2017/02/17

Karkkisadetta kaduilla

"Gorillaz - Doncamatic (feat. Daley)"

Keskiviikkoiltana tulimme tosiaan potkituiksi koulusta toisen vuositason toimesta.
Potkijaishäppeninki oli ihan ok, mutta ei mitään suuria riemunkiljahduksia aiheuttava. Musiikkiesityksiä, ryhmänohjausluokan kanssa suoritettavia tehtäviä ja erilaisten kunniakirjojen jakamista. Teemana oli taivas ja helvetti, joten tämä mustiinpukeutuja ilmestyi paikalle omana itsenään hieman rajumman meikin ja hiuksiin tehtyjen sarvisaparoiden kanssa. Jos Pihla luet tätä, kiitos paljon ideasta!
Tietynlainen kuppikuntamaisuus varjosti potkijaisia, mutta positiivisena asiana saatiin kuitenkin ruokaa. :'D
Oli ihan mukavaa olla paikalla, mutta en usko, että olisin loppujen lopuksi hirveästi mitään menettänytkään, vaikka olisin jäänyt istumaan tietokoneen ääreen loppuillaksi tai vaihtoehtoisesti mennyt töihin.

Penkinpainajaispäviä taas oli toista maata. Karnevaalihumun täyttämä päivä on ollut aina hauskaa seurattavaa ollessani ykkösellä ja kakkosella, joten odotukset olivat korkealla. Erityisesti nyt, kun oma vuositaso oli päätähtenä! Yaay!
Puhkuin intoa heti aamusta, sillä olin varma, että tästä päivästä tulee paras lukioaikanani. Niin kävikin - ei vähempää eikä enempää! Vieläkin kutittelee innosta. :')

Oma varustautumiseni penkkaripäivään oli alkanut tammikuussa. Olin suunnitellut asukseni tyylitellyn version japanilaisen Studio Ghiblin "Kikin lähettipalvelu" -elokuvan Jiji-kissasta. Mitä mainioin asu animaatioleffoista tykkäävälle kissafanille!

Kuvalähde
Asun tekeminen alkoi pohjana toimivan mustan jumpsuitin etsimisellä. Sopivanlainen löytyikin helposti Tori.fi:n kautta vain viidellä eurolla. Jumpsuitin koko oli täydellinen; hieman reilu minulle, joten alle mahtuisi lämmittävää vaatetta rekka-ajelua varten.
Tarvittavat kankaat häntää ja korvia varten löytyivät meiltä kotoa. Kangaskauppaan ei tarvinnut lähteä, joten säästin myös siinä. Äiti oli taas kiltti lupautuessaan auttamaan minua ompeluhommissa.


Suunnitelma ja korvan kaava, joiden pohjalta äiti osasi jatkaa. Jijillä ei ole valkoista hännänpäätä, mutta kuten sanottua, asuni oli tyylitety versio kissasta. Taiteelliset vapaudet sallittu!


Ja niin, tämä kuvastaa sitä, miten kaamea halu miulla on ollut piirtää. Jep, se on kuorma-auto ja kyllä, piirsin sen ihan itse. Äidillä oli turhan hauskaa tuon piirroksen nähdessään.

Penkkarikarkit ostettiin yhdessä koulun kautta. Teimme yhdessä yhden valtavan karkkitilauksen, jolloin makeisten kilohinta jäi todella edulliseksi (~kolme euroa). Pari kakkosta oli myös innostunut tilaamaan samalla itselleen halpaa mässyä. Mikäs siinä. x)


Karkkia tuli ostettua kahden kilon verran. Läjästä perheenjäsenten maistiaisiksi päätyi kourallinen. Penkkarikarkit eivät ole olleet koskaan tehneet erityisen hyvin kauppaansa meillä, joten sokeripommien haaliminen jemmattavaksi ei tuntunut fiksulta.

Kuka tahtoo karkkia tai karkista päähänsä? : D

Jo suunnitelmassa esille tullut kokonaisuuteen kuuluvan meikin jätin tarkoituksella melko yksinkertaiseksi. Meikkipohjan (johon lasken myös kulmat) lisäksi käytin rusehtavan sävyjä luomille ja tein suuret kissarajaukset.
Nenää en maalannut kissamaiseksi, koska en omista vedenkestävää eyelineriä tai kajaalia. Kärsin talvisin jatkuvasti pienestä nuhasta, joten nenä olisi ollut hyvin äkkiä nenäliinan jatkeena. Kuinka hehkeää.
Suunitelmiin kuului myös kaupungille lähteminen ajelun jälkeen, joten halusin pitää naamani melko normaalina.


Nemoa muuntautumiseni suureksi laitoveriksi pelotti paljon. Kauhistus kohosi toiseen potenssiin, kun ajelun jälkeen tulin Totoroksi pukeutuneen ystäväni Iinan kanssa pyörähtämään meillä ennen kaupungille menemistä.
Toinen kissamme Nappe taas ei ollut moksiskaan, vaan jatkoi uniaan omaan onnelliseen tapaansa.

Päivä alkoi yhteisellä penkkariohejlmalla koululla. Nauruhermoja kutiteltiin loistavilla sketseillä ja abivideolla, ryhmänohjaajat saivat läksijäislahjoja sekä musiikkiesityksille oli tilaa. Kaava oli perinteinen, ja ohjelma soljui eteenpäin aiemmilta vuosilta tutulla tavalla. Edes traditioksi muodostunut erään opettajan nuoruuden heviletin piikittely ei jäänyt puuttumaan! :'D

Joko menään, joko joko joko?
Sitten hippulat vinkuen ruokalan kautta pihalle rekkoihin kiipeämään. Autoja oli kuusi. Minä porukkani kanssa päädyin viimeiseen rekkaan. Se ei ollut lakanoiltaan mikään kuvauksellinen muihin verrattuna. Laknoiden kanssa oli ollut muutenkin melkoinen säätäminen (aka kukaan ei oikein tiennyt, mikä on mihinkin menossa). Myös kiire ideoiden puutteen lisäksi oli painanut niin ikävästi, ettei minua ollut niin kutsutuista kuvataiteellisista kyvyistäni huolimatta maalaushommissa näkynyt.
Meidän rekka jäi myös kaikista tyhjimmäksi, mutta se oli vain hyvä asia. Eipähän tullut liian ahdasta!


Äänekäs letka lähti kiemurtelemaan kohti keskustaa, jossa meitä odotti valtava määrä ihmisiä. En ole ikinä nähnyt kaupungin keskustaa niin täynnä väkeä! Katujen reunat olivat ihan tukossa. Talojen parvekkeilla sekä ikkunoissa oli ihmisiä katsomassa ajoa. Paikalla oli muutama poliisipartiokin valvomassa järjestystä. Ikähaarukka yleisössä oli vauvasta vaariin. Tuntui ihanalta, miten penkkarit kokoavat yhteen niin monelaisia ihmisiä riemuitsemaan yhdessä. Meille hurrattiin, taputettiin, vilkutettiin ja jaettiin kaikenlaisia suosionosoituksia. Oli miltei hämmentävää, miten kaikki olivat niin riemukkaalla tuulella! Karnevaalihumua kerrakseen, ihan älyttömän kivaa! ♥
Ja myönnetään, ihmisten heittäminen karkeilla suoraan päin näköä oli hauskaa. Erityisesti opettajia oli kiva pommittaa olan takaa koulun pihasta lähtiessä. Pieni sisäinen sadistini heräsi hetkellisesti kaikessa tohinassa, muahaha. ;) Toisaalta oli myös ihanaa nähdä lasten riemu (joita en tietenkään ampunut tahallisesti karkeilla, ei hätää) makeisia saadessaan.
Ajelun loppuvaiheessa lähellä nollaa oleva sää alkoi tuntua yllättävän kylmältä. Lavan metallireuna oli yllättävän kylmä, minkä takia tunto oli valahtanut pois käsistäni.

Absolutistin tapa juhlistaa lukion päättymistä juomalla; jätticappucino ei petä!
<3 p="">
Ajelun jälkeen minä ja Iina kävimme keskustassa juomassa kuumaa ja syömässä pullat. Rakastan erikoiskahveja ja laskiaispullakin maistuu aina. :3
Vaikka valtaosa lähtikin abiristeilylle, emme olleet ainoita paatista pois jättäytyneitä. Yhden luokkakaverin kanssa naurettiinkin, että me varmaan varastettaisiin pelastusvene ja melottaisiin Helsingin satamaan ensimmäisen tunnin jälkeen. XD
Risteily näyttäytyi minulle kalliina ja varsin epämiellyttävänä, joten oli selvää heti kättelyssä, etten lähde. Esiintyjä laivalla oli huono, kelluminen Itämerellä ilman pointtia on turhaa, en biletä tai kiertele baareja, tax free on hetkessä nähty ja vihaan (plus oikeastaan pelkäänkin) päihtyneitä ihmisiä. Ja tästä kaikesta pitäisi vielä maksaakin yli huntti... Tuollaiset opiskelijahäppeningit ovat syöpää.

Tähän loppuun johtopäätöksenä voin sanoa, että penkkaripäivä on sellainen, että sitä ei kannata abivuonna jättää missään nimessä väliin. Se on sellainen päivä, joka pitää päästä kokemaan itse! :3


Kiitos lukijoille!

2017/02/15

Oliko se siinä?

"Carpenter Brut - Roller Mobster"

Tosi hölmö olo. En saa otetta oikein mihinkään. Edes päivä ei tunnu yhtään keskiviikolta, koska miulla on ollut vapaapäivä töistä. Väsyttääkin. Kuppi kahvia tekisi terää.

Lukio "päättyi" eilen, kun meillä abiturienteilla oli viimeinen kontaktiopetuspäivä. Ei sitä oikein osaa sisäistää, että huomenna alkaa lukuloma. Olen helpottunut, innoissani, haikea, väsynyt, hämmentynyt sekä vähhintäänkin kaikkea siltä väliltä.
Viimeinen viikko on koulussa ollut täynnä kaikenlaista. Ajatukseni ovat olleet koko ajan lähes täysin kiinni opiskelussa, josta suurinosa puheenaiheista ihmisten kanssa on muodostunut.
Lukion päättyminen ja kaikki siihen liittyvä tuntuvat minusta vaan niin isoilta asioilta. Ne olivat pitkään niin järjettömän kaukaisia asioita, mutta nyt niin lähellä!


Ylioppilaskirjoitusten ensimmäinen osa on ohi. Tämä varmasti on myös syynä siihen, että nyt tuntuu niin omituiselta. :'D
Kirjoitusneitsyys meni perjantaina äidinkielen tekstitaidon parissa.
Äidinkieli on ollut minulle lukuaineissa ominta maaperääni koko pienen elämäni, joten luotin osaavani (vaikka tekstitaito voi olla todella pirullinen tietyillä tehtävänannoilla). Siispä pänttääminen jäi hehkeästi viimeisen illan hommaksi. Tai ei se pänttäämistä ollut, vaan pikemminkin järkälemäisen Särmän selailua. Äikkää ei miusta voi oikeastaan lukea. Kyse on pikemminkin taitoaineesta.
Ylioppilaskoetta edeltävänä päivänä tärisin pitkin koulun käytäviä. Minulle on luonteenomaista jännittää asioita paljon, joissa haluan pärjätä - oli kyse sitten kokeesta, paikkaan x löytämisestä eksymättä tai vaikka epätavanomaisesta sosiaalisesta tilanteesta. Jännitän toki muutenkin vähän kaikkea, oon vähän hönttä sen osalta. :') 
Illalla eväsostoksilla ollessani taisin unohtaa koejännityksen Sokoksen itsepalvelukassalle - ja hyvä niin.
Koska kärsin piinaavista univaikeuksista joulun alla, pelkäsin, etten pysty nukkumaan jännitykseltäni. Toisin kävi, ja lähdin kohtaamaan haasteen aboutrallaa kahdeksan tunnin unien jälkeen. Tämähän meni kuin Strömsössä!

Tälläisellä varustuksella liikkeelle. Villasukat on must!
Koetilanne oli hämmentävä. Niin steriili tilanne numeroitune paikkoineen, teippauksineen, tarkkoine ohjeineen ja henkilöllisyyden tarkastuksineen. Tuntui hullulta istua yli kahdensadan muun ihmisen kanssa tekemässä tismalleen samaa asiaa, mutta silti niin erillisenä. Kenenkään välillä ei ole mitään kommunikointia. Loppujen lopuksi tulee olo, kuin olisi yksin omassa pienessä todellisuudessaan muiden ollessa vain heijastuksia jostain kaukaa, kenties rinnakkaistodellisuudesta.
Sain uuden tärinäkohtauksen lukiessani tehtäväantoja läpi, mutta sitten jännitys muuttui päättäväisyydeksi pärjätä. Koe oli lopulta kestävyyskoe. Vaatii yllättävän paljon kirjoittaa kolme kokonaista tekstitaidon vastausta putkeen! Ei uudestaan kiitos. XD Koen silti pärjänneeni jopa ihan hyvin ja odottelenkin kieli pitkällä ensi viikolla saatavia alustavia pistemääriä.
Olotilan ominaisuus kiteytyi kävellessäni salista ulos. En osannut muodostaa fiksuja lauseita ja aivot tuntuivat väsyneen pehmeiltä. Kuin olisin valuttanut ne viimeistä piirua myöten konsepteille salissa.

Ylppäriruljanssi jatkui alkuviikosta ruotsin ja englannin kuuntelujen parissa. Kuunteluissa tekstitaidossa koettua epätodellisuuden tuntemusta ja väsymistä ei ollut. Kyse oli kuitenkin paljon lyhyemmästä suorituksesta. Oman lisämausteensa ruotsin kuunteluun toi tekniset ongelmat (tekniikkakoulutusta valvojille, anyone?) ja tehtävävihkon virhe, jonka takia tältäkin abilta meinasi mennä yksi tehtävä kokonaan ohi.
Ruotsi meni silti englantia paremmin. Englannin kuuntelut ovat aiheuttaneet koko lukion ajan puistatusta, ja tulevat aiheuttamaan jatkossakin. Se olisi voinut mennä niin paljon paremminkin!
Pettymyksistä viis, tiistai-iltana pääsi hieman nollaamaan ja herkuttelemaan rakkaassa seurassa. :3 --juku miten kaikki paikat oli tukossa ystävänpäivän vuoksi!


Tänään illalla suuntaan vielä koululle katsastamaan meiningin potkijaisissa (tämä oli syy vapaapäivääni töistä). Jos meno ei äidy liian riehakkaaksi, voisin jopa hylätä suunnitlemani paikalta nopeasti liukenemisesta. :'D
Illan potkinnan jälkeen huomenna painetaankin sitten penkkiä ennen lukemaan lomille karkaamista!
Ehkä ehdin taas piirtämäänkin lukulomalla. Halu siihen olisi järisyttävän kova. Kaipaan kynien ja piirrustuspaperin tuoksua, kuminpuruja pöydällä ja syvää uppoutumista tekemiseeni.

Kiitos lukijoille!

2017/02/01

Life Is Better Alive - Sonata Arctica @ Tanssisali Lutakko 18.1.2017

"Sonata Arctica - Don't Say A Word"

Kuvalähde
Keskiviikkona 18.1. pääsin nauttimaan suomalaisen melodisen metallin pohjoisesta helmestä. Kansainvälisestikin laajaa mainetta niittänyt Sonata Arctica julkaisi viime syksynä yhdeksännen levynsä, jonka tiimoilta osasikin odottaa kiertuetta kotikentällä. Sonaattorit ovat Lutakossa ennenkin monta keikkaa kajauttaneet, joten keikkapaikan kuuluminen rundiin oli miltei itsestään selvää.
Selvää oli myös, että minä ja Jani raahaisimme atherimme yleisöön muun hevikansan jatkoksi, koska molemmat bändin fanikuntaan lukeudutaan. Itse asiassa tuota herraa saa osoittaa sormella siitä, että kemiläisbändiin menin rakastumaan. :')
Keskiviikon keikka oli molemmille toinen sonata-keikka puolen vuoden sisään. Aiempi keikkahan oli Nightwishin lämmittelyveto Himoksella, mikä oli osa Sonata Arctican "Acoustic Summer Tour" -kiertuetta.


Päätin kokeilla huvikseni iskeä kaksi kuvaa naamastani vierekkäin. Toisessa aivan au nauturel versus illan keikkaehostus. Tuskin tarvinnee kertoa kumpi on kumpi. :'D
Ja jösses, vanhan kuolleen puhelimen seuraajassa on hyvä etukamera! Kolmisen vuotta uskollisesti palvellut Sony tuli tiensä päähän. Tykkäsin puhelimesta paljon, mutta olen jo päässyt sinuiksi Huaweini kanssa.

Tanssisalin ovilla kävi jälleen ilmi, että tässä kaupungissa ei osata jonottaa. Olimme paikalla kahdestaan suurimman osan ajasta, joten keskelle eturiviä pääseminen oli pommimvarmaa. Jonotussää oli mitä mukavin vuodenajan huomioiden, eikä kylmyydestä tarvinnut kärsiä. Tai sitten se johtui seurasta. x)

Illan aloitti etäisesti Stratovariukselta kuulostava power metal -kokoonpano Thunderstone. Ennen keikkaa olin kokeillut kuunnella maistiaisen bändistä, mutta biisit eivät olleet oikein puraisseet.


Teknistä soittotaitoa herroilla kuulosti olevan yhteen bändiin vähintään tarpeeksi, mutta biisien sävellykset olivat ennalta arvattavia. Se kävi ilmi myös keikalla. "Nyt tulee tilulilusoolo, kappas tulikin! Tästä lähtee kertsi, jooo..." Vaikka biisit eivät loistaneet erikoisilla rakenteillaan - eikä kaiken tarvitse edes olla niin avantgradea, älkää tajutko minua väärin - Thunderstone oli lämmittelijäbändiksi hyvä! Mukavaa kuunneltavaa pääesiintyjää odottaessa, ja soittotaidon lisäksi poppoolla oli esiintymistaito hyppysissään.

Sitten asiaan, Sonataaaa!  ;__;



Setti käynnistyi energisesti Closer To An Animalilla jatkaen Lifeen syksyllä julkaistun levyn biisijärjestystä noudattaen.
Olen edelleen sitä mieltä, että Life on The Ninth Hourin parhaimpia biisejä. Musiikista huokuva hyvä fiilis väreili Tanssisalin uumenissa. Hymy oli itselläkin herkässä ja lauloin onnellisena mukana. Uutta levyä on tullut kuunneltua ihan kiitettävästi, joten sanat olivat tallentuneet muistiin kuin huomaamatta.



Tallulahin ajaksi kehotettiin nappaamaan jotakuta kädestä kiinni. Onnistuu! Vaikka erobiisi onkin kyseessä, niin mikäs siinä herkistellessä. :')



Tunnelma oli jälleen intiimi eturivissä. Kanssayleisö oli kuitenkin melko vaisua. Monet yleisössä lauloivat mukana, mutta mitään suurempaa musiikin hurmion vietäväksi ajautumista ei ihmismassassa ollut havaittavissa.
Tultiin jälkeenpäin miettineeksi, että ehkä Sonatan yleisö on vähän no... rauhallisempaa sorttia. Esimerkiksi Oulussa kuvatun Live in Finland -keikkataltioinnin yleisö on suoraan sanottuna tylsää, eikä suosionosoituksia juuri jaeta.
Eikä keikkataltiointi ole edes pahin. Internetin ihmeellisestä maailmasta on löytynyt bändin livevetoja, jossa eturivin yleisö näyttää yhtä tympääntyneeltä kuin keskivertokansalainen maanantai-aamuna potenssiin kahdeksansataa. Käy sääliksi bändiä. Nämä herrat osaavat esiintyä ja bändillä on omaa lavakarismaansa, mutta se ei silti tartu yleisöön.




Keikan päätyttyä jäimme kyttäilemään, olisiko lavalla olleista settilistoista mahdollista saada yksi. Lavalla tosin ei näkynyt ketään, jota pyytää repäisemään lista irti.
No, sitten suunnitelma b täytäntöön. Omatoimisena naisena roikuin turva-aidan (joka Lutakossa on pikemminkin ranteenpaksuinen metalliputki) yli vatsallani repimään kohdallani ollutta Tonyn listaa parempaan talteen. Osa tavaroistani valahti lavan ja aidan väliin, enkä aivan yltänyt ottamaan teippiä toiselta puolelta. Epämääräisen "Jani auta" ähkäisyn ja yhteistyön saattelemana biisilista lähti mukaamme.

Itro ftw!
The Power of One oli kiva yllätys vanhemmasta tuotannosta. :3
Haaveilen silti, että bändi tekisi joskus keikan, jossa soitettaisiin Silence kokonaisuudessaan alusta loppuun. ;__;
Kuvalähde
Päästiinpä myös virallisempiin kuviin! Ollaan Tonyn ja Eliaksen (Tony kolmas vasemmalta, Elias toinen oikealta) päiden välissä. Riemukseni näytän jopa järkevältä. Näytän yleensä tälläisissä kuvissa typerältä, esim. sanomalehti Keskisuomalaisen Himoksen-keikan lehtikuvassa näytän sitruunalta. Jes. Enkä tasan linkkaa sitä kuvaa tähän todisteeksi. XD

Seuraavaksi Sonata-stopiksi muotoutuu vapunaattona Sonata Sinfonica. Oulussa järjestävä konsertti koostuu bändin klassiseksi sovitetuista biiseistä, joita esittää nokkamies Kakko yhdessä Oulun sinfoniaorkesterin kanssa.
Päähänpistosta toteutukseen; konsertin edulliset liput ja päiväreissun mahdollistava aikataulu saivat minut ja keikkaseurani innostumaan.

Kiitos lukijoille!