2016/08/24

WE WERE HERE - Nightwish @ Himos Park 20.8.2016

"Nightwish - The Greatest Show on Earth"

Suunnittelin julkaisevani ennen keikkaa, miksi minulle oli todella tärkeä asia päästä Nightwishin keikalle. Teksti kuitenkin jäi tietokoneeni kovalevylle, mutta ehkä julkaisen myöhemmin. Tai en. Kuka tietää.
Pähkinänkuoreen tiivistäen; Nightwish on minulle pitkäaikaisin bändirakkaus. Olin ehkä kuusivuotias innostuessani kiteeläisbändin musiikista, jonka musiikin kanssa olen kasvanut lapsuudesta aikuisuuteen (fun fact: miulla lienee edelleen tallessa joku ystäväkirjan sivuntapainen, jossa alle kouluikäinen Eeva on kirjoittanut lapsen harakanvarpaillaan suosikkibändikseen Nightwishin. Väärin kirjoitettuna tosin. XD). Välillä on ollut kausia, jolloin en ole muuta kuunnellutkaan. Välillä taas on ollut kausia, jolloin Yövissy on ollut vain pienellä huomiolla.

Nightwishin Jämsän-keikasta joulukuussa kuultuani ainoa ajatus, että tuonne on pakko päästä. PAKKO PAKKO PAKKO. YHYHY. Jos tälläinen huikea bändi keikkailee naapurikaupungissa, niin sinne mennään eikä meinata. Sinne vaikka kontataan. Tai kieritään.
Ostin pilettini heti 11. joulukuuta hyppytunnilla ollessani, kun liput tulivat myyntiin. Lippua Tiketin palvelupisteellä laukkuun laittassa tuntui, että kannan kohta laukussani jotain elämää suurempaa. Keikkaa odottaessa tuntui, ettei elokuun 20. koita koskaan. No, tulihan se - ja hyvää kannatti odottaa!

Perjantaina jännitti jo ihan kiitettävästi - lauantai oli koko ajan mielessä. :'D
Lähdin Himokselle lauantaiaamuna bussilla. Bussin kuljettaja keksi heti miksi raskaamman musiikin ystävältä näyttävä punapää suuntaa Jämsän seudulle. Himoksen valtatien varteen kyydistä jäädessäni toivotti mukavaa iltaa Nightwishin musiikin parissa. Tuli niin hyvä mieli, teksi mieli melkein laittaa Savonlinjalle positiivista palautetta ihanasta kuljettajasta. :')

Valtatien varresta vajaan kilometrin kävelymatka tuntui vähintään viisi kertaa pidemmältä mitä se todellisuudessa oli. Olin varmaan niin täpinöissäni tulevasta, että aika mateli ja alle kilometrin kävely oli kuin puolimaraton. Sää oli onneksi täydellinen - sopivan lämmintä ja aurinko paistoi. Sain matkalla erään mökin terassilta kehut hiuksistani. Ilmeisesti moni muukin oli saanut tuuletuksia ja kehuja mökin seurueelta tallustaessaan kohti Himos Parkin portteja.
Porteille päästyäni kello oli varttia vaille kymmenen, ja jonossa oli jonkin verran ihmisiä. Jonottaminen oli sallittua porttien edessä vasta yhdeksästä eteenpäin, minkä takia innokkaimmat Nightwishin fanit olivat kuulemma odotelleet aluksi kauempana. Otin mukavan asennon, ja rakkaan keikkaseurani saavuttua aloimme kytätä jonotusnumeroita jakavaa järjestyksenvalvojaa. Jani kilttinä miehenä kipaisi hakemaan minullekin jonotusnumeron, kun tämä odotettu järkkäri ilmestyi lähistölle.


Himoksen keikalla oli käytössä sadalle ensimmäiselle ihmiselle jonotusnumerot. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kukaan suuremman numeron saanut (= myöhemmin jonoon saapunut) ei voinut kiilata pienemmän numeron omaavan ihmisen ohi, ja jonosta pystyi myös poistumaan. Esimerkiksi vessassa käydessä tai ruokaa hakiessa tarivnnut pelätä menettävänsä paikkansa. Älyttömän hyvä systeemi, joka saisi levitä muillekin suuremmille keikoille.
Meitä jonotusnumeroiden puuttuminen ei olisi kuitenkaan haitannut, koska olimme menossa keikalle kahdestaan, toinen pystyi pitämään paikkaa toisen suunnatessa hotelli helpotuksen puolelle. Meillä molemmilla oli myös niin paljon eväitä mukana, ettei ehditty edes syömään kaikkea, joten ruokaakaan ei tarvinnut lähteä ostamaan.
Vaikka aluksi hirvittikin, miten pitkältä viisi tuntia keikkajonossa oleminen tuntuu, mutta loppujen lopuksi se ei ollut paha ollenkaan. Kiitos siitä tosin kuuluu maailman parhaalle seuralle! Yksin tunnit olisivat voineet tuntua paljon pidemmiltä, mutta olisin silti ollut valmis jonottamaan hyvin paikkojen eteen tunteja - oli minulla seuraa tai ei.




Portit avattiin vasta kolmelta, mutta hieman ennen kahta meistä alettiin muodostaa jonotusnumeroiden perusteella jonoja. Jonojen muodostaminen sujui loppujen lopuksi helposti (kunhan huudettu jonotusnumero saatiin oikealle kielelle, ja tilanteessa suomen lisäksi kuuli englantia, saksaa, espanjaa ja ilmeisesti portugaliakin).
Kun sata ihmistä oli oikein ryhmiteltynä, peräämme laitettiin aita, jolloin jonotusalueestamme muodostui ikäään kuin karsina. Aidalle oli selvä funktio, koska saimme kuulla, että pääsisimme ennen vip-lipun omaavia tai muuta keikkayleisöä alueelle. Saimme myös "jonotuskarsinassa" seisoessamme Est. 1996 -kuosilla varustetut Nightwish-tarrat, jotka bändi (!!!) oli lähettänyt. Meille tarjottiin myös pullot lähdevettä. Mielettömän hienoa, että jonottamisesta palkittiin noin upeasti! Ihan häkeltyi, kun kohtelu oli niin hienoa. Tälläistä voisi tehdä muillakin keikoilla, pojot Himokselle! : D
Ennen porttien avautumista alkoi ukkostaa, ja rankkasade sai asfalttikentän lainehtimaan. Onneksi mukana oli sadeviitat, niin kuurosta selvisi jokseenkin kuivana, vaikka sadeviitan helmasta valuikin vesi osittain maihareideni sisään. Märät sukat eivät olleet niin mukavat jalassa seuraavan 13 tunnin ajan...

Yleisö oli jaettu kahteen osaan, josta vasen oli K18 ja oikea ikärajaton. Suuntasimme vasemalle, joka loppujen lopuksi osoittautui hyväksi valinnaksi. Monien bändien show keskittyi vasemalle puoliskolle yleisöä. Ja "aikuisten puolella" taisi olla vähän parempi menokin. : D
Reilun viiden tunnin jonotuksella irtosi paikka toisesta rivistä. Lavan koko yllätti, koska Nigtwishin Himoksen-keikkaa oli markkinoitu "jättikonserttina". Lava oli pieni verrattuna siihen, millainen mielikuva "jättikonsertin" lavasta syntyy.


Ennnen ensimmäisen lämmittelijäbändin, Silentiumin, aloittamista taivas kirkastui ja aurinko paistaa. Hyvä niin, pääsi sadeviitasta eroon! Pidemmän päälle olisi ollut ikävää seisoa hiostavaan muoviin kääriytyneenä.


Suomalainen gootti-/doom metal-kokoonpano Silentium oli itselleni entuudestaan tuntematon, vaikka bändillä oli 20-vuotinen taival takanaan. Ennen keikkaa kuuntelin biisin heiltä Spotifystä, eikä bändi oikein napannut ensi kuulemalta. Silentium toimi kuitenkin livenä oikein hyvin ja esiintyminen oli hyvä korkkaus illan bändikattaukselle.
Silentiumin alussa keskittymiseni tosin herpaantui. Lavan perällä oikeassa nurkassa Sonata Arctican nokkamiehellä Tony Kakolla oli jotain hauskaa meneillään. En vain hetkeen saanut silmiäni irti hänestä, hups. :'D

Esiintyjien välissä oli aina puolen tunnin tauko. Silentiumin jälkeen esiintymisvuorossa oli hollantilainen sinfonista metallia esittävä Delain.

Laatu on järkyttävä, pahoittelut!
Bändi on tuttu minulle vuodesta 2014, mutta tarkempi perehtymien heidän tuotantoonsa on jäänyt. Pidin kuitenkin keikasta ja tunnistin setistä useamman biisin. Here Come The Vultures olisi ollut myös kiva kuulla livenä, mutta kaikkea ei voi saada! Delain sopi minusta Nightwishin lämmittelijäksi kuin nenä päähään, sillä bändin musiikissa on hieman samankaltaisia elementtejä, kuin kiteeläisten metalliylpeyden.
Delainin esiintymisen kohokohta oli lavalle bändin laulajan, Charlotte Wesselsin, kanssa duetoimaan tullut Nightwishin basisti-laulaja Marco Hietala biisissä The Gathering. Tiesin, että Marco laulaa muutamisssa heidän biiseissään, joten jollain tapaa osasin varautua hänen tulemiseen lavalle. Silti Marcon saapuminen oli tosi kiva yllätys!

Delainin jälkeen esiintyvä bändi oli minulle illan toisiksi odotetuin: Sonata Arctica! :3

Yksi niistä harvoista kuvista, joissa Henkkakin näkyy. ;__;

Sonata Arctican veto oli osa heidän Acoustic Summer Show -kiertuetta. Jos minulta kysytään, olisin ensimmäseksi Sonata-keikakseni mieluummin valinnut ns. normaalin keikan akustisen sijaan, mutta tämäkin toimi loistavasti. Ei valittamista!
Setissä oli tasapainoiesti niin uusia kuin vanhoja biisejääkin. Itselleni setin kohokohta oli FullMoon, koska biisi on minulle jotenkin erityisen rakas. Sen aikana yhteislaulu oli myös erityisen kivaa.



Ja mitä jo Silentiumin aikana huomioni varastaneeseen Kakkoon tulee; hän on hauska tapaus. Biisiin San Sebastian päätyi Pokémon Go (piti ihan hieraista korvia :'D), yhdessä välissä herra kirosi housujensa kastumista iltapäivän sateen takia märässä lavanpinnassa, ja tietenkin loistava huumorilla ryhditetty juttu lensi välispiikeissä. Nauroin monta kertaa makeasti. Sonata Arctican esiintymisestä välittyi aito tunne, bändi on musiikillisesti loistava, olemukseltaan yhtä aikaa jotenkin todella vilpitön ja rennon hauska. Kokonaisuus, josta on tosi helppo tykätä paljon.
Keikan jälkeen olen onnellinen, että Sonatan keikkoihin olennaisena osana lopussa kuuluva Vodka-renkutus ei jäänyt soimaan päähän. Piinaavan tarttuva korvamato, jos minulta kysytään!

Sonatan jälkeen esiintyi viimeinen lämmittelijä, joka oli ruotsalainen death metal -bändi Arch Enemy.

Kurkatkaapa oikean laitaan kuvaa. : D

Arch Enemy on minulle entuudestaan tuttu bändi, joten en pistänyt pahakseni, että pääsin näkemään heidänkin keikan livenä. Ehdottomasti heti Sonatan jälkeen kiinnostavin lämppäreistä, vaikka epäilen, ettei Arch Enemyn omalle keikalle tulisi lähdettyä. En ole oppinut tuntemaan heidän tuotantoaan kovinkaan hyvin satunnaisen kuuntelun kautta. Bändi kuitenkin kiinnostaa (keikan jälkeen vielä hieman enemmän), joten pitäisi kokeilla kuunnella muutamia levyjä tarkemmin läpi.

Arch Enemy erosi muiden lämmittelijäbändien linjasta kaikista eniten musiikin rankkuudellaan. Vaikka Nightwishkin on metallibändi, se ei ole samalla tavalla "raaka" kuin Arch Enemy. Se ei siten ehkä kaikille Nightwishin takia paikalle tulleille toiminut. Itse tykkäsin, koska keikka oli energinen kokonaisuus. Tunnistin settilistasta useamman biisin ja olin onnellinen päästessäni kuulemaan muun muassa Ravenousin, My Apocalypsen, ja Nemesiksen
Jopa se kaikista tärkein Arch Enemy -biisi tuli, eli No Gods, No Masters! ;__; Se ollut itselleni tärkeä voimabiisi monta vuotta, jonka tahdissa on purettu niin pahaa oloa kuin valmistauduttu peruskoulun päättäjäisiinkin. Biisissä on jotain huikeaa voimaa, joten olin riemuissani sen alkaessa soida. Arvatenkin lauloin täysillä hurmiossa mukana, oli huippua. :3


Laulaja Alissa White-Gluz on minusta upea ilmestys sinisine hiuksineen ja räväkän esiintymistyylinsä ansiosta. Naisessa on asennetta vaikka pienelle kylälle - arvostan häntä korkealle!


Keikan lopussa Jani sai kiinni kitaristi Michael Amottin plektran ja uskomattoman ihanana herrasmiehenä antoi plekun minulle. Hän tietää minun tykkäävän Arch Enemystä mitä hän itse, joten olin enemmän kuin kiitollinen lahjoituksesta. Olin myös hyvilläni, että oikealle puolelleni toiseen riviin väkisin kesken keikan survoutunut tönivä, epämiellyttävä mieshenkilö ymmärsi poistua paikalta. Ei tainnut ymmärtää Nightwishin päälle. : D

Arch Enemyn lopettettua alkoi jännittää ja vatsanpohjaa kipristellä. Nightwishiä oli odotettu, joten bändin nousemista lavalle odotti kuin pikkulapsi jouluaattoa. Joko, joko, joko? ;__;



Odotus palkittiin, kun keikka alkoi näyttävästi biisillä Shudder Before Beautiful. Tuntui huimalta, että odotus kulminoitui hetkeen, kun Nightwish oli edessäni lavalla. Jäin ensimmäisen biisin aikana tuijottamaan lähes herkeämäättä Tuomas Holopaista, joka hymyili ihastutavan leveästi yleisölle.
Onni porisi sisälläni, musiikki iski tajuntaan ihanalla tavalla, pyrot lämmittivät mukavasti toiseen riviin asti, ja lauloin täysillä mukana. Mukana hoilaaminen jatkui osaltani lähes koko keikan ajan. Sanat muistuivat mieleen lähes kaikkiin biiseihin kuin itsestään. Yhteislaulu keikalla on kivaa. :3




Lavan catwalkilla seisoen Marcon laulama While Your Lips Are Still Red meinasi herkistää minut ensimmäisen kerran. Tuo biisi on todella kaunis, joten tykkäsin kovasti, että se soitettiin!
Settilista oli kokonaisuudessaan minusta tosi hyvä. Uusimman levyn, Endless Forms Most Beautifulin, biisejä oli selvästi eniten (seitsemän kappaletta), mutta se sopi minulle. Viime vuonna julkaistu levy muodostui Nightwish-suosikikseni heti Oncen jälkeen.



Himoksen keikalle oli povattu hieman erikoisempaa ohjelmaa tai yllätyksiä, joista olikin ollut netissä erilaisia spekulointeja. Yllätyksä saatiin kaksin kappalein - lavalle tulivat soittamaan bändin jo aikaa sitten jättänyt basisiti Sami Vänskä sekä unettomuusongelmien takia riveistä väistynyt rumpali Jukka Nevalainen.
Sami Vänskä soitti bassoa Stargazersin aikana, kun Marco Hietala kävi tutustumassa mikä meno yleisössä on. Jukka Nevalainen taas istui rumpujen taa Last Ride of the Dayn ajaksi.
Kumpikaan herroista tosin ei näy ottamisani kuvissa, koska en kuvannut kuin muutaman biisin aikana. Halusin nauttia täysillä musiikista, mukana laulamisesta ja kaikesta hienosta ympärilläni ilman jatkuaa kuvaamista. Elämän parhaita hetkiä ei pidä katsoa kameran näytön takaa.


Musiikin ja bändin itsensä lisäksi tykkäsin hirmuisesti taustalla videoscreenillä pyörivistä "taustavideoista". Ne olivat juuri täydellisiä täydentäen esitystä. Myös lavarekvisiitta oli ihanaa visuaalista lisää esiintymiseen.


Kun The Greatest Show on Earth alkoi soida keikan lopussa, en pystynyt enää hallitsemaan itseäni, ja poskille alkoi valua kyyneleitä. Puhtaasta liikutuksesta.
Biisin kuulosti niin kauniilta, ja tunnelma oli vähintään yhtä hieno. Siinä huomasin ajattelevani, että olen itselleni hirmu rakkaan bändin keikalla, melkein eturivissä. Yleisössä vieressäni vasemalla seisoo ihminen, jota rakastan valtavasti ja olen äärimmäisen onnekas saadessani jakaa keikkakokemuksen hänen kanssaan. Yksi suosikkimuusikoistani, suuresti ihailemani ja arvostamani Tuomas Holopainen soittaa siinä ihan edessäni lavalla. Ja onhan The Greatest Show on Earth on biisinä sellainen, joka menee kokonaisuutena jonnekin syvälle. Sitten valuikin kyyneleet, enkä ehtinyt ajtuksenjuoksussani pidemmälle.
Liikutun harvoin, mutta silloin harvoin se tapahtuu kunnolla. Se hetki oli tuntemuksiltaan niin voimakas, ettei kyynelten pidättämisestä olisi tullut yhtään mitään. Musiikilla on maaginen voima. Sain kuitenkin itseni koottua, enkä viettänyt loppukeikkaa tippa linssissä. :')

Olin osannut odottaa itseltäni vastaavaa reaktiota jo kauan ennen keikkaa. Varoitinkin Jania siitä etukäteen; "Mie kuitenkin vollotan!".
Jos settilistaan olisi kuulunut Ghost Love Score (joka on muuten yksi universumin hienoimmista biiseistä), olisin märissyt jo aiemmin.

Marco, Floor, Tuomas, Troy, Sami, Kai, Jukka ja Emppu kaikki yhteiskuvassa. :3
Nightwishin keikka oli kokonaisuudessaan niin upea, etten löydä oikeaa verbaalista muotoa kuvaamaan sitä. Ehkä se ei ole tarpeen.
Tulen vaalimaan tätä keikkamuistoa kuin aarretta pitkään, ja tahdon ehdottomasti uudestaan nähdä ja kuulla Nightwishin livenä! ;__;

Keikan päätyttyä lähdimme valumaan massassa kohti alueen portteja. Niin Janilla kuin minullakin oli hiukset aivan täynnä paperisilppua confettitykin edessä seisomisesta. Paperisilppua löytyi sen jälkeen muun muassa vähän kaikkialta. :'D Jalat eivät tahtoneet totella pitkän seisomisen jälkeen ja minun meikit olivat levinneet pitkin naamaa, minkä takia koin pienen järkytyksen ulkonköni vuoksi peiliin katsoessa.
Bändipaitakojulta olivat loppuneet "We were here - Himos Park 20.8.2016" -printillä varustetut t-paidat, joten suuntasimme narikan kautta Himoksen vielä avoinna olleeseen pizzeriaan. Se luojan kiitos oli vielä auki, ja lämmin ruoka tuntui todella hyvältä melkein puoli vuorokautta kestäneen syömättömyyden jälkeen.

Sapuskoinnin jälkeen löysimme sopivan paikan istusekella koleassa yössä. Penkintapainen oli vielä kuivakin (naureskeltiinkin siinä, ettei meidän housuille käynyt kuin Sonatan Tonyn housuille : D).
Hetken istuskeltuamme Nightwishin Jukka Nevalainen käveli ohi ihan meidän vierestä (eeee, check: Jukka on nähty tosi läheltä!). Jäädyin aika pahasti, enkä ujona olisi muutenkaan uskaltanut mennä juttelemaan. Eikä ollut edes tussia mukana nimmarin pyytämistä varten. :'D

Kotiin lähteävän bussin odottelu yöllä väsyneenä ja kylmissään ei ollut reissun huippukohtia, mutta siitäkin selvittiin. Meille päästyä kello oli reilusti yli puoli viiden. Väsymys painoi molempien haritoita. Pään halusi saman tien painaa tyynyyn.


Reissun saalis. Upea NW-huivi, joita eräs Suomeen varta vasten tullut fani jakoi aamulla jonoon tulleille. Hävettää, että häkellykseltäni sain sanottua naiselle jotain ummm thanksin tapaista. Et kuitenkaan lue tätä, mutta olit ihana! :3
Tarra, joita me aikasin jonottaneet saimme. Arch Enemyn kitaristin plektra (Janihan sai Empun plektran, olenko edes kateellinen ;__;). Ja toki tapahtuman keikkajuliste, joka on aika törkyisessä kunnossa. Ostin silti sille jo kehykset, koska jestas; we were here!


Kiitos lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Oi että, tuolla oisin minäkin halunnut olla! Ehkä sit ensi vuonna pääsen taas näkemään Nightwishin, on se niin mahtava bändi ja livenäkin ihan loistava - ikuinen rakkaus :3 Sonatakin on kyllä huippu livenä ja Arch Enemyn näkemisestä vasta haaveilen! :D Varmasti aivan huikean hieno kokemus, etenkin kun sen on saanut jakaa tärkeän ihmisen kans :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nightwish on huikea. Se on fakta, josta ei pääse yli eikä ympäri. <3 Toivottavasti pääset näkemään Arch Enemynkin livenä joskus, sillä bändi on livenä mahtavan energinen tapaus!

      Poista