2017/03/26

Toinen puoli totuudesta

"OOMPH! - Unzerstörbar"

Selasin viime syksyn postauksia korjatessani kuvien linkityksiä, ja tekstien latteus nostatti ikävän fiiliksen. En kuulosta kirjoituksissa ollenkaan itseltäni. Sille oli syynsä.

Viimeisin reilu puolivuotinen noin tarkemmin ajanjaksoa määrittelemättä on ollut no... rehellisesti sanottuna poikkiteloin jostain syvältä repäisty. En sano, etteikö tähän olisi mahtunut hyviä asioita - niitä on ollut paljon - mutta ajanjaksoa värittää synkin sävyin raskaalla kädellä mustaksi liian moni asia. Osa on hyvinkin henkilökohtaisia, joiden retostelu pitkin nettiä ei ole lainkaan mielekästä.
Vaikka kerron itsestäni avoimesti moniakin juttuja, yksityisyys ja oman elämän pitäminen omana ilman suurta - tai sitä parin hassun tyypin - yleisöä on arvossa arvaamattomassa. Mietin nytkin tekstiä naputtaessa, rohkenenko julkaista jotain näin lähelle minua päästävää.

Rohkenen.
Tässä vähän toisenlaista näkökulmaa, mitä aiemmat tekstini ovat antaneet ymmärtää.

Abivuosi jää muistoihin yhtenä elämäni raskaimmista ajanjaksoista.
En syksyllä edes oivaltanut kirkkaasti, ettei kaikki ole ihan kohdallaan.
Pungersin monotonisesti tehtävästä toiseen. Kaikki tuntui suorittamiselta. Vaikka moni asia oli aidosti kivaa ja hyvin, olin silti kireä kuin viulunkieli. Tilanne oli ristiriitainen ja sai omatuntoni huutamaan palosireenin lailla. Sehän ei luonnollisestikaan auttanut asiaa. Bensaa liekkeihin pikemminkin.
Syksyllä moni asia muuttui ympärilläni kovalla kohinalla, enkä pysynyt kehityksen rattaissa kyydissä, vaikka kuinka roukuin aisalla. Olin väsynyt; niin paljon kaikkea kerralla. Ajauduin rytäkässä pahaan identiteettikriisiin. Satunnaiset identiteettikriisit ovat olleet osa minua läpi teini-iän. Tunne on yleensä ollut tunteellinen katalyytti jollekin asialle, ja loppujen lopuksi olen huomannut kehittyneeni jossain paljon. Ikään kuin henkisiä kasvukipuja.

Mutta viime syksyinen. Noh, se oli viiltävyydessään omassa ulottuvuudessaan. Kyseenalaistin itseni, kiinnostuksen kohteeni, ihmissuhteeni, ulkonäköni, saavutukseni, elämäntapani ja mitä nyt vilkkaalla mielikuvituksella varustettu nuori nainen voikaan keksiä kyseenalaistaa. Ei olisi pitänyt. Tein asioita, joita en aidosti sisimmässäni olisi halunnut. Ei olisi pitänyt. Miun ei todellakaan ollut hyvä itseni kanssa. Nupin sekaisin laittaneet e-pilleritkään eivät ollleet sivuvaikutuksiltaan juuri mitään verrattuna tähän yyyyhh.
Ihmissuhteiden muutokset kärjistivät tilannetta entisestään. Kaverisuhteet elivät, kun meidän erilaiset kiinnostuksen kohteet nostivat päätään. Luonnollistahan se on, mutta otin jotkin asiat turhan raskaasti.

Toisaalta olin myös pitkälti koko syksyn vähän sellaisilla fiiliksillä, etten olisi jaksanut juuri nähdä ketään. En ollut mikään sosiaalinen auringonsäde ryömiessäni läpi pimeän syksyn.
Saati sitten, kun unettomuusongelmat toivat oman tujun lisänsä sekoitukseen. Useampi yö putkeen kahden tunnin yöunilla ei tee kenenkään oloa autuaaksi. Olin kuin zombi, jota kahvin lipittäminen litrakaupalla ei voinut tuoda takaisin elävien kirjoihin. Oppitunit koulussa olivat melkoista taistelua. Monesti huonosti nukutun yön jälkeen tiesin jo aamulla, että päivästä on tulossa kamala.
Mutta onhan se arvattavaa, että uinumaan ei kykene pienen lapsen lailla, jos joutuu stressaamaan ja murehtimaan asioita, joita kenenkään suomalaisen ei pitäisi joutua murehtimaan. Ei koskaan, mutta siitä ei sen enempää.
Miulla ei ole takanani mitkään helpommat taustat ja yksinkertaisin lapsuus, joten todella pelkäsin, että historia toistaa itseään. Parantelen edelleen joitakin menneisyyteni henkisiä haavoja, jotka laittavat kapulaa elämän rattaisiin ihan typerissä tilanteissa, enkä todellakaan kaipaa uusia ongelmia vanhojen seuraksi.

Joululoma oli käänteentekevä. Sain levättyä (ensimmäinen muistutus: ihminen tarvitsee unta !!) ja pääsin tuulettumaan reissun päälle Rovaniemelle. Lapin sydän on muodostunut yhdeksi suosikkikaupungikseni, jossa on aina ollut mukavaa käydä.
Loma oli kokonaisuutena niiiiin tarpeen minulle. Se pisti terävää käsijarrua syksylle, vaikka minun olisi pitänyt älytä hiljentää ja nähdä metsä puilta jo aiemmin.
Mutta olin silloin ajatellut kaiken olevan täydellisesti ja tarvitsevani vain suurempaa vaihetta silmään. Podin huonoa omaatuntoa, etten ehtinyt tekemään enempää asioita vuorokaudessa. Tunsin itseni saamattomaksi, jos lojuin tekemättä mitään kehittävää/järkevää. Typerää, voi sitä se oli (toinen muistutus; höllääminen ja joutava löllöily on sallittua - jopa suotavaa). Elin melkoisessa väsymyksen sumussa.
Sitä tuntemusta vahvistaa se, etten muista rehellisesti sanottuna viime syksystä juuri mitään.

Sarjassamme hienot täytekuvat; tältä näytti viime torstai-illan yhteiskuntaopin kertaus. Pikaluonnokselle tulee ehkä käyttöä myöhemmin.

Kevään yo-kirjoitukset olivat pelottaneet minua jo abivuoden alusta asti. Nopeutin lukio-opintoja syksyllä normaaliin kolmeen vuoteen, mikä tiesi sitä, että kirjoittaisin kaikki aineet kerralla.
Lukiossa minusta ei ole kuoriutunut innokasta pänttääjää, vaan päinvastoin. Kirjoituksia varten luettavan materiaalin määrä täeten vähintäänkin kauhistutti.
Vielä hirvittävämmäksi se muuttui loppusyksystä. Olin nimittäin niin naatti, etten edes viimeisellä koeviikolla joulun alla tainnut avata yhtään oppikirjaa. Silti jollain ihmeen kaupalla arvosanat jäivät kasin hujakoille, jota voi pitää pienenä ihmeenä...

Paras mahdollinen tosin tapahtui juurikin tuona joululomana. Löysin jostain syvältä sisimmästäni titaanisen selviytymismoodin. Se ei ehkä silloin ollut ihan titaania, pikemminkin hennon kuparilangan lailla pehmeää, mutta ajatus terästäytyi kantaen minut läpi kevään.
Aloin pikku hiljaa uskoa selviytyväni läpi ylppärimankelista hengissä. Ehkäpä jopa hyvillä arvosanoilla ryhditettynä, jos vain haluan. Oivalsin, että nyt jos koskaan on aika tarttua härkää sarvista sekä keskittyä huolehtimaan itsestä. Olen itse lopulta oman onneni seppä (kolmas muistutus; loppujen lopuksi kukaan muu ei ole vastuussa onnellisuudestasi kuin sie itse). Lapsena jatkuvasti kuin jumittunut levy joka paikassa topakasti papattamani fraasi "mie ite" oli jälleen mitä toimivin ratksisu. --kyllä lapset tietää ainakin melkein eikun mitä. XD
Monet muut asiat järjestyivät onneksi myös, joten ylleni laskeutui pehmeä opiskelurauha. Sain keskittyä siihen mikä oli olennaista.
Sen jumalattoman suurelta tuntuneen kirjapinon selvittäminen. Tuhansia sivuja tietoa 26:n kirjan kansien välissä, kolmisen kuukautta aikaa. Än, yy, tee, nyt - lue.

Monia kertoja tuon kolmen kuukauden aikana on tuntunut, ettei tästä tule yhtään mitään. Tulipas kuitenkin.
Ehdin käydä kaikki englannin ja ruotsin kurssikirjat läpi, melkein kokonaan molempien kielten tuhdit kielioppikirjat sekä yhteiskuntaopin kaikki kurssikirjat kahteen kertaan. Unohtamatta kaikkien kolmen aineen abikirjoja. Äidinkielen lukeminen jäi paljon vähemmälle, mutta sitä nyt ei juuri kukaan muutenkaan lue.
Viime perjantaina istuin viimeisen kerran koskaan kirjoitussalissa. Takana on nyt kahden kielen kuuntelukoetta (ruotsin alustavina uskomattomat 81/90, heja heja!), niiden kirjallisia versioita, äidinkielen kaksiosainen koe ja ensimmäistä kertaa koskaan järjestetty yhteiskuntaopin sähköinen ylppärikoe. Melkoinen mankeli siis, ja koesalissa on tullut istuttua tunteja takapuoli puuduksissa.
Tunnelmat ovat edelleen todella väsyneet (perjantaina olo oli kuin katujyrän alle jääneellä), mutta onnelliset. Selvisin. Vaikka alustavia pistemääriä saa odottaa tovin, olen varma läpipääsystäni. Ja jos arvosanat jäisivätkin vähän alle tavoitteiden, aion olla hurjan ylpeä itsestäni. Tein jotain, mikä tuntui aluksi mahdottomalta; kirjoitan kaiken kerralla ja valmistun kolmeen vuoteen. 

Meme nyysitty jostain päin internettiä.
Kaiken keskellä poikaystävän tuki on ollut kultaakin kalliimpaa. Herra on kärsivällisesti jaksanut katsoa milloin miun kiukuttelua, ahdistukaen ja stressin sekaisia salaman lailla iskeneitä itkukohtauksia. Jaksanut kuunnella ja yrittänyt ymmärtää. Ollut aidosti läsnä. Ottanut tiukkaan halaukseen, kun olen sitä kaivannut. Rakastanut minua, vaikka olen tosinaan ollut raivostuttavan hankala tissieläin, jonka mielen liikkeitä on ollut mahdotonta ymmärtää, koska otus itsekään ei ole tajunnut niitä.
Tuo mies on maailman paras. ♥

Miksi sitten oikeastaan kirjoitan tämän näin älyttömästi rönsyillen? Koska tuntuu siltä.
Toinen syy on muistuttaa siitä, että bloggaajan elämä voi olla mitä vaan postausten todellisella puolella. Raskaampaa, kivempaa, tylsempää, monipuolisempaa... You name it.

Samaistun ihanan Oomphin Unzerstörbar-biisin lyriikoihin. "Niemand weiß, ich bin unzerstörbar".
Joskus kun sitä ei edes itsekään tiedä. :')

Kiitos lukijoille!

2017/03/22

Teknisiä ongelmia



Viisiminuuttinen painii tällä hetkellä teknisten ongelmien kanssa, minkä seurauksena blogipostausten kuvat näkyvät vaihtelevalla menestyksellä. Osassa näkyy, osassa ei, osassa silloin kuin huvittaa. Ainakin näin Chromella koneella ja mobiilissa sekä Microsoftin Edgellä (ei, en edes käytä sitä, piti vaan testata).Vahvalla piirrustuspainotuksella ratsastava blogi ole mitään ilman kuvia. Visuaaliselta habitukseltaan postaukset ovat muuttuneet luurangoiksi, mikä ärsyttää minua suunnattomasti.

Kuvien hostaukseen melkein viiden vuoden ajan käyttämäni Photobucket on nikotellut Bloggerissa jo aiemmin, mutta en uskonut tilanteen ajautuvan tähän pisteeseen asti. Kuvat ovat onneksi kuitenkin pysyneet tallessa, joten korjailen postaukset tulevien viikkojen aikana, kunhan löydän kuville uuden varastointipaikan (...ja yo-kirjoitukset ovat ohi). Flickr on harkinnassa, mutta mikäli sinulla siellä ruudun toisella puolella on ehdottaa muuta kuvapalvelua, jätä kommentti! Arvostaisin sitä todella.
Google-tiliäni en tahdo käyttää dumppauspaikkana Viisiminuuttisen kuville. En tahdo rasittaa tilin tallennuskapasiteettia, eikä systeemi tunnetusti häikäise kuvien laadullaan.

Pahoittelut ja palataan asiaan myöhemmin.

Kiitos lukijoille!

2017/03/03

Ikuisuusprojektikin voi valmistua

"Nightwish - Devil & The Deep Dark Ocean"

Heinäkuusta asti keskeneräisenä ollut musteella tehty piirros suosikkibändini Nightwishin upeasta laulajasta, hollantilaisesta Floor Jansenista, valmistui viimein. Nopeasti laskettuna projekti päätyy olemaan keskeneräisenä noin kahdeksan kuukauden ajan. Hups.
Pitkäksi venynyt valmistumisaika oli kaikkea muuta kuin suunniteltua. Tässä oli pari muuttujaa, joiden armoille jouduin. Toiaalta en ole mukana missään kuvataiteellisessa nopeuskilpailussa ja muutenkin musteen kanssa äärimmäisen tarkka työskentely vaati myös tismalleen oikean fiiliksen sujuakseen. Muuten tulee suttaa ja sekundaa, enkä todellakaan halunnut tuhota hienoa projektia sillä tavoin.

Sitten olennaiseen, eli työskentelyprosessiin itseensä.


Vasemalla koon A4 kopiopaperille tehty lyjykynäluonnos. Olikohan peräti kolmas versio. Aiemmat olivat varsinaisia sotatantereita aggressiivisten kumitusjälkineen ja tuhuruviivoineen. Moi vaan, miun luonnosteluprosessi on välillä sellaista. XD Luonnostelu oli muutenkin ollut itsessään todella työläs projekti, koska halusin ulkonäön olevan just eikä melkein. Siis sillä akselilla, mihin omia piirrustustaitoja pystyn venyttämään.
Siirsin ääriviivat piirtoheitintä valopöytänä käyttäen lopulliselle paperille. Normaalista poiketen käytin ääriviivojen piirtämiseen Faber-Castellin lyijykynää, jonka kovuusaste oli F. Yleensä käytän lyijytäytekynää, joka on syönyt 2H-lyijyä koossa 0.5. Se tosin tuntui liian kovalta tähän hommaan, koska joutuisin luonnostelemaan yksityiskohtia Jansenin vaatteisiin ja hiuksiin lopulliselle paperille. Kova lyijy jättäisi paperiin uurteita. Summa summarumina, F on helppo kumittaa, mutta se silti sotkee HB:tä vähemmän, eikä tee rumia uurteita.


Ne kuumotukset, kun aloittaa tussaamaan ihan uutta kuvaa. Muste on työvälineenä armoton. Kerran sotkettua ei puhtaaksi saa. Käsi meinasi täristä tuulessa heiluvan haavanlehden lailla silmiä tussatessa (jotka tosin ovat hieman kesken tässä kuvassa). Siitäkin kuitenkin selvittiin! : D Silmien saaminen ilmeikkääksi on äärimmäisen tärkeää, koska niiden epäonnistuessa henkilöstä tulee väistämättä typerän näköinen. Sielun peili, kuten sanontakin kuuluu.



Kun kasvot olivat kutakuinkin valmiit, siirryin hiusten pariin edeten vasemalta oikealle. Pyrin pitämään kiinni tästä marssijärjestyksestä, etten tuhri oikean käden kämmensyrjällä lyijykynäjälkiä valmiiksi tussatun kohdan päälle. Pieniä vapauksia piti kuitenkin napata, kuten oikealla puolella lantiolla olevasta soljesta voi huomata. :'D



Hiusten saaminen eloisaksi oli melkoinen haaste. En ole koskaan tussannut tällä tavalla hiuksia, joten varjojen rakentaminen pelkkien viivojen perusteella oli ihan ensimmäistä kertaa kokeilussa. En rehellisesti sanottuna kunnolla tiennyt mitä tein, vedin aika mututuntumalta. : D Hiusten liikettä piti suunnitella huolellisesti lyijykynällä.
Voisi olettaa, että suoria hiuksia on helppo piirtää; senkus piirtelee vain päästä tiettyyn kohtaan asti suoria viivoja. No, sehän ei ihan toimi niin. Kaikilla hiuksilla on tapana jakautua suortuviin, kaartua ja hävitä taas muiden hiusten alle, eli pelkistä suorista viivoista ei suinkaan ole kyse. Luonnollista jälkeä aikaan saadakseen ilmiö pitää osata tuoda myös paperille. Ensikertalaiseksi onnistuin ihan hyvin musteen kanssa sen vangitsemisessa. ^^


Viivan paksuuden vaihtelua tuli muuten käytettyä kolmiulotteisen vaikutelman luomiseen. Viiva eli valon ja ja varjon mukaan; sillä luotiin syvyyttä, muotoa ja yksityiskohtia. Tai ainakin yritys siihen oli kova! XD Rakastan elävää, mutta silti neurokirurgintarkkaa ääriviivaa, joten sellaista jahtasin tässä koko ajan. Paikoiten jopa onnistuen tavoitteessani, woop woop!


Jansenin vaatteissa ja astusteissa riitti yksityiskohtia. Paljon. En halunnut mitään jäävän puuttumaan, rannekorut, ranteen tatuointi (omega symbolina liittynee hänen aiempaan bändiinsä, After Foreveriin), linnunkallosormus, rotsin yksityiskohdat ja monet niitit - kaikki piti saada paperille niin hyvin kuin mahdollista!
Tämä piirros pusersi minut todellakin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Kärsivällisyyttä koeteltiin ja omat taidot meinasivat loppua kesken. Esimerkiksi rannekorujen saaminen oikeanlaisiksi tuntui ylitsepääsemättömän haastavalta. En meinannut millään hahmottaa niiden asettumista limittäin ranteesa.
Käsistä puhumattakaan, voi dfghjkl sentään. Ainakaan ne eivät näytä överisti miehekkäille kourille, mikä on positiivista!


Taustaksi kaavailin aluksi stippling-tekniikalla (pienillä pisteillä töpöttäen) tehtäviä pilvikiehkuroita, mutta sitten iski pelko siitä, että jos ne eivät sovikaan tähän. Pelkäsin mokaamista suunnattomasti ollessani projektin kanssa loppusuoralla, koska kaikkien käytettyjen työtuntien hukkaaminen olisi ollut raivostuttavinta koskaan. Muutin siis suunnitelmia hieman turvallisempiin~


Piirtäessä taustalla soinut musiikki tuskin tulee yllätyksenä. Nightwishiä on muutenkin viime aikoina tullut luukutettua todella paljon. En osaa kyllästyä tähän bändiin. ♥

Kypsää, tiedän. XD
Piirros päätyi skannattavaksi kahdessa osassa, koska paperi oli kooltaan A4:n ja A3:n välimaastossa. Yhdistin palaset Gimpillä yhdeksi kokonaisuudeksi.

Valmis teos näyttää tältä:

deviantARTissa

"Floor Jansen", työvälineinä pieniä näädänkarvasiveltimiä (Kolibri kolinsky) musteelle, Rohrer & Klingner Zeichentusche -merkkinen musta pullomuste, Sakura Pigma Micron -tussikynät ja Artline -tussikynä. Työ on toteutettu Daler-Rowneyn Draw 160g -paperille ja on kooltaan 24,5cm x 32cm.
Vaikka tussausjälki ei ole aivan sataprosenttisen virheetöntä (sitä neurokirurgiluokkaa : DD), olen aidosti ylpeä lopputuloksesta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein __oikean__muotkouvan pelkällä musteella hyödyntäen ääriviivan eloisuutta. Ensimmäistä kertaa myös käytin näin paljon aikaa ja energiaa yksityiskohtiin. Se näkyy, eikä pikavilaisulla katsoja välttämättä huomaa kaikkia detaljeja, joita esimerkiksi vaatteisiin kätkeytyy. Todistin samalla itsellenikin, että pystyn halutessani tekemään todella pikkutarkkaa jälkeä.
Iloitsen myös siitä, etten kertaakaan joutunut käyttämään minkäänlaista korjauslakkaa/guassia/kuvankäsittelyä tietokoneella mustejäljen korjailuun. Kaikki piirroksessa näkyvät viivat ovat siis ehdan autenttisia ilman minkäänlaisia viilauksia!

Kiitos lukijoille!

2017/03/02

Kaksin aina kaunihimpi

"Ensiferum - Token of Time"

...tai sitten kun kahden pikatuhrun julkaisu erillisinä postauksina tuntuu vaan niin turhalta. Varsinkin kun näistä ei ole edes wip-kuvia.

deviantARTissa
Tälläinen kaksikko jätti keskeneräisten pinon jokunen aika sitten. Molempiin on isketty pikapiirroksen leima, koska nämä ovat simppeleitä tekeleitä ilman taustaa. Luonnosteluun on käytetty tunti tai puolikas. Tussaamiseen sitten hieman enemmän. Normaaleihin projekteihini verrattuna nopeita välipaloja siis. Kooltaan myös pieniä, molemmat selvästi alle A4:n.

Vasemalla oleva ilmeikäs hevosotus on yhteiskuntaopin kertauskurssilla monisteen taakse luonnosteltu.
Tykästyin jollain hassulla tavalla omaan kynänjälkeeni ja halusin työstää luonnosta pidemmälle. Särmikkäiden ääriviivojen lisäksi kuvaan oli saatava räiskyvä pinkkiä yliviivaustussilla. Olen melkein jo vuoden halunnut kokeilla yliviivaustusseja musteen kanssa. Aika kivaa jälkeä, tätähän voisi käyttää johonkin muuhunkin!

Oikeanpuolinmainen metallistiherra on karikatyyri-/sarjakuvatyylinen piirros rakkaasta poikaystävästäni. Meillä on ollut joskus vitsailua, että miun pitäsi piirtää kuva hänestä, mutta en ole rohjennut kokeilla aiemmin.
Ihmisten piirtämien - varsinkin tyyliteltynä - tuntuu edelleen hieman hankalalta, vaikka pitkälle on tultu esimerkiksi neljän vuoden takaisesta tilanteesta, jolloin olisin mieluummin hakannut päätä seinään, kuin piirtänyt ihmisiä. Ja sitähän se ihmisten piirtäminen silloin olikin... Pään hakkaamista seinään nimittäin. Paineita nyt lisäsi entisestään se, että kyseessä ei ole kuka tahansa, vaan se kaikista tärkein ja läheisin ihminen. Tuskin kukaan haluaa mokata rakastaan piirtäessä! :')
Yllättäen Janin piirtäminen onnistui kitkattomasti ja koin onnistuneeni ihan hyvin (lukuun ottamatta parrasta olisi pitänyt piirtää hitusen isompi :'D). Kohde vaikutti iloisesti yllättyneeltä tultuaan piirretyksi ja tunnisti itsensä, kun esittelin lopputulosta hänelle.

Tälläistä tällä kertaa, seuraavassa tekstissä ollaankin isomman projektin äärellä! ^^


Kiitos lukijoille!