2017/05/31

Toukokuuta

"Kent - Tennsoldater"


Lienee pienen kuulumispäivityksen aika.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen jatkunut hillitön kiire on onneksi tuntunut hieman rauhoittuvan. Tosin paino sanalla hieman. :'D
Elin siinä uskossa, että kiire loppuu kirjoituksiin, mutta kuten täällä tulin turinoineeksi, eihän siinä käynyt niin. Huhtikuussa tunnit meinasivat monta kertaa loppua kesken. Se oli hullua, mutta samalla kohtasin todella mukavia asioita. Olen niistä kiitollinen. Nyt toukokuussakin kalenterissa on ollut yhtä lailla kaikkea kivaa, joita on pakko purkaa teille lukijoillekin.

Kuun puolen välin paikkeilla suunnattiin Rovaniemelle poikaystävän porukoille kyläilemään. Reissu oli jälleen mainio.

Nemo olisi ilmeisesti tahtonut mukaan. :'D
Normaalista poiketen hyppäsimmekin Helsinkiin menevään bussiin, sieltä junalla pitkin Kehärataa Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja lentäen Rovaniemelle. Matkustusyhdistelmä kokonaisuudessaan oli istumalihasystävällisempi mitä bussi ja tunteja junaa nopeampi.
Reissun seurauksena saan viivata yli yhden asian haavelistaltani; olen matkustanut lentokoneella ensimmäistä kertaa elämässäni. Ja se jos mikä oli siistiä!
Jo pelkästään lentokentän tunnelma oli ihanan lähdöntäyteinen, saati sitten kun pääsi koneeseen. Olo oli niin epätodellinen, kun kone irtosi kiitoradasta ja nousi ilmaan. Olisin halunnut hihittää innostuksesta penkissäni, mutta se olisi näyttänyt vähintäänkin outona kanssamatkustajien silmissä. Siispä hymyilin vain leveästi, pidin mölyt tiukasti mahassani ja ihailin alla pienevää maisemaa.


Rovaniemen-reissuun kuului muun muassa keilaamista, hyvin syömistä, leffojen ja Euroviisujen tujottelua (10. vuosi putkeen, kun katsoin viisut, huhhuh!), ja nukkumista. Nukuin varmaan kaikki univelkani pois, kun torkahtelin milloin minnekin, vaikka nukuin hyviä ja pitkiä yöunia. Teki hyvää, uni on paras stressilääke.


Juhlistimme porukalla myös valmistumistani etukäteen. Olin niin otettu kaikesta, että taisin olla vähän enemmänkin sykkyrällä kakkulapio kädessä heiluessa. : D En ole tottunut mihinkään tälläiseen. Enkä varmasti osannut välittää kiitollisuuteni määrää verbaalisesti. Tuolla oli ihan hurjan iso merkitys miulle.
Herkut olivat todella hyviä, ja sainpa tuon kakkukoristeenkin mukaani.

Kalenterissa on jo seuraava Lapin-reissu merkattuna, mutta sitä saa odottaa tovin. Siitä kuitenkin tulee jotain erityistä, että tuskin pysyn pöksyissäni! :3

Sain ensimmäistä kertaa elämässäni graafiseen suunnitteluun liittyvä töitä! Vaikka joskus teinkin päätöksen, etten muuta harrastustani edes pienimuotoiseksi työksi, halusin tarttua tilaisuuteen. En ahneuttani, vaan kokeillakseni, mitä tästä voi seurata. Uudenlaista kokemusta ainakin, koska olen auttamatta täysi keltanokka silloin, kun homma muuttuu astetta vakavammaksi ja tehtävänä on suunnitella jotain kaupalliseen tarkoitukseen kelpaavaa särmikkäiden fantasiaheppojen sijaan.
On myös mukavaa huomata, että joku haluaa tarjota minulle vastineeksi työstä muutakin kuin mainetta ja kunniaa. Mitä olen aihetta seurannut, tuntuu että luovissa hommissa vitsaus on palkattomuus - ainakin jos sinulla ei ole alan tutkintoa tai mittavaa kokemusta. Liian usein ihmset unohtavat, että se niin kutsuttu "maine ja kunnia" ei maksa kenenkään puhelinlaskua tai vuokraa.
Mahtava aussitubettaja Josiah Brooks tekikin aiheesta havainnollistavan videon.

Vastaavasti ensimmäinen oikea pitkä työsuhteeni tuli päätökseen viime viikonloppuna. Heti kahdeksannen luokan alun jälkeen arkeeni tuli töissä käyminen koulun ohella. Se oli uutta ja outoa, ikää kun miulla oli tuolloin vasta 14 vuoden verran. Nyt, noin viisi vuotta myöhemmin, 19 vuotiaana ja lukiosta valmistuvana abiturienttina, aikani tuossa työpaikassa on tullut päätökseensä. Kieltämättä aika haikea fiilis.
Opin vajaan viiden vuoden aikana valtavasti mm. työelämän pelisäännöistä, omien aikataulujen organisoinnista sekä ulkotyön plussista ja miinuksista. Noita oppeja niin nuorena ei olisi varmasti muualta saanutkaan.

Ammattikorkean pääsykokeisiin pänttääminen alkaa olla loppusuoralla.
Sisällä lukeminen ei ole kauniina kesäisinä päivinä napannut, joten olen raahannut ahterini lähiseen rantaan ja istunut rantakalliolla lukemassa. Vaikka rannalla oleva puistoalue on suosittu erityisesti lämpimällä ilmalla, tuo kohta rannasta on ollut ihanan rauhallinen paikka - siis loistava opiskeluun. Digitaalinen pääsykoemateriaali on kulkenut helposti puhelimessa mukana.


Huomenna opit laitetaan testiin ensimmäisen pääsykokeen muodossa (jänskättää, tuo kun on se tärkein) ja ensi viikolla on vielä kaksi edessä.
Jos ihan rehellisiä ollaan, haluaisin pikakelata itseni ensi viikon perjantai-iltaan, jolloin kaikki on hoidettu pois päiväjärjestyksestä.


Ja vielä tämä. Järjestelmäkamerani hajosi viime sunnuntaina lopullisesti. Objektiivivirhettä ei pysty itse korjaamaan, vaan rakkine pitäisi viedä huoltoon ja pahimmassa tapauksessa ostaa uusi putki kaveriksi. Kameralla on tosin jo ikää (~4,5v), niin en nää huollattamisessa mitään ideaa, vaan pitänee sen sijaan hommata uusi kuvasväline jossain vaiheessa. Siihen asti kitkuttelen puhelimen kameralla, joka onneksi on enemmän kuin kelvollinen puhelimen kameraksi.

Tälläistä tänne tällä kertaa, tulipas jälleen vallan innostuttua kirjoittamaan! :'D

Kiitos lukijoille!

2017/05/29

Kukaan ei kieltänyt piirtämistä

"Sonata Arctica - Revontulet"

Julkaistaanpa tämä postaus pois luonnoksista roikkumasta. : D

SonatA SinfonicA -reissun seurauksena Tony Kakko päätyi piirrustuspaperilleni. Halusin taltioida jotain tapahtumaan liittyvää, vaikka kuvaaminen olikin kielletty. No, miepä piirrän sitten! : D
Tarkan realismin sijaan lähdin toteuttamaan kuvaa rennosti tunnusomaisella särmikkäällä jäljelläni, josta ei sarjakuvahenkisyyttäkään puutu.

Piirroksen luonnos tuli tehtyä sängyllä loikoillen. Ei se ergonomisin asento piirtämiseen, mutta pöydän ääressä istuminen on välillä yliarvostettua. Ainakin yöllä.
Tosiaan, silloin kello oli jo niin paljon, että unirytmittömänkin ihmisen olisi ollut parempi olla jo nukkumassa, mutta tahdoin silti piirtää jotain omaa hetken. Olin tuonakin päivänä kyllä viettänyt tunteja kynä kädessä, mutta työjuttuja piirrellen.


Yöllinen kopiopaperille tehty luonnos rankan anatomiakorjailun ja pikaisen tussaamisen jälkeen. Näyttää suttuiselta, koska en luonnollisesti panostanut tussauksen laatuun tässä vaiheessa.
"Tussiluonnosta" piti myös suurentaa tietokoneella, koska se oli minusta aavistuksen verran liian pieni lopullista kuvaa ajatellen.

Sitten varsinaisen tussaamisen pariin kunnolliselle Cansonin vesiväripaperille.




Valmis lineart. Tästä tuli yllättävän skarppi jäljeltään. Missään ei ole mustesotkuja tai merkittäviä virheitä. Minusta on tainnut tulla hyvä tässä hommassa, vaikka itse sanonkin. : D


Seuraavaksi maalaamaan. Tässä kuvassa ollaan noin puolessa välissä maalaamisen suhteen.
Vesivärien kansa puuhastelua onkin ollut toisinaan ikävä, sillä viime kerrasta on viisi kuukautta aikaa. Jaiks.
Tavoittelin takin punaisesta sävystä mahdollisimman elävää, jossa valoisat kohdat olisivat selkeästi kirkkaampia lämpimän punaisia ja varjoon jäävät taittaisivat kylminä sävyinä enemmän siniseen. Suunnitelman toteutus ei onnistunut ihan tismalleen niin kuin ajattelin, mutta tulipa yritettyä. : D
Ihon oikean sävyn hakeminen oli myös haastavaa. En tahtonut siitä liian keltaista tai tummaa, koska se ei olisi vastannut Kakon todellista ulkonäköä.

Valmis työ näyttää tältä:


"T. Kakko - SonatA SinfonicA", työvälineinä Winsor & Newton Cotman The Studio -vesivärit, pieniä näädänkarvasiveltimiä musteelle, Rohrer & Klingner Zeichentusche -merkkinen musta pullomuste, Daler-Rowneyn erikokoisia vesivärisiveltimiä, Daler-Rowneyn valkoinen guassiväri ja parissa yksityiskohdassa myös Derwent Inktense -kynät. Työ on toteutettu Cansonin Watercolour 250g -vesiväripaperille ja on kooltaan 20 x 26 cm.
Olen itse tyytyväinen lopputulokseen. Kohde on tunnistettavissa, ja samaan aikaan oma tyylikin näkyy kuvassa. (:



Ja tämän nähtyäni putosin penkiltä. Tuhrun kohde oli nähnyt tekeleeni ja olipa herra jättänyt kommentinkin kuvaan Instagramissa! Iiiiks. ;__;
Arvostan kovasti, että varmasti lukuisia fanitaidekuvia kohtaava kiireinen muusikko oli käyttänyt aikaansa ja kommentoinut, koska tuo on näin piirtäjän näkökulmasta parasta mitä voi tapahtua.

Kiitos lukijoille!

2017/05/15

Niin paljon kylmiä väreitä - SonatA SinfonicA @ Madetojan sali, Oulu 30.4.2017

"Sonata Arctica - White Pearl, Black Oceans..."

Postaus sisältää hyvin vähän kuvia, koska valokuvaaminen ja videoiminen oli taphatumassa kielletty.

Kuvalähde
Oulun musiikkikeskuksen Madetojan sali imaisi sisuksiinsa vappuviikonloppuna satoja Sonata Arctica -faneja läheltä ja kaukaa (porukkaahan oli aina rapakon takaa asti). Syinä olivat kaksi loppuunmyytyä SonatA SinfonicA –konserttia, joissa kemiläisbändin nokkamies Tony Kakko esiintyi yhdessä Oulu Sinfonian kanssa. Musiikillinen anti oli ehtaa Sonataa, mutta sinfoniaorkesterille sovitettuna!

Sunnuntain konsertissa myös minä ja vakiintunut konserttiseurani Jani olimme paikalla kuuntelemassa, miten metallibiisit taipuvat orkestraalisiksi.
Idea Oulun-reissusta sikisi ex tempore tammikuussa tappavan kuivakalla ruotsin tunnilla. Opettajan monologin sijaan huomion vei älypuhelin ja SonatA SinconicA -konserttien selaaminen.
Aivan uudenlainen musiikkielämys alkoi heti vetämään minua puoleensa. Viimeinen niitti oli, kun piletti opiskelijalle konserttiin ei pahasti kukkaroa keventänyt ja Matkahuollolta löytyi sopivat bussivuorot mahdollistamaan päiväreissun Ouluun.
Tartutin innostukseni poikaystäväänkin, ja liput hommattiin saman tien. Sellaista aktiviteettia meille vapunaatoksi, woo!


SonatA SinfonicA oli kolmas Sonata Arctica -aiheinen tapahtuma viimeisen yhdeksän kuukauden sisään. Jokainen häppeninki on ollut erilainen; elokuussa 2016 akustisena Himoksella, tammikuussa 2017 perusmeiningillä Lutakossa ja nyt huhtikuussa sinfoniaorkesterille sovitettuna Madetojan salissa. Kieltämättä todella herkullinen tapahtumatrio.

Konserttipäivä alkoi aikaisin, kun kello oli soimassa ihanasti tasan kuudelta. Kurkistettuani ulos lumiseen aamuun ja laittaessani musiikkia meikkaamisen taustalle soimaan hilpeyttä herätti sekoituksella ensimmäisenä soimaan lähtenyt Sonatan joulubiisi, Christmas Spirits.
Hyvää joulua vaan, vietetäänpä sitä nyt vappuna. Lunta Keski-Suomessa oli enemmän mitä jouluaattona! :'D
Hilpeys tosin kuoli kuin seinään, lumen ja loskan läpi Matkakeskukselle kahlaaminen ei ollut herkkua.
Viiden tunnin menomatka Ouluun tuntui iäisyydeltä. Normaalisti moinen ei paljoa takapuolta puuduttaisi, mutta nyt matkustaminen ei olisi napannut. Aika kuitenkin kului aamupalan, lintubongauksen ("Joutsen!" "Eikä ole, se on kuovi!"), musiikin kuuntelun ja pienten tirsojen parissa. Olisi pitänyt jatkaa amkin pääsykokeisiin pänttäämistäkin, mutten saanut aikaiseksi. Olosuhteet lukemiseen olisivat olleet hyvät, koska bussissa oli ihanan rauhallista. Tervetullutta vaihtelua täpötäysiin Onnibusseihin.

Bussiselfie.
Ouluun päästyä aikarauta takoi tasan yhtä. Konsertin alkuun olisi kaksi tuntia aikaa. Kumpaakaan ei kiinnostanut lähteä pyörimään keskustan Kauppakeskus Valkeaan, jolla ei ollut mitään mielenkiintoista tarjottavaa. Samat liikkeet löytyvät Jyväskylästä ja muun muassa kaikkialta muualtakin. Båååring.
Sunnuntain vuoksi mikään kiinnostavampi, kuten vaikka Levykauppa Äx (okei, sekin löytyy kotikulmilta), ollut auki. Siispä hain Ärrältä kahvia ja hengattiin sitten tunti Oulun rautatieaseman odotusaulassa. Aika tuntui pysähtyneen siellä jollekin menneelle vuosikymmenelle. No, sisällä oli kivan hiljaista ja eipähän onneksi tarvinnut olla ulkona kylmässä.

Kävelymatka konserttisalille oli vain kilometrin. Onneksi niin, sillä taivaalta oli alkanut tihuttaa vettä. Sateenvarjoa ei tietenkään ollut tarttunut kummallakaan matkaan. Ei Oulussa kuitenkaan sada, joo ei tosiaan. :'D Päätimme oikaista, ettei sateessa tarvitsisi olla sitä vähää, mutta hienokkaasta talojen nurkkajuuria nuohoavasta oikoreitistä tulikin alkuperäistä reittiä pidempi. Hupsista. XD
Loppuaika ennen saliin pääsyä meni sisällä Madetojalla fiilistellen. Ihmisiä oli hauska katsella; osa näytti stereotypiseltä metallikansalta, osa taas oli garderobinsa juhlavimmissa vetimissä.
Katse kiinnittyi myös ihastelemaan komeita puitteita. Enpä ole noin hienossa konserttisalissa koskaan aiemmin päässyt käymään.

Konsertti alkoi todella upeasti The Days of Grays -levyn avausraidalla, "Everything Fades to Gray". Biisiä oltiin tuunattu, mikä sai raidan kuulostamaan mahtipontisemmalta kuin koskaan aiemmin. Kylmät väreet aloittivat heti rellestämisen pitin alaselkää.
Ennen konserttia oltiin Janin kanssa mietitty, että The Days of Graysin biisejä tullaan varmasti kuulemaan useampia. Lätty on selvästi sinfonisin Sonatan tuotannosta. Odotus piti kutinsa, ja levyn biisejä mahtui settiin useampia.
Monet soitetuista biiseistä olivat myös sellaisia, joita Sonatan normaaleilla keikoilla ei esitetä. Esimerkiksi Deathaura ja Love, sekä saipa Larger Than Life ensiesityksensä koskaan livenä. Lisää ainutlaatuisuutta konserttiin.
Jälkeenpäin tultiin miettineeksi, että miksi Deathaura esitettiin instrumentaalisena. Laulu aka T. Kakko olisi ollut paikalla, joten instrumentaalisuuden syy jäi hämäräksi. No, huikealta kuulosti joka tapauksessa!

Sonatan levyille hajautetusta karun rakkauden Caleb-saagasta kuultiin Juliet. Vastaavasti joka Sonata-keikan settilistan antia edusti "laula mukana" -balladi Tallulah. Kakko innosti yleisöä yhtymään lauluun, ja kylläpä tuli itsekin innostuttua hoilaamaan ääneen. :')
Vaikka konsertti olikin oikeasssa konserttisalissa järjestettävä ns. "hienompi" tapahtuma, se ei missään vaiheessa ollut kankeaa pönötystä, jossa olisi pitänyt olla vimpan päälle kankean protokollan mukaan.
Toki Kakko omalla räiskyvällä ja hauskalla persoonallaan kevensi tunnelmaa. Sonataan perehtyneet tietävätkin, millainen hulvaton tapaus bändin keulakuva on. Vitsailua ja ylitsevuotavia välispiikkejä mahtui tapahtumaan samalla tavoin kuin Sonatan tavalliseen keikkaankin.

Päästiinpä myös Silence-levyn puolentoista minuutin erikoisuus Revontulet kuulemaan livenä. Sinfoniaversio kappaleesta oli varsin veikeä, voi nam sentään! Tuon kun pääsisi kuulemaan uudestaan!
Varsinainen kohokohta (edellä mainittujen poimintojen lisäksi, miun huom; tässä kerrottu ei siis ole koko settilista) oli molemmat White Pearls, Black Oceansit. Ensimmäinen meni massiivisuudeltaan luihin ja ytimiin. Sinfoniaorkesteri sai biisin paisumaan aivan valtavaksi. Ääniaallot naulitsivat minut penkkiin vain ihastelemaan kuulemaani. Väitänpä, että ensimmäinen osa sinfonisena versiona oli yksi vaikuttavimmista asioista, mitä olen koskaan livenä kuullut esitettävän. Kaduttaa, etten älynnyt nousta seisoaltani taputtamaan, mutta korjasin virheen toisen osan lopussa.

Konsertti päättyi I Have Rightiin. Seisoen jaetuista aplodeista ei meinannut tulla loppua. Oulun sinfoniaorkesteri, kapelimestari Jukka Myllys ja tietty Kakko itse olivat kyllä ehdottomasti sen ansainneet. Sellainen uniikki konserttielämys, että oksat pois! Olisimme kyllä todella missattu jotain upeaa, jos emme olisi Ouluun raahautuneet.

Konsertin jälkeen Kakko olisi ollut Madetojan salin ravintolassa tavattavissa yhteiskuvia ja nimmareita varten, mutta jono oli massiivinen ja meillä rajallisesti aikaa. Nälkäkin kiljui vatsanpohjalla, joten katsoimme parhaaksi lähteä metsästämään ruokaa keskustasta ennen bussin lähtöä.
Seuraava puolitoista tuntia oli sanalla sanoen kamala. Syötävän etsiminen osoittautui haastavaksi. Kaikissa ruokapaikoissa oli paljon ihmisiä, joten sapuskaa olisi joutunut venaamaan liian kauan, eikä lautasta olisi ehtinyt tyhjentää ajoissa. Lähes kaikki kaupat ja kauppakeskukset menivät kuudelta kiinni, joten avoimen ruokakaupan etsiminenkin oli työn ja tuskan takana. Kaiken sinkoilun ympäri Oulun keskustaa kruunasi vappua juhliva kansa kaduilla ja epävakainen sää.
Voin vannoa, että olin todella onnellinen, kun pääsin lämpimään bussiin ahmimaan mukaan tarttunutta kanasalaattia. :'D

Kotimatka meni kuin siivillä. Insideläpät ynnättynä väsymykseen on yhtä kuin ilo ylimmillään. Päivän saldo oli vähän päälle kymmenen tuntia bussissa istumista.

Kokonaisuudessaan SonatA SinfonicA oli sellainen uniikki Sonata-elämys, mitä osasin odottaakin. Onhan se fakta, että harvemmin yhden suosikkibändinsä musiikkia pääsee kuuntelemaan sinfoniaorkesterin esittämänä. Varsinkaan, jos tämä bändi sattuu olemaan metalligenren edustaja.
Oli myös mukavaa vaihtelua päästä kuuntelemaan livemusiikkia ehtaan konserttisaliin hämyisen rock-klubin sijaan. Menisin ehdottomasti uudestaankin. (:

Tapahtuman innoittamana päädyin myös piirtämään sarjakuvatyylistä Kakkoa. Kuvaaminen oli kielletty, mutta kukaan ei kieltänyt piirtämistä! Kapinallista, kyllä. >)



Kiitos lukijoille!

2017/05/08

Belggari

"Woods of Ypres - Lightning & Snow"

Sain viime viikolla eräänä iltana pitkään hyllyssä seisseen kuulakärkipiirroksen valmiiksi. Yhtä suosikkikoirarotuani, belgianpaimenkoira groenendaelia, esittävän hurttaprojektin piti olla nopea ja yksinkertainen, mutta peijakas, eipä niin käynytkään! Piirrokseen hölähti yksityiskohtia reilummalla kädellä. Eräs ystäväni nauroi kuultuaan, mitä oli tapahtunut. Hän tiesi, miten tässä loppujen lopuksi käy. :')

Otin työn etenemisestä useampia vaihekuvia, mutta jostain syystä kuvat eivät loista laadullaan. Kameran asetukset olivat ilmeisesti päin mäntyä tai vanhaksi käyvä minijärkkärini alkaa laulamaan joutsenlauluaan.

Anyhow, valmis teos näyttää tältä:

deviantARTissa
"Belgian Shepherd", työvälineenä ainoastaan tavallinen sinimusteinen kuulakärkikynä. Piirros on kokoa A4 (21 x 29,7cm). Paperina toimi Lidlin piirrustuspaperi, paksuudeltaan 100 g/m2.

Ja sitten ilmoitusasiaa, Viisiminuuttinen hiljenee ainakin viikoksi. Suuntaan huomenna aikaisin tien päälle hyvässä seurassa ja kotiudun joskus sunnuntai-iltana. Palaillaan, ja jospa reissun jälkeen saisin luonnoksissa pyörivän viimeisimmän konserttipostauksen naputeltua julkaisukuntoon. (:

Kiitos lukijoille!

2017/05/03

Prisman mainosrallia - Brother Firetribe @ Tanssisali Lutakko 22.4.2017

"Brother Firetribe - Heart Full Of Fire (ft. Anette Olzon)"

Suomalainen hard rock/album oriented rock -bändi Brother Firetribe heräsi hiljaiselostaan, julkaisi levyn ja lähti kiertämään kotimaan keikkapaikkoja laajemmassa mittakaavassa.
Jyväskylän-keikalle tuli päädyttyä onnekkaan sattuman kautta, kun poikaystäväni voitti kaksi lippua tapahtumaan Levykauppa Äxän kilpailusta ja kysyi, lähtisinkö seuraksi katsastamaan showta. Vaikka Brother Firetribe olikin meikäläiselle entuudestaan tuntematon yhtye, ilmaiselle keikalle ei tarvitse kahdesti kysyä!
Kiinnostuksen kipinä leimahti viimeistään siinä vaiheessa, kun kuulin Emppu Vuorisen soittavan kitaraa bändissä. Uuu, mikäs tämä tälläinen on?

Tehdessäni tuttavuutta Brother Firetriben tuotantoon kävi ilmi, että tiesinkin useampia heidän biisejään. Ja satavarmasti Taste Of A Champion on tuttu aika monelle. Prisma ftw!

Keikalle meneminen oli aivan erilaista kuin yleensä. Kummallakaan ei ollut tavoitteena päästä eturiviin, joten raahauduimme Tanssisalin hoodeille pari vaivaista minuuttia ennen ovien avautumista.
Sisälle mennessä hämmennystä aiheutti se, ettei keneltäkään kyselty papereita, vaikka keikan kylkeen oli isketty K18-leima. Tunsin itseni vähän hölmöksi, kun olin kaivanut passin valmiiksi käteeni todistaakseni olevani täysi-ikäinen.
Lippujen voittajille ei oltu jaettu konkreettista todistetta voitostaan, vaan kuulemma ovella oli nimi listassa. Miehekkeeni ei olisi tarvinnut ilmeisesti edes sanoa nimeään tai todistaa henkilöllisyyttään, kun meidät oltaisiin päästetty sisään pelkästään mainitsemalla Äxän kilpailun. Jopas jotakin.
Ehkä lipputiskin takana ollut henkilö tunnisti meidät, koska sama ihminen toi meille termarissa kahvia Amaranthe-jonotuksessa. Epätodennäköistä, mutta ehkä kuitenkin mahdollista. : D

Lisää hämmennystä kohdattin sisällä salissa. Vaikka emme suinkaan olleet ensimmäisiä jonossa, eturivi oli tyhjä. No jaa, vaikka siihen ei suunniteltukaan menevämme, niin ehkä salia olisi kuitenkin fiksuinta täyttää edestä. :'D
Odottelutunti kului, mutta salissa oli niin tyhjää, että ihan oudoksutti. En koskaan ollut nähnyt Tanssisalia niin tyhjänä. Pientä trafiikkia näkyi vain kahdella eri baaritiskillä. Eturiviin olisi päässyt kävelemään suoraan, vaikka paikalle olisi tullut reilusti ovien avaamisen jälkeenkin.
Odottelumusiikki oli myös huonoita, mihin olen törmännyt heti Nightiwishin Himoksen-keikan AC/DC-popituksen (moi vaan, inhoan AC/DC:tä XD) jälkeen.

Lämmittelijänä oli jyväskyläläinen indie rockia esittävä The Nights. En ollut kuullut biisiäkään bändiltä aiemmin, joten mitään ennakkofiilistä tulevasta ei ollut. Musiikki oli kuitenkin kivaa kuunneltavaa. Keikkaseuraani lainaten; "Ainakin parempi mitä Blind Channel". Ja kypsempi, teinipoikabändivibat eivät näiden herrojen uskottavuutta nakertaneet.
The Nights esiintyi ammatimaisin elkein, vaikka lauantain keikka olikin kuulemma bändin ensimmäinen. Ei olisi ikinä uskonut! No mutta, mikäs sen päheämpää, kun aloittaa keikkailu legendaarisesta Lutakosta.
Tekniikka heitti hieman kapuloita rattaisiin, mutta sellaista tapahtuu, kun livenä esiinnytään. Setin viimeisenä soinut biisi olisi kiva kuulla uudestaan. Raskaampana raitana se kiemurteli miellyttävästi kuulohermooni.
Lämppärin aikana saliin ilmeistyi jopa ihmisiä. Osa oli aivan fiiliksissä bändistä - jopa hämmentävässä mittakaavassa. Tai sitten kyseessä oli yleisön nousuhumala...


Kun The Nights oli päättänyt settinsä ja odoteltiin pääesiintyjää lavalle, väkeä oli jo selvästi enemmän. Sali tuntui jopa täydeltä.
Intron alkaessa soida, minun kohdalla taphatui perinteisesti. Innostus voimistui maksimiinsa ja fiilikset olivat korkealla, kun bändi aloitti Sunbound-levyn avausraidoilla, Sunbound ja Help Is On The Way.



Nimenomaan tämä Brother Firetriben uusin levy oli kolahtanut bändin tuotannosta (jota siis kahlasin vauhdilla läpi ennen keikkaa) eniten minulle. Sellaista hyväntuulista ja menevää musiikkia. Bändin aiemmista levyistä on tuntunut puuttuvan "sitä jotain", mikä koukuttaa kuuntelijan sille tielleen. Sunboundilla hieman valjua tunnetta ei tule, vaan bändi on saanut kokonaisuuden toimimaan aiempaa paremmin.
Herrojen marssiessa lavalle minua hämmenettiin taas, kun bändin laulaja Pekka Heino tuli morjestamaan yleisöä ja tarttui ensimmäisenä minua käpälästä. Käsipäivää vaan sinullekin. :')


Bändin basisti Jason Flink poseerasi mahtavasti kuvaajille, tosin oma kamerani ei pysynyt silloin vauhdissa.
Ylipäätään näistä muusikoista jäi tosi sympaattinen mielikuva korkeatasoisen esiintymisen lisäksi!



Ja tietty Vuorisen Emppu! Emppua ei saa missään nimessä unohtaa! :3 Mies toimi ehdottomasti vetonaulana keikalle lähtiessä. Nightwishin riveistä tutuksi tullut lavaa ympäri hassutteleva kitaristi oli siistiä päästä näkemään todella läheltä. Soitto kulki taatulla Emppu-laadulla, vaikka Brother Firetribe onkin musiikillisesti täysin eri kastia mitä Nightwish.




Settilista oli mukavan Sunbound-painotteinen. Tunnistin lähes kaikki biisit ja muistin jopa monen kipaleen sanatkin ulkoa, vaikka historiani bändin kanssa oli tuskin kestänyt kahtakaan viikkoa. Kertonee jotain biisien tarttuvuudesta, kun lyriikatkin luikertelevat vauhdilla muistiin. : D
Kohokohtia olivat myös biisit For Better of for Worse, I am Rock ja Heart Full of Fire. Jälkimmäisessä pääsi vähän viuhuttamaan lettiäkin! (y)


Keikka oli loistava, ja Brother Firetribe löi livenä ällikällä. Energinen ja hyväntuulinen show, ei mitään pahaa sanottavaa. Tosi mukava kokemus tällä tavalla vain narikan verran kustantaneeksi keikaksi!

Fiiliksiä hieman latisti yleisö, jolle vettä vahvemmat virvokkeet olivat maistuneet. Humalaisia ihmisiä oli turhan paljon, eikä koko salin toimiminen anniskelualueena ei ollut niin kivaa. Pelkäsin pari kertaa tungoksessa saavani tuoppi kourassa heiluvien ukkelien kaljat niskaani. Nam nam. :c
Juomasankareiden lisäksi ärsytti pari tyyppiä, joilla tärkein prioriteetti oli matkamuistojen metsästäminen. Minusta on äärettömän epäkohteliasta mennä käsi ojossa ja tussi hyppysissä vaatimaan nimikirjoituksia, settilistaa tai plektraa __kesken__keikan. Ihan oikeasti, antakaa muusikoiden tehdä työnsä rauhassa. Irtaimistoa saattaa saada, jos onni on myötä, mutta sitä ei vinguta kesken kaiken, jumaliste sentään.

Toisenlaisen raportin samasta keikasta voi lukea Infernon nettisivuilta. (:

Kiitos lukijoille!