoja kertoja, olleet piristämässä lenkkejä kesähelteillä kuin talvipakkasillakin ja kastuneet pari kertaa kaatosateessa. Ei paha saavutus kolmekymmentä euroa kustantaneilta kuulokkeilta!


Sennheisereiden seuraajaksi pääsivät puhelimeni mukana tulleet Sonyn nappikuulokkeet. Kokeilin näitä pari kertaa älyluurin saatuani toissa keväänä, mutta vaihdoin takaisin Sennheisereihin jykevämmän äänen perässä.
Ajattelin nyt antaa näille uuden mahdollisuuden, sillä nappikuulokkeiden käyttö on minulla tätä nykyä niin vähäistä, että uusien Sennheisereiden ostaminen tuntuisi typerältä. Näiden kanssa erilaiseen ääneen tottuminen vaatii oman aikansa. Ei nämä suinkaan huonot ole, mutta taajuuskorjainta saa säätää paljon. Plussaa näissä on ehdottomasti tuo johdossa oleva ohajusnappula, josta on ainakin liikkeellä ollessa hyötyä!

Kiitos lukijoille!

4 kommenttia:

  1. Todella kaunis, persoonallinen luonnoskirja tuli ♥ Ja wau miten upeita luonnoksia ja tuo hevosmaalaus on jo tässä vaiheessa mahtavan näköinen!

    VastaaPoista
  2. Mistä löydät hyviä hevosenpää malleja, vai otitko mallia tuohon maalaukseen? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan mallia tuohon maalaukseen. Noin tarkkaan realismiin en ulkomuistista pääse, vaikka hevosia on tullut piirrettyä ja maalattua vuosikaudet.
      Hyviä malleja löytyy milloin mistäkin. Netti lienee kuitenkin paras paikka mallien etsimiseen, mm. erilaiset hevostarvikkeita myyvät nettikaupat ja "stock-kuvia" tarjoavat sivustot ovat hyviä paikkoja aloittaa. ^^

      Poista