2016/08/24

WE WERE HERE - Nightwish @ Himos Park 20.8.2016

"Nightwish - The Greatest Show on Earth"

Suunnittelin julkaisevani ennen keikkaa, miksi minulle oli todella tärkeä asia päästä Nightwishin keikalle. Teksti kuitenkin jäi tietokoneeni kovalevylle, mutta ehkä julkaisen myöhemmin. Tai en. Kuka tietää.
Pähkinänkuoreen tiivistäen; Nightwish on minulle pitkäaikaisin bändirakkaus. Olin ehkä kuusivuotias innostuessani kiteeläisbändin musiikista, jonka musiikin kanssa olen kasvanut lapsuudesta aikuisuuteen (fun fact: miulla lienee edelleen tallessa joku ystäväkirjan sivuntapainen, jossa alle kouluikäinen Eeva on kirjoittanut lapsen harakanvarpaillaan suosikkibändikseen Nightwishin. Väärin kirjoitettuna tosin. XD). Välillä on ollut kausia, jolloin en ole muuta kuunnellutkaan. Välillä taas on ollut kausia, jolloin Yövissy on ollut vain pienellä huomiolla.

Nightwishin Jämsän-keikasta joulukuussa kuultuani ainoa ajatus, että tuonne on pakko päästä. PAKKO PAKKO PAKKO. YHYHY. Jos tälläinen huikea bändi keikkailee naapurikaupungissa, niin sinne mennään eikä meinata. Sinne vaikka kontataan. Tai kieritään.
Ostin pilettini heti 11. joulukuuta hyppytunnilla ollessani, kun liput tulivat myyntiin. Lippua Tiketin palvelupisteellä laukkuun laittassa tuntui, että kannan kohta laukussani jotain elämää suurempaa. Keikkaa odottaessa tuntui, ettei elokuun 20. koita koskaan. No, tulihan se - ja hyvää kannatti odottaa!

Perjantaina jännitti jo ihan kiitettävästi - lauantai oli koko ajan mielessä. :'D
Lähdin Himokselle lauantaiaamuna bussilla. Bussin kuljettaja keksi heti miksi raskaamman musiikin ystävältä näyttävä punapää suuntaa Jämsän seudulle. Himoksen valtatien varteen kyydistä jäädessäni toivotti mukavaa iltaa Nightwishin musiikin parissa. Tuli niin hyvä mieli, teksi mieli melkein laittaa Savonlinjalle positiivista palautetta ihanasta kuljettajasta. :')

Valtatien varresta vajaan kilometrin kävelymatka tuntui vähintään viisi kertaa pidemmältä mitä se todellisuudessa oli. Olin varmaan niin täpinöissäni tulevasta, että aika mateli ja alle kilometrin kävely oli kuin puolimaraton. Sää oli onneksi täydellinen - sopivan lämmintä ja aurinko paistoi. Sain matkalla erään mökin terassilta kehut hiuksistani. Ilmeisesti moni muukin oli saanut tuuletuksia ja kehuja mökin seurueelta tallustaessaan kohti Himos Parkin portteja.
Porteille päästyäni kello oli varttia vaille kymmenen, ja jonossa oli jonkin verran ihmisiä. Jonottaminen oli sallittua porttien edessä vasta yhdeksästä eteenpäin, minkä takia innokkaimmat Nightwishin fanit olivat kuulemma odotelleet aluksi kauempana. Otin mukavan asennon, ja rakkaan keikkaseurani saavuttua aloimme kytätä jonotusnumeroita jakavaa järjestyksenvalvojaa. Jani kilttinä miehenä kipaisi hakemaan minullekin jonotusnumeron, kun tämä odotettu järkkäri ilmestyi lähistölle.


Himoksen keikalla oli käytössä sadalle ensimmäiselle ihmiselle jonotusnumerot. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kukaan suuremman numeron saanut (= myöhemmin jonoon saapunut) ei voinut kiilata pienemmän numeron omaavan ihmisen ohi, ja jonosta pystyi myös poistumaan. Esimerkiksi vessassa käydessä tai ruokaa hakiessa tarivnnut pelätä menettävänsä paikkansa. Älyttömän hyvä systeemi, joka saisi levitä muillekin suuremmille keikoille.
Meitä jonotusnumeroiden puuttuminen ei olisi kuitenkaan haitannut, koska olimme menossa keikalle kahdestaan, toinen pystyi pitämään paikkaa toisen suunnatessa hotelli helpotuksen puolelle. Meillä molemmilla oli myös niin paljon eväitä mukana, ettei ehditty edes syömään kaikkea, joten ruokaakaan ei tarvinnut lähteä ostamaan.
Vaikka aluksi hirvittikin, miten pitkältä viisi tuntia keikkajonossa oleminen tuntuu, mutta loppujen lopuksi se ei ollut paha ollenkaan. Kiitos siitä tosin kuuluu maailman parhaalle seuralle! Yksin tunnit olisivat voineet tuntua paljon pidemmiltä, mutta olisin silti ollut valmis jonottamaan hyvin paikkojen eteen tunteja - oli minulla seuraa tai ei.




Portit avattiin vasta kolmelta, mutta hieman ennen kahta meistä alettiin muodostaa jonotusnumeroiden perusteella jonoja. Jonojen muodostaminen sujui loppujen lopuksi helposti (kunhan huudettu jonotusnumero saatiin oikealle kielelle, ja tilanteessa suomen lisäksi kuuli englantia, saksaa, espanjaa ja ilmeisesti portugaliakin).
Kun sata ihmistä oli oikein ryhmiteltynä, peräämme laitettiin aita, jolloin jonotusalueestamme muodostui ikäään kuin karsina. Aidalle oli selvä funktio, koska saimme kuulla, että pääsisimme ennen vip-lipun omaavia tai muuta keikkayleisöä alueelle. Saimme myös "jonotuskarsinassa" seisoessamme Est. 1996 -kuosilla varustetut Nightwish-tarrat, jotka bändi (!!!) oli lähettänyt. Meille tarjottiin myös pullot lähdevettä. Mielettömän hienoa, että jonottamisesta palkittiin noin upeasti! Ihan häkeltyi, kun kohtelu oli niin hienoa. Tälläistä voisi tehdä muillakin keikoilla, pojot Himokselle! : D
Ennen porttien avautumista alkoi ukkostaa, ja rankkasade sai asfalttikentän lainehtimaan. Onneksi mukana oli sadeviitat, niin kuurosta selvisi jokseenkin kuivana, vaikka sadeviitan helmasta valuikin vesi osittain maihareideni sisään. Märät sukat eivät olleet niin mukavat jalassa seuraavan 13 tunnin ajan...

Yleisö oli jaettu kahteen osaan, josta vasen oli K18 ja oikea ikärajaton. Suuntasimme vasemalle, joka loppujen lopuksi osoittautui hyväksi valinnaksi. Monien bändien show keskittyi vasemalle puoliskolle yleisöä. Ja "aikuisten puolella" taisi olla vähän parempi menokin. : D
Reilun viiden tunnin jonotuksella irtosi paikka toisesta rivistä. Lavan koko yllätti, koska Nigtwishin Himoksen-keikkaa oli markkinoitu "jättikonserttina". Lava oli pieni verrattuna siihen, millainen mielikuva "jättikonsertin" lavasta syntyy.


Ennnen ensimmäisen lämmittelijäbändin, Silentiumin, aloittamista taivas kirkastui ja aurinko paistaa. Hyvä niin, pääsi sadeviitasta eroon! Pidemmän päälle olisi ollut ikävää seisoa hiostavaan muoviin kääriytyneenä.


Suomalainen gootti-/doom metal-kokoonpano Silentium oli itselleni entuudestaan tuntematon, vaikka bändillä oli 20-vuotinen taival takanaan. Ennen keikkaa kuuntelin biisin heiltä Spotifystä, eikä bändi oikein napannut ensi kuulemalta. Silentium toimi kuitenkin livenä oikein hyvin ja esiintyminen oli hyvä korkkaus illan bändikattaukselle.
Silentiumin alussa keskittymiseni tosin herpaantui. Lavan perällä oikeassa nurkassa Sonata Arctican nokkamiehellä Tony Kakolla oli jotain hauskaa meneillään. En vain hetkeen saanut silmiäni irti hänestä, hups. :'D

Esiintyjien välissä oli aina puolen tunnin tauko. Silentiumin jälkeen esiintymisvuorossa oli hollantilainen sinfonista metallia esittävä Delain.

Laatu on järkyttävä, pahoittelut!
Bändi on tuttu minulle vuodesta 2014, mutta tarkempi perehtymien heidän tuotantoonsa on jäänyt. Pidin kuitenkin keikasta ja tunnistin setistä useamman biisin. Here Come The Vultures olisi ollut myös kiva kuulla livenä, mutta kaikkea ei voi saada! Delain sopi minusta Nightwishin lämmittelijäksi kuin nenä päähään, sillä bändin musiikissa on hieman samankaltaisia elementtejä, kuin kiteeläisten metalliylpeyden.
Delainin esiintymisen kohokohta oli lavalle bändin laulajan, Charlotte Wesselsin, kanssa duetoimaan tullut Nightwishin basisti-laulaja Marco Hietala biisissä The Gathering. Tiesin, että Marco laulaa muutamisssa heidän biiseissään, joten jollain tapaa osasin varautua hänen tulemiseen lavalle. Silti Marcon saapuminen oli tosi kiva yllätys!

Delainin jälkeen esiintyvä bändi oli minulle illan toisiksi odotetuin: Sonata Arctica! :3

Yksi niistä harvoista kuvista, joissa Henkkakin näkyy. ;__;

Sonata Arctican veto oli osa heidän Acoustic Summer Show -kiertuetta. Jos minulta kysytään, olisin ensimmäseksi Sonata-keikakseni mieluummin valinnut ns. normaalin keikan akustisen sijaan, mutta tämäkin toimi loistavasti. Ei valittamista!
Setissä oli tasapainoiesti niin uusia kuin vanhoja biisejääkin. Itselleni setin kohokohta oli FullMoon, koska biisi on minulle jotenkin erityisen rakas. Sen aikana yhteislaulu oli myös erityisen kivaa.



Ja mitä jo Silentiumin aikana huomioni varastaneeseen Kakkoon tulee; hän on hauska tapaus. Biisiin San Sebastian päätyi Pokémon Go (piti ihan hieraista korvia :'D), yhdessä välissä herra kirosi housujensa kastumista iltapäivän sateen takia märässä lavanpinnassa, ja tietenkin loistava huumorilla ryhditetty juttu lensi välispiikeissä. Nauroin monta kertaa makeasti. Sonata Arctican esiintymisestä välittyi aito tunne, bändi on musiikillisesti loistava, olemukseltaan yhtä aikaa jotenkin todella vilpitön ja rennon hauska. Kokonaisuus, josta on tosi helppo tykätä paljon.
Keikan jälkeen olen onnellinen, että Sonatan keikkoihin olennaisena osana lopussa kuuluva Vodka-renkutus ei jäänyt soimaan päähän. Piinaavan tarttuva korvamato, jos minulta kysytään!

Sonatan jälkeen esiintyi viimeinen lämmittelijä, joka oli ruotsalainen death metal -bändi Arch Enemy.

Kurkatkaapa oikean laitaan kuvaa. : D

Arch Enemy on minulle entuudestaan tuttu bändi, joten en pistänyt pahakseni, että pääsin näkemään heidänkin keikan livenä. Ehdottomasti heti Sonatan jälkeen kiinnostavin lämppäreistä, vaikka epäilen, ettei Arch Enemyn omalle keikalle tulisi lähdettyä. En ole oppinut tuntemaan heidän tuotantoaan kovinkaan hyvin satunnaisen kuuntelun kautta. Bändi kuitenkin kiinnostaa (keikan jälkeen vielä hieman enemmän), joten pitäisi kokeilla kuunnella muutamia levyjä tarkemmin läpi.

Arch Enemy erosi muiden lämmittelijäbändien linjasta kaikista eniten musiikin rankkuudellaan. Vaikka Nightwishkin on metallibändi, se ei ole samalla tavalla "raaka" kuin Arch Enemy. Se ei siten ehkä kaikille Nightwishin takia paikalle tulleille toiminut. Itse tykkäsin, koska keikka oli energinen kokonaisuus. Tunnistin settilistasta useamman biisin ja olin onnellinen päästessäni kuulemaan muun muassa Ravenousin, My Apocalypsen, ja Nemesiksen
Jopa se kaikista tärkein Arch Enemy -biisi tuli, eli No Gods, No Masters! ;__; Se ollut itselleni tärkeä voimabiisi monta vuotta, jonka tahdissa on purettu niin pahaa oloa kuin valmistauduttu peruskoulun päättäjäisiinkin. Biisissä on jotain huikeaa voimaa, joten olin riemuissani sen alkaessa soida. Arvatenkin lauloin täysillä hurmiossa mukana, oli huippua. :3


Laulaja Alissa White-Gluz on minusta upea ilmestys sinisine hiuksineen ja räväkän esiintymistyylinsä ansiosta. Naisessa on asennetta vaikka pienelle kylälle - arvostan häntä korkealle!


Keikan lopussa Jani sai kiinni kitaristi Michael Amottin plektran ja uskomattoman ihanana herrasmiehenä antoi plekun minulle. Hän tietää minun tykkäävän Arch Enemystä mitä hän itse, joten olin enemmän kuin kiitollinen lahjoituksesta. Olin myös hyvilläni, että oikealle puolelleni toiseen riviin väkisin kesken keikan survoutunut tönivä, epämiellyttävä mieshenkilö ymmärsi poistua paikalta. Ei tainnut ymmärtää Nightwishin päälle. : D

Arch Enemyn lopettettua alkoi jännittää ja vatsanpohjaa kipristellä. Nightwishiä oli odotettu, joten bändin nousemista lavalle odotti kuin pikkulapsi jouluaattoa. Joko, joko, joko? ;__;



Odotus palkittiin, kun keikka alkoi näyttävästi biisillä Shudder Before Beautiful. Tuntui huimalta, että odotus kulminoitui hetkeen, kun Nightwish oli edessäni lavalla. Jäin ensimmäisen biisin aikana tuijottamaan lähes herkeämäättä Tuomas Holopaista, joka hymyili ihastutavan leveästi yleisölle.
Onni porisi sisälläni, musiikki iski tajuntaan ihanalla tavalla, pyrot lämmittivät mukavasti toiseen riviin asti, ja lauloin täysillä mukana. Mukana hoilaaminen jatkui osaltani lähes koko keikan ajan. Sanat muistuivat mieleen lähes kaikkiin biiseihin kuin itsestään. Yhteislaulu keikalla on kivaa. :3




Lavan catwalkilla seisoen Marcon laulama While Your Lips Are Still Red meinasi herkistää minut ensimmäisen kerran. Tuo biisi on todella kaunis, joten tykkäsin kovasti, että se soitettiin!
Settilista oli kokonaisuudessaan minusta tosi hyvä. Uusimman levyn, Endless Forms Most Beautifulin, biisejä oli selvästi eniten (seitsemän kappaletta), mutta se sopi minulle. Viime vuonna julkaistu levy muodostui Nightwish-suosikikseni heti Oncen jälkeen.



Himoksen keikalle oli povattu hieman erikoisempaa ohjelmaa tai yllätyksiä, joista olikin ollut netissä erilaisia spekulointeja. Yllätyksä saatiin kaksin kappalein - lavalle tulivat soittamaan bändin jo aikaa sitten jättänyt basisiti Sami Vänskä sekä unettomuusongelmien takia riveistä väistynyt rumpali Jukka Nevalainen.
Sami Vänskä soitti bassoa Stargazersin aikana, kun Marco Hietala kävi tutustumassa mikä meno yleisössä on. Jukka Nevalainen taas istui rumpujen taa Last Ride of the Dayn ajaksi.
Kumpikaan herroista tosin ei näy ottamisani kuvissa, koska en kuvannut kuin muutaman biisin aikana. Halusin nauttia täysillä musiikista, mukana laulamisesta ja kaikesta hienosta ympärilläni ilman jatkuaa kuvaamista. Elämän parhaita hetkiä ei pidä katsoa kameran näytön takaa.


Musiikin ja bändin itsensä lisäksi tykkäsin hirmuisesti taustalla videoscreenillä pyörivistä "taustavideoista". Ne olivat juuri täydellisiä täydentäen esitystä. Myös lavarekvisiitta oli ihanaa visuaalista lisää esiintymiseen.


Kun The Greatest Show on Earth alkoi soida keikan lopussa, en pystynyt enää hallitsemaan itseäni, ja poskille alkoi valua kyyneleitä. Puhtaasta liikutuksesta.
Biisin kuulosti niin kauniilta, ja tunnelma oli vähintään yhtä hieno. Siinä huomasin ajattelevani, että olen itselleni hirmu rakkaan bändin keikalla, melkein eturivissä. Yleisössä vieressäni vasemalla seisoo ihminen, jota rakastan valtavasti ja olen äärimmäisen onnekas saadessani jakaa keikkakokemuksen hänen kanssaan. Yksi suosikkimuusikoistani, suuresti ihailemani ja arvostamani Tuomas Holopainen soittaa siinä ihan edessäni lavalla. Ja onhan The Greatest Show on Earth on biisinä sellainen, joka menee kokonaisuutena jonnekin syvälle. Sitten valuikin kyyneleet, enkä ehtinyt ajtuksenjuoksussani pidemmälle.
Liikutun harvoin, mutta silloin harvoin se tapahtuu kunnolla. Se hetki oli tuntemuksiltaan niin voimakas, ettei kyynelten pidättämisestä olisi tullut yhtään mitään. Musiikilla on maaginen voima. Sain kuitenkin itseni koottua, enkä viettänyt loppukeikkaa tippa linssissä. :')

Olin osannut odottaa itseltäni vastaavaa reaktiota jo kauan ennen keikkaa. Varoitinkin Jania siitä etukäteen; "Mie kuitenkin vollotan!".
Jos settilistaan olisi kuulunut Ghost Love Score (joka on muuten yksi universumin hienoimmista biiseistä), olisin märissyt jo aiemmin.

Marco, Floor, Tuomas, Troy, Sami, Kai, Jukka ja Emppu kaikki yhteiskuvassa. :3
Nightwishin keikka oli kokonaisuudessaan niin upea, etten löydä oikeaa verbaalista muotoa kuvaamaan sitä. Ehkä se ei ole tarpeen.
Tulen vaalimaan tätä keikkamuistoa kuin aarretta pitkään, ja tahdon ehdottomasti uudestaan nähdä ja kuulla Nightwishin livenä! ;__;

Keikan päätyttyä lähdimme valumaan massassa kohti alueen portteja. Niin Janilla kuin minullakin oli hiukset aivan täynnä paperisilppua confettitykin edessä seisomisesta. Paperisilppua löytyi sen jälkeen muun muassa vähän kaikkialta. :'D Jalat eivät tahtoneet totella pitkän seisomisen jälkeen ja minun meikit olivat levinneet pitkin naamaa, minkä takia koin pienen järkytyksen ulkonköni vuoksi peiliin katsoessa.
Bändipaitakojulta olivat loppuneet "We were here - Himos Park 20.8.2016" -printillä varustetut t-paidat, joten suuntasimme narikan kautta Himoksen vielä avoinna olleeseen pizzeriaan. Se luojan kiitos oli vielä auki, ja lämmin ruoka tuntui todella hyvältä melkein puoli vuorokautta kestäneen syömättömyyden jälkeen.

Sapuskoinnin jälkeen löysimme sopivan paikan istusekella koleassa yössä. Penkintapainen oli vielä kuivakin (naureskeltiinkin siinä, ettei meidän housuille käynyt kuin Sonatan Tonyn housuille : D).
Hetken istuskeltuamme Nightwishin Jukka Nevalainen käveli ohi ihan meidän vierestä (eeee, check: Jukka on nähty tosi läheltä!). Jäädyin aika pahasti, enkä ujona olisi muutenkaan uskaltanut mennä juttelemaan. Eikä ollut edes tussia mukana nimmarin pyytämistä varten. :'D

Kotiin lähteävän bussin odottelu yöllä väsyneenä ja kylmissään ei ollut reissun huippukohtia, mutta siitäkin selvittiin. Meille päästyä kello oli reilusti yli puoli viiden. Väsymys painoi molempien haritoita. Pään halusi saman tien painaa tyynyyn.


Reissun saalis. Upea NW-huivi, joita eräs Suomeen varta vasten tullut fani jakoi aamulla jonoon tulleille. Hävettää, että häkellykseltäni sain sanottua naiselle jotain ummm thanksin tapaista. Et kuitenkaan lue tätä, mutta olit ihana! :3
Tarra, joita me aikasin jonottaneet saimme. Arch Enemyn kitaristin plektra (Janihan sai Empun plektran, olenko edes kateellinen ;__;). Ja toki tapahtuman keikkajuliste, joka on aika törkyisessä kunnossa. Ostin silti sille jo kehykset, koska jestas; we were here!


Kiitos lukijoille!

2016/08/13

They stood strong

"Sabaton - The Lost Battalion"

Pitkästä aikaa postailen realistisen lyijykynätyön valmistumisprosessista. Sain Sabatonin laulajaa, Joakim Brodénia, esittävän kuvan valmiiksi eilen iltapäivällä. Hiphei!
Kuvan valmiiksi piirtäminen oli melko tuskainen prosessi. Kärsivällisyys oli koetuksella, mutta realismiin pyrkivät kuvat ovat itselleni usein vaikeita tehdä niin teknisesti kuin motivaatiollisesti. Tätäkin piirtäessä keskittyminen harhaili hieman. Esimerkiksi luonnostellessa kävi näin. Hiusten hutaistut luonnosviivat  näyttivät minusta lehdelle, mutta kaverini mukaan se oli Totoro-Joakimin sijaan Banaaninkuori-Joakim... No, kun rehellisiää ollaan - siltähän se enemmän näyttää. XD

Kaikesta huolimatta, tykkään välillä napata piirrettäväksi tai maalattavaksi täysillä realismia havittelevaa, koska nämä projektit ovat moninkertaisesti opettavaisempia kuin tavaramerkikseni muodostuneet kulmikkaat fantasiahevoset. Ja itseään on hyvä tuuppia mukavuusalueen keskiöstä kauemmas.

Tästä se lähtee.

Löysin Ruotsin Falunista lähtöisin olevan Sabatonin vahingossa kesällä 2014. Biisistä Resist And Bite kaikki alkoi sattuman seurauksena. Ei siinä ehtinyt peukaloita pyörittelemään, kun piti päästä pikimmiten kuuntelemaan koko Heroes-levy läpi. : D Se kolahti, vaikka kaipasin hieman aikaa päästä sisään biiseihin. Tuolloin power metal oli itselleni suht vieras genre. En ollut löytänyt omaa juttuani kyseistä musiikkityyliä edustavista tai edes sivuavista bändeistä. Musiikkitykkäilyssäni oli tuolloin industrial metal, darkwave, ebm ynnä muu vastaava kausi. Varsinkin näiden genrejen alle nivoutuvat saksalaiset bändit rymisivät kuulokkeissa kovaa.
Myöskään Sabatonin biiseissä vilisevät historian taphatumat eivät olleet tuoreimpina muistissa tai ylipäätään tiedossa. En ole välittänyt historian opiskelusta mitenkään merkittävästi peruskoulussa, enkä nyt lukiossakaan. Mutta ei se haitannut, Sabaton kiinnosti minua bändinä paljon ja tykäistyin heidän musiikkinsa todella paljon melko pian kuuntelun aloittamisesta. Itse asiassa, lukion ensimmäisenä syksynä kuuntelin bändiä lähes joka aamu bussissa istuessani. Koin, että päivästä tulee hyvä, jos se alkaa Sabatonilla. Se oli kuin musiikillinen kahvikupillinen. Voima, jolla päivä oli mainiota polkaista käyntiin.



Nyt, hieman päälle kaksi vuotta myöhemmin Sabaton on Last.fm-profiilini mukaan kolmanneksi eniten soitettu bändi. Odotan into piukeana ensi viikon perjantaina julkaistavaa "The Last Stand" -levyä.


Joakimin liivissä olevat metalliosat olivat kuvan ehdottomasti vaikein kohta piirtää. Edes herran tatuoinnit tai yleensä minulle päänvaivaa tuottavat kädet eivät olleet yhtä haasteellisia.
Metalli on muutenkin haastava materiaali saada heijastuksineen näyttämään oikealta. Haastetta lisäsivät metallissa olevat teräväkärkisistä ellipseistä (?) syntyvät kuviot. Niihin jäi valtavasti virheitä, mutta olin ihan totaalisen sormi suussa, että miten niiden kanssa pitäisi toimia.



Edistyy edistyy. Pyrin koko ajan etenemään vasemalta oikealle, etten oikeakätisenä tuhri jo piirrettyä jälkeä. Käytin toki piirrustuskäteni alla puhdasta paperia vielä varmuuden vuoksi, ettei tuhruja synny. Paperin käytössä on myös se etu, että käsikin säästyy tahraantumiselta!


Melkein valmis. Tähän pisteeseen päästyä työtunteja oli takana monta. Sabatonin levyjä tuli kuunneltua piirtäessä erittäin paljon. Allekirjoittanut huomasi, että suosikkilevy heidän tuotannostaan taitaa olla Coat of Arms Carolus Rexin ruotsinkielisen version sijaan. : D

Valmis teos näyttää tältä:

deviantARTissa
Työvälineinä toimivat Faber-Castell Graphite -lyijykynät (6B-5H) sekä Lyra Rembrandt Polycolor -merkkinen musta värikynä (varjojen syventämiseen). Näiden lisäksi käytin myös muutamaa erilaista lyijytäytekynää (yksi merkiltään Faber-Castell, toinen United Office ja kolmas mysteeri), stomppeja, omaa sormea ja erilaisia pyyhekumeja (tavallisia sekä muotoiltavia). Työ on toteutettu Daler Rowneyn Draw 160g/m2 -paperille, ja on kooltaan A4, eli 21 x 29,7cm.
Piirrokseen jäi virheitä, eivätkä lähellekään kaikki yksityiskohdat ole ihan sellaiset kuten haluaisin. Väitän tosin, että kuvan miehen tunnistaa ilman epäselvyyksiä, joten olisihan tämä voinut kurjemminkin mennä. Ja onhan lopputuloksessa paljon hyvää, ja oivalsin uusia jippoja tätä tehdessä.

Kiitos lukijoille!

2016/08/12

Sivulta toiselle

"Apocalyptica - Ruska"

Kirjoitin tämän postauksen jo eilen, mutta ukkoskuuro yllätti kesken bloggaustuokion. Varovaisuuteen taipuvaisena laitoin koneen kiinni ja otin töpselit seinästä siltä istumalta. Nyt, ennen kouluun lähtöä, on sopivasti aikaa julkaista tämä teksti. (:

Jännimmät asiat tähän alkuun; pääsin osaksi oppikirjaa!
Minut voi bongata Tabletkoulun uuden opetussuunnitelman (nyt syksyllä 2016 aloittavat opiskelijat suorittavat lukio-opintonsa sen mukaisesti) mukaisesta kuviksen ykköskurssin digitaalisesta oppikirjasta. Kuviksen lukiodiplomin portfoliota varten tehty video löytyy sieltä upotettuna. Olen hurjan iloinen ja otettu, että oma räpellykseni pääsi oppikirjaan asti.
Jos videota kuvatessani ja editoidessani viime syksynä olisin tiennyt, mihin pätkä päätyy, olisin varmasti luullut asiaa vitsiksi. Mutta ei, tämä on niin siistiä!

Viimeiset kesälomaviikot menivät kotona ilman sen suurempaa aktiviteettiä.
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna perinteisesti kaupungin tukkiva Neste Oil Rallykaan ei nostattanut ärsytyskynnystä. Aiempina vuosina ympäripäissään hoippuvat turistit rallipassi kaulassa, keskustan alueen tiesulut sekä ilmassa leijuva pakokaasulta kärvähtävä autourheiluhype ovat saaneet sappeni kiehahtamaan, ja minut pohtimaan, että kuinka ihmeessä pääsen tapahtumaa hippulat vinkuen karkuun. Ei se ole vielä kertaakaan onnistunut. Eikä tuo niin haittaa, koska tänä vuonna onnistuin väistämään sulavasti kaikki pinnankiristäjät.
Eräs rallituristikin aiheutti vain vilpitöntä hilpeyttä päristellessään äänitehosteiden kera pantomiimiesityksen tavoin pahvinen rallikypärä päässä lähikauppaan. Mies päristeli hetken päästä ulos kaupasta mallasjuomamäyräkoiran kanssa tiehensä. Juurikin näin. :__D

Viime perjantaina toteutimme ystävän kanssa suunnitelman Suicide Squadin katsastamisesta teatterissa. Se, että pätkä käydään katsastamassa, tuli päätettyä joskus alkuvuoden paikkeilla koulussa, kun jutustelumme karkasi lujaa jonnekin muualle oppitunnin aiheesta. Oli ilmeisesti tylsää tunnilla.


Minulle suurin kiinnostuksen kohde elokuvassa oli Jared Leto (Olihan se Leto leffassa aika eläin. :'D), jota fanitin tuhannen auringon voimalla joskus ala-asteella. Myös ylimääräinen sarjalippu piti käyttää pois kuljeksimasta. Oltiin vähällä olla väärässä paikassa väärään aikaan, mutta intuitioni alkoi vikistä juuri oikeaan aikaan, joten lippujen varaamisessa sattunut pieni hämminki saatiin korjattua.

Loppukesän lentsun takia viimeiset lomapäivät ovat vierineet lepäillen ja lueskellen. Sain luettua kirjastosta lainaamani black metal -skenen alkuaikoja käsitelleen yli 500 sivuisen eepoksen Kaaoksen ruhtinaat.


Lainasin kirjan puhtaasta uteliaisuudesta, vaikka genren keskeiset tapahtumat eivät ole jääneet minulta pimentoon. Jossakin vaiheessa alkoi inhottaa toden teolla kirjan väkivaltaa ja kyseenalaisia maailmankatsomuksia lukijalle hyökyaallon omaisesti ryöpyttävä teksti. Toisaalta olin jo kirjaa varatessani tiennyt, mitä tulen lukemaan. Ja tulipahan luettua, vaikka luojan kiitos (dfghjhjk tämä "luojan kiitos" ei sopisi tähän kontekstiin) kaikki genren bändit eivät ole yhtä konkreettisesti brutaaleja. Kirjassa oli kuitenkin osuvasti kuvattu musiikkia virkkeellä "-- musiikki kuulostaa tottumattoman korvissa barbaariselta, vaikka sieltä löytyisi monimuotoisuutta ja kauneutta".

Tuon kirjan jälkeen tuntui oikein keveältä syventyä Sonata Arcticasta kertovaan kirjaan, jonka lukea humautinkin hetkessä läpi (kolmas luettu kirja alle kuukauden sisään, mitä ihmettä minä XD). Lainasin kyseisen teoksen viime syksynä kirjastosta, mutten ehtinyt lukea sitä ennen laina-ajan umpeutumista. Kirja löytyi kuitenkin Adlibriksen kesäalesta alle neljällä eurolla, joten pitihän se kotiuttaa siltä istumalta.
Tässä viime aikojen armottomassa Sonata-fanityttöilyssä on tullut mieleen, että olisi huikean kivaa päästä piirtämään nokkamies Kakkoa jossain vaiheessa. En tosin edes harkitse hänen luonnostelun aloittamista, sillä tällä hetkellä pitäisi saada vanhoja projekteja valmiiksi ennen uusia.
Kun kerran lukuintoa kerrankin on roimasti, niin laitoin eilen iltapäivällä ennen tietokoneelta pois ajanutta ukkoskuuroa varaukseen Sofi Oksasen Norma-kirjan.

Viisiminuuttinen löytyy nykyisin myös suomalaisesta blogiyhteisestä Blogipolusta!


Tulin rekisteröityneeksi tuonne jo viime keväänä, mutta olin hajamielisyyksissäni unohtanut lisätä blogini sinne. Hupsistakeikkaa. :'D

Kiitos lukijoille!

2016/08/03

Reissutunnelmia Varsinais-Suomesta

"Jääportit - Hengenvaara"

Kesääni on jo vuosia kuulunut olennaisena osana reissu kummitätini luokse Turkuun. Sain tänäkin kesänä suunnata sinne jälleen - eihän perinnettä parane rikkoa! Tykkään Turusta kesäkaupunkina paljon, joten lähdin reissuun innolla.
Suuntasin viime viikon maanantaina bussilla kohti määränpäätäni ja kotiuduin reissun päältä viime perjantaina.



Vajaaseen viikkoon mahtui muun muassa kaunista säätä, mökkeilyä, kaupungilla ja kirppareilla kiertelyä, iloista fiilistä ja herkullista ruokaa - kaikenlaista mukavaa siis! Suosineen sään ansiosta kamera ei jäänyt laukkuun tällä kertaa (kuten kävi kesäkuussa Levillä ollessa). Kuvasaalis ei näyttänyt nollaa, ja postauksen kuvat ovat muutamia muistikortille tallentuneita otoksia.



Parasta koko reissussa oli mökkeily Kustavissa. Alan ymmärtää oman kokemuksen kautta, miksi ihmiset hankkivat kesämökkejä. On rentouttavaa saapua lähemmäs luontoa nollaamaan ajatuksia ja rauhoittumaan erilaisen elämänrytmin ympyröihin. Tehdä asioita joista tulee hyvä fiilis sen sijaan, että teksi ainoastaan asioita tiukassa järjestyksessä suorittaen.
Olen kadottanut taitoni elää hetkessä, mutta Kustavissa ollessa sillä ei ollut väliä, koska mökkiympäristö sulki jotenkin kaiken epäolennaisen pois. Tuntui muun muassa hirmu hyvältä nauttia hetkestä mökin pirttipöydän ääressä tuhertaen luonnoskirjaan ja hyräillä radiosta taustalla soivaa The Cranberriesia tai J. Karjalaista. Ne radiossa soineet biisit eivät ole varmaan koskaan kuulostaneet niin hyviltä.

Yksi luonnoskirjaan päätyneistä pikatuhruista.

Myös yksinkertaiset asiat, kuten paljain jaloin kostealla nurmikolla juoksentelu, makkaran grillaaminen saariston tummuvassa illassa tai kullankeltaisten viljapeltojen välissä pyöräily tuntuvat pieneltä luksukselta. Vaikka olenkin viettänyt suurimman osan lapsuudestani maalla, olen ajan kuluessa kaupunkilaistunut niin paljon, että jopa paljain jaloin ulkona tallustelu tuntuu spesiaalilta. :'D



Kävin testaamassa myös meriveden lämpötilan. Vahingossa. Pieni uintireissu ei ollut todellakaan suunnitelmissa.
Valokuvasin rantakalliolla, enkä sen seurauksena keskittynyt miettiimään mihin asetan jalkani. Aaltojen nuolemalla kalliolla pito ei todellakaan ollut hyvä, joten lopun voinee arvatakin - olin hetken päästä takapuolellani Itämeressä. Kamera ei kastunut, lämmin kesäpäivä kuivatti minut äkkiä, ja tapahtuneesta sai hyvät naurut. : D



Innostuin tekemään hieman ostoksia tapani vastaisesti, ja Turun (ja Raision) reissun saalis oli herkullinen.
Olen äärimmäisen huono ostamaan yleensä juuri mitään, koska en yleensä löydä mitään sopivaa, enkä edes juuri pidä shoppailusta. Olen ehkä hieman materiavastainen. :'D
En silti voi kieltää sitä onnen tunnetta, kun löydän jotain haluamaani. Vielä parempaa, kun se taphatuu edullisesti, kuten näiden kanssa kävi.


Kuvassa oleva tavaraläjä lähti mukaan alle kolmellakympillä. Kirppareiden levyvalikoima yllätti positiivisesti. Erityisesti puolella eurolla mukaan lähtenyt Sonata Arctican Broken-single on kuvan asioista makein löytö, varsinkin kun Sonata on noussut itselleni tämän kesän suurimmaksi bändirakkaudeksi. En saa tarpeekseni kemiläisherrojen loistavista kipaleista, äää. ;__; ♥
Olisin satavarmasti voinut ostaa paljon muitakin levyjä, esimerkiksi pyörittelin kirpparilla itselleni rakkaan Sentencedin "Story"-kokoelmalevyä sekä Bathoryn alkupään tuotannon lättyjä kaihoisasti, mutta päätin olla törsäämättä enempää.
Myös NYXin eyeshadow primer oli nappihankinta. Jo entuudenstaan omistamani luomivärit eivät olleetkaan huonoja, vaan aiemmin käyttämäni primer oli luokattoman surkeaa. Tykkään meikkaamisesta, mutta siitä tulee varmasti entistä kivempaa, kun luomivärien laittaminen sujuu sutjakammin. : D

Kokonaisuudessaan reissu oli minusta onnistunut, Turussa on aina kiva käydä. (:

Kiitos lukijoille!
Btw, tämä on Viisiminuuttisen 200. postaus. Hurjaa!