2016/11/01

Talviyön taikaa

"God Is An Astronaut - Worlds In Collision"

Viime keskiviikkona vedin viimeiset siveltimenvedot kuvataiteen itsenäistä kurssia varten maalaamaani teokseen. Tuntuu, että projekti olisi ollut pienen iäisyyden kesken, mutta eihän tässä mennytkään kahta kuukautta pidempään, woop woop!
Tämä kurssi oli ns. "pakollinen" minulle. Tarvitsin kuvataidediplomin saamiseen vielä yhden kurssin, eikä koulumme alati leikkausten takia kutistuvalta kurssitarjottimelta löytynyt kuviksen kohdalta mitään kiinnostavaa. Kaikista kivoimmaksi tavaksi kurssin nappaamiseen valikoitui sitten tämä itsekseen kotona puurtaminen. :'D
Kurssi oli fiksuinta tehdä heti syksyllä, koska haluan pyhittää kevään kirjoituksiin pänttäämistä varten. Kirjoitan kaikki neljä ainetta yhdellä kertaa, joten muiden kouluhommien paahtaminen siinä samalla ei ole kovin houkutteleva vaihtoehto.


Suunnitelmanani oli maalata friisiläisehevonen talvimaisemaan yötaivaalla räiskyvien revontulien alle. Idea on jyskyttänyt takaraivossa jossain muodossa jo todella kauan, mutta se pääsi toteutukseen vasta nyt.


Ääriviivojen siirtäminen tapahtui tämän projektin kanssa tismalleen samalla tavalla kuin Harmaata maalatessani. Pääydin tässä vaiheessa lennosta muutamaan suunnitelmia ja tekemään kuvan peilikuvana. Etualalla oikealle sijoittuva friisiläinen tuntui paremmalta idealta mitä etuvasemalle sijoittuva kaviokas. Tässä vaiheessa sommittelun muuttaminen oli vielä mahdollista. :'D


Ääriviivat tulivat melko rouheina kankaalle, mutta sillä ei ollut väliä. Piiloon akryylimaalin alle jäävät kuitenkin.


Aloitin taustasta, koska kuvan valotusolosuhteiden vuoksi olisi ollut todella vaikea lähteä työstämään hevosta ensimmäisenä. Käänteisessä järjestyksessä valot ja varjot eivät olisi tapauksessa toimineet yhteen. Etualalla oleva hevonen olisi näyttänyt typerästi päälle liimatulle, eikä kokonaisuus olisi ollut yhtenäinen.



Taustan maisema oli melko haastava työstää. En esimerkiksi koskaan aikasiemmin ole maalannut revontulia, enkä taida hetkeen haluta koskea niihin uudestaan. Olivat niin vaikeita maalata, varsinkin kun en ole koskaan niitä livenä nähnyt! :'D Selasin netistä erilaisia mallikuvia ja koitin soveltaa omaa räpellystä niiden pohjalta.


Myös vasemmalla oleva kiviröykkiö/vuorsisto/vuonon seinämä/tms. ja veden heijastukset olivat haastavia toteuttaa. Ainakin pääsin opettelemaan uusien asioiden maalaamista, joka sopii kouluprojektiin kuin nenä päähän. : D Vuoristoa maalatessani pyrin pitämään mielessä syvyysulottuvuuden, eli kauempana olevia kohteita on blendattu reilusti sinisellä, eikä kontrasti hyppää silmille. Niin tapahtuu oikeastikin kauempana oleville kohteille, ja ilmiön voi havaita esimerkiksi valokuvissa.
Veden heijastukset taas eivät ole realistista nähneetkään, mutta näyttäähän tuo nyt paremmalta kuin pelkkä tasainen väri. >)
Tämän vaihekuvan ottamisen jälkeen ainoastaan friisu piti maalata loppuun.

Valmis teos näyttää tältä:

deviantARTissa
"Northern Night", työvälineinä Reevesin ja Artmaten akryylimaalit ja pääasiassa Daler-Rowneyn synteettisiä vesivärisiveltimiä. Maalauspohjana oli Lefranc & Bourgeois -merkkinen valmiiksi pohjustettu kangaspahvipohja, jonka koko oli 41 x 33 cm. Tämän tekemiseen tuli käytettyä kokonaisuudessaan ehkä jotain 26-32 tuntia. Ei aavistustakaan tarkasta tuntimäärästä, koska jonain päivänä saatoin työstää maalausta 40 minuuttia, toisena neljä tuntia ja kolmantena en edes koskenut siveltimeen. :'D

Tätä oli mahdoton saada valokuvaan nätisti. Jos kohdevalon laittoi kuvattavan maalauksen päälle, tummat kohdat alkoivat kiiltää. Jos taas yritti olosuhteissa, joissa kiillon pysytyi eliminoimaan, valoa ei ollut tarpeeksi kunnollisen kuvan ottamiseen. Lopullinen kuva on hirveällä ISO-arvolla otettu ja rakeinen, joten laitan alle kaksi muuta otosta erilaisissa valotusolosuhteissa. Voin silti luvata, että maalaus näyttää IRL moninkertaisesti paremmalta.
Keinovalo.

Luonnonvalo.
Ja tässä detaljeja hevosesta lähikuvan muodossa:


Ennen kuin tämä on valmis arvioitavaksi, pitää kirjoittaa vielä portfolio työskentelyprosessista. Sen  kirjoittaminen ei oikein nappaa, vaikka pitkää siitä tuskin tarvitsee tehdä.
Tekniikan takia ärräpäitä lentelee rymisten, koska LibreOffice ei säilytä kuvien paikkoja, ja kaiken lisäksi luulee koko ajan minun kirjoittavan ranskaksi... Ai jestas kuinka kaipaankaan Wordia, se oli parempi työkalu tälläisten asioiden tekemisessä.

Kiitos lukijoille!

4 kommenttia:

  1. Todella upea teos! Haastavan aiheen valitsit ja onnistuit erinomaisesti. Todella kauniit ja realistiset revontulet, maisema on vaikuttava ja hevonenkin on kaunis. Kaiken kaikkiaan ihanan tunnelmallinen maalaus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, mahtavaa saada tälläista palautetta! :3

      Poista
  2. Jotain tälläistä kun itsekin joskus osaisi... :D Osaat kyllä rellestää valojen ja varjojen kanssa ammattimaisesti. Niin vaivattoman näköistä (vaikka kuten sanoin noista revontulista, se on vaikeampaa kuin luulisi)!

    Vaikka tuo vesi näyttääkin tosi hyvältä noinkin, sanoisin, että kannattaa sutia siihen aina hiukan vaikka samaa väriä mitä noissa revontulissa olisi - ilman liiallista häivytystä. Ts. tyyneen veteen tehdään vaakatasoisia heijastuksia siitä asiasta, joka siitä oletettavasti heijastuu. En osaa selittää mutta olen todennut tämän käytännössä saman asian kanssa tapellessa, kun olen vähän maisemia maalaillut. Heijastuksia ei tarvitse heittää kuin muutama (riippuu mitä ollaan maalaamassa), jollakin kapealla siveltimellä, ja jos kiiltoja tulee liikaa niin eikun sitä veden omaa tummuutta vähän päälle. ;)

    Tuo heppa on kyllä kans todella herkku ja sopii kokonaisuuteen. Koska kyllähän maisemamaalauksissa edes yks hevonen kuuluu olla, hehe. Ja se on selvästi musta ja anatomisesti kyllin oikeanlainen, mitään yliampumista en havaitse. Tykkäilen suuresti siitäkin, miten tuo maiseman väri heijastuu hevosesta!

    Ylipäänsä pidän kyllä kaikesta, mitä tuossa maalauksessa on. Tykkään siitä, että se on "maalatun näköinen". Häivytykset on tehty hyvin, mutta niistä voi silti nähdä, millainen tekniikka on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihanan pitkästä kommentista! Arvostan palautettasi. ^^
      Laitan vinkin korvan taa. Vettä on tullut piirrettyä/maalattua äärettömän vähän (voin laskea ne kerrat yhden käden sormilla), enkä tätä maalatessani todellakaan tiennyt mitä tein sen kanssa. Hyvät neuvot ovat siis jatkoa ajatellen kalliita. : D

      Poista