2016/10/20

Musiikkihypetystä

"White Lies - Morning In LA"

Perjantai 7. lokakuuta oli kutkuttavan mielenkiintoinen päivä. Kaksi kovasti tykkäilemääni orkesteria julkaisi uudet levyt. Kyllä, samana päivänä. Melkoinen sattuma, makeaa mahan täydeltä. Vatsanpurujen sijaan herkuttelusta tuli pakottava tarve jakaa tunnelmia tännekin! : D

Materialismionnellisuutta havaittavissa.
Kuulin White Liesin Friendsin ja Sonata Arctican The Ninth Hourin samasta julkaisupäivästä kesällä. Herättihän se hilpeyttä, kuinka kaksi suosikkibändeikseni lukeutuvaa yhtyettä on päätynyt samaan julkaisupäivään. : D
Friends napsahti saman tien kesällä ennakkotilaukseen suoraan indierockin luvatusta saarivaltiosta. Levyn luvattiin olevan signeerattu, mutta suhtauduin skeptisin odotuksin sen saamiseen. White Lies on erityisesti kotimaassaan todella suosittu. Muitakin innokkaita ostajia nimmaroiduille versioille siis riittää ja tuskinpa bändi jokaista ennakkotilattua kopiota signeeraa. Kuten sanonta kuuluukin; pessimisti ei pety!
Sonaattorien The Ninth Hourin osalta teimme Janin kanssa sopimuksen, että tilataan ennakkoon levystä paitabundle. Mies saa levyn, minä paidan. Molemmat ovat tyytyväisiä.

Heti julkaisupäivänä kuunteluun pääsi vain (sinä perjantaina piti kiirusta) Valkoisten valheiden uutukainen. Tunne oli hassu levyä kuunnellessa. Ihan kuin olisi tullut kotiin. ;__;
Friends kuulostaa kokonaisuutena vanhalta White Liesin tuotanolta, mutta musiikkiin on löydetty uudenkarhea näkökulma. Se saa levyn kuulostamaan raikkaalta, mutta samalla lämpimän tutulta.
Joissakin Friendsin biiseissä on todella paljon samoja elementtejä, jotka tempaisivat minut mukaansa kuusi vuotta sitten White Liesiin tutustuessani. Esimerkiksi singlenäkin julkaistu biisi Come On kuulostaa siltä, kuin se voisi tulla suoraan bändin ensimmäiseltä levyltä. Tämähän hivelee erityisesti omia korviani, koska ensimmäinen levy To Lose My Life on Ritualin lisäksi White Liesin parhaimpia.
Ja sitähän ei voi kiistää, etteikö bändin laulajan, Harry McVeighin, ääni kuulostaisi täydelliseltä tälläkin levyllä. :3

Sonata Arctican uusimman kuuntelu jäi myöhempään ajankohtaan. Pitää myöntää, että en silloin kuunnellessani ollut kovin skarppina, joten The Ninth Hour alkoi avautumaan vasta enemmän toisella kuuntelukerralla.
Levystä kokonaisuutena tulee jonkin asteiset The Days of Grays -vibat. Näissä kahdessa on jotain samaa tunnelmaltaan. The Ninth Hourilla se ei ehkä välity yhtä upeassa muodossa toteutettuna mitä The Days of Graysilla, mutta kuitenkin.
Life iski biiseistä jo singlevaiheessa tosi lujaa. Voisin pitää sitä edelleen levyn parhaimpiin lukutuvana biisinä. Sellainen hyvän fiiliksen nostattava raita.
The Ninth Hour on kokonaisuutena hieno, mutta en rokhenisi sanoa sitä bändin parhaaksi. Tykkään silti. Ainoana miinuspuolena joissakin biiseissä tuntuu, että Tony Kakon ääni tuntuu hukkuvan toissijaiseen asemaan. Voi olla, että tunne on vain minulla, eikä asia loppujen lopuksi suuremmin edes häiritse.

Hashtag teinipeili.
The Ninth Hour -paita pääsi pian ensimmäiseen käyttöön. Levyn kansikuva on minusta kaunis, joten tykkään myös paidasta kovasti. Ja saihan nyt aiemmin omistamani Sonata-paita seuraa, whii!


Friendsin fyysisen version saapuminen kesti viikon verran julkaisupäivästä eteenpäin. Osasin varautua siihen, koska tämä ei tosiaankaan ollut ensimmäinen kerta kun Britanniasta jotain tilaan. Kun aloin ottaa levyä paketistaan ulos, ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Olin niin innoissani huomatessani, että levyn kantta todella koristaa White Liesin koko poppoon nimmarit. Sain sittenkin signeeratun version, ihan mieletöntä! :3 Nimmaroidun levyn tuuppaaminen kylmästi levyhyllyyn tuntui tylsältä idealta, joten levy seisoo tällä hetkellä kirjahyllyni päällä.
On se upea - ei tuota saa piiloon laittaa! Minikokoisessa levykokoelmassani ei vielä olekaan mitään noin hienoa.


Kehystetty Nightwishin keikkajulistekin pitää edellen majaa kirjahyllyn päällä.
Itse asiassa, koko julistekin ehti vaihtua keikkareissulla mukaan lähteneestä kokonaan tosieen. Versio 2.0 on paljon paremmassa kunnossa, koska ensimmäinen versio oli todella rähjääntynyt; jesaria oli melkein joka kulmassa, värit olivat haalistuneet ja Marcon pään kohdalla (:'D) oli reikä. Tässä uudessa löytämässäni julisteessa kunto oli monin verroin parempi ja tuossa näkyvät kaikki lämmittelijäbänditkin. Yay!


Ja jottei musiikista höpöttämienn jäisi vain levyjen tasolle, tälläisille keikoille tulen suuntaamaan kotikaupungissani. Odotanko edes innolla. ;__;
Myös keväällä Suomea laajemmin kiertävän ruotsalaisbändi Amaranthen eilen julkistettu Lutakon keikka kiinnostaisi paljon! En tosin ole vielä päättänyt, lähdenkö hakemaan kipeitä niskoja sieltäkin. :'D


Kiitos lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti