2016/11/27

Tuskaa ja turmiota - PAIN @ Tanssisali Lutakko 25.11.2016

"Pain - A Wannabe"

Viisiminuuttisen keikkuvassa kyydissä pidemmän aikaa olleet saattavat jopa muistaa tämän piirrustusprojektin, jossa terävän kynäni alle joutui ruotsalaismuusikko Peter Tägtgren. Arvostan musiikin joka paikan höylää todella korkealle, ja hänen yhden miehen yhtye Pain on ollut yksi suosikkibändini lukion alusta lähtien. Välillä on ollut kausia, jolloin kuulokkeissa ei ole muuta pauhannutkaan, kuin tätä jumalaista ruotsalaista konemetallia.

Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, että lähdenkö Painin keikalle, kun bändin Jyväskylän-keikka julkistettiin. 20€ rahaa humahti Jyväskylän elävän musiikin yhdistyksen tilille, ja keikkalippu minulle jo kuukausia ennen h-hetkeä.

Tämän näköisenä liikkeelle. : D
Olin alun perin menossa keikalle yksin, mutta ystäväni Iina ja hänen pikkuveljensä päätyivät keikkaseurakseni. Miittasimme Matkakeskuksella, josta valuimme muutamien minuuttien kävelymatkan Tanssisali Lutakon edustalle. Olimme paikalla reilut kaksi tuntia ennen ovien avaamista. Jonossa silloin oleva väki oli laskettavissa yhden käden sormilla. Eturiviin pääseminen oli siis jo käytännössä taputeltu, yaaay!
Jonotus sujui sutjakkaasti purevasta pikkupakkasesta huolimatta, koska triollamme oli loistavia keskusteluja. On aina virkistävää päästä puhumaan yhdestä suosikkiaiheestani, musiikista, sekä pohtia syvällisiä terävin argumentein. Miulle tarjottiin myös kahvit! Kuuma kahvi ei ole varmaan koskaan ollut yhtä tarpeen. ;__;
Vaikka olimme pukeutuneet hyvin, paikallaan seisoskelu (ja minulla tärinänomainen jännitys rakkaan bändin näkemisestä ensi kertaa) alkoi tuntua kylmässä ikävältä viimeisillä hetkillä ennen ovien avaamista. Illan slogan olikin "Pain for pain!".

Jonotus oli silti joka minuutin arvoista, kun sisälle päästyä Tanssisalista irtosi mehukkaat eturivipaikat kaikille kolmelle. Olin itse asiassa tismalleen samalla paikalla ollessani viimeksi Lutakossa keikalla. :'D
Odotustunti meni toisaalta nopeasti, koska Tanssisalissa raikui hyvä musiikki (Arch Enemyä, Panteraa, Stam1naa, Children of Bodomia, Amorphista, Five Finger Death Punchia yms yms.). Lutakon häppeningeissä on aina ollut hyvä musiikki, oli se sitten rock-kirppiksen taustamölyä tai odottelumusiikkia ennen keikkaa. Pojot siitä!

Painin piti aloittaa soittaminen klo 21, mutta aloittaminen viivästyi. En sinänsä ollut mitenkään yllättynyt, sillä keikoilla sattuu ja tapahtuu, eivätkä aikataulut ole kiveen hakattuja. Joitakin salissa "vitun hurrien" kuppaus alkoi kismittää enemmän, mutta itse lähinnä tärisin innosta ja jännityksestä. Mitä muutakaan voi odottaa, kun pääsee niillä minuuteilla näkemään yhden suosikkibändeistään, jolle on fanityttöillyt monta vuotta? Niinpä.

Kun introna toiminut Billy Idolin biisi Rebel Yell pärähti soimaan, minua alkoi hymyilyttää. Hymyni leveys vähintäänkin triplaantui, kun setin ensimmäinen biisi "Desinged To Piss You Off" alkoi soida ja bändi ilmestyi lavalle. Sitä hetkeä olin odottanut! Tykkään hurjasti syksyllä ulos tulleesta Painin uusimmasta levystä, Coming Homesta, joten sen avausraita oli hyvä avaus myös illan keikalle!



Ja se on pakko sanoa, että kyllähän siinä silmä lepää, kun kolme muusikkoa heiluttaa lettiä samaan tahtiin lavalla musisoidessaan. :'D



Tarkkasilmäiset ehkä huomaavatkin, minkä bändin kannuilla Painin rumpali soitti. : D
Vaikka Pain onkin periaatteessa yksin Peter Tägtgrenin yhtye, keikoilla bändi muuttuu nelihenkiseksi. Nelikko esiintyy erittäin engergisesti, ja hieman hullu meno tuo lavalla mahtavaa lisämaustetta mukaan. Tai no, jos bändin pääjehu esiintyy pakkopaidassa ja pälyilee yleisiöä sekopään lailla, niin kahjo meno on taattu. :'D
Livenä Painin biisien raskas olemus pääsee täyteen loistoonsa konemusiikkivivahteineen. Biiseissä oleva voima vapautuu kiehtovasti kaapaten tiukasti mukaansa.
En erittele settilistaa tässä sen kummemmin biisikohtaisesti (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta), mutta kokonaisuus oli huikea. Niin paljon kovia biisejä, eikä mitään jäänyt kaipaamaan. Olin ihan pähkinöinä koko ajan, koska tykkäsin todella paljon. Muistin kaikkien biisien sanatkin lähes täydellisesti ulkoa, sillä niitä on tullut kuunneltua niin paljon. : D



Call Me -biisin alussa pohdin, että miten osat, joissa Sabatonin Joakim Brodén laulaa, totetutetaan käytännössä. Kun Jocken olisi pitänyt laulaa, liverumpali Sebastian Tägtgren (joka on muuten Peterin poika, ja näyttää ihan nuorelta isältään) lopetti soittamisen, ja muu orkesteri noudatti samaa esimerkkiä. Lavan perältä lensi kaljatölkki päin Peteriä, joka tallasi tölkin ryttyyn rusinaksi maiharillaan ja karjasi pahantuulisesti heittäjän olevan idiotti. No, kukapa kaljatölkistä haluaisi saada päin. :'D
Tölkin lentoradan alusta ilmestyi Jocke-nukke, joka löytyy myös Call Me -biisin musiikkivideolta. Yritin ottaa siitä kuvaa, mutta lava oli paksun savun peittämä. Kuvasta olisi näkynyt siis vain savukoneen aikaansaannoksia.
Kyllä me spekuloitiin keikan jälkeen, jos ihan autenttinen Brodén olisi ilmestynyt paikalle, yleiso olisi varmaan revennyt innostukseta.


Basisti Johan Husgafvel veti oman shownsa pomppien ympäri lavaa hillittömällä energialla.

Encorena soineen Shut Your Mouthin aikana tuli laulettua mukana niin kovaa, kuin kurkusta lähti. Siitä biisistä minun ja Painin yhteinen taival lähti, ja osaan biisin sanat etu- ja takaperin.
Peter kävi soittamassa aluksi lavan oikealla puolella, ja siinä samalla työnsi mikrofonin jonkun yleisössä laulavan ihmisen suun eteen. Esimmäisen kertsin jälkeen vuorossa oli lavan vasen puoli. Lauloin tietysti edelleen mukana, ja minulla on ollut pitkään typerä maneeri pyöritellä vasenta etusormea vasemman ohimon kohdalla stereotypisen sekopään lailla, kun biisissä lauletaan "my mind is playing tricks on me". Se on mitä todennäköisimmin jäänyt jostain Painin keikkataltioinnista päälle. :')
Tein sen tietysti ajattelematta keikallakin laulaessani mukana. Veikkaan nokkamiehen huomanneen hölmöilyni lavan vasemmalla puolella meidän kosketusetäisyydellä soittaessaan, koska mikrofoni oli sitten yllättäen minun naaman edessä. Ja voi juku, hämmenyin musiikkijumalan pienestä huomionosoituskesta niin samperisti, että unohdin sanat. XD



Keikan loputtua eturivin yleisö sai vesipullosta. Useinmiten on vähän nihkeä fiilis saada päälleen jotain nestemmäistä, mutta kylmä vesi tuntui siinä tilanteessa riehumisen jälkeen tosi hyvältä!
Plektroja viljeltiin yleisöön yllättävän paljon, sillä meidän poppoosta kaikki taisivat saada omansa - ja miulle niitä tuli jopa kaksi! Kahden pitäminen olisi ollut minusta epäreilua, joten annoin toisen eräälle mukavalle brittinaiselle, jonka kanssa olimme jutelleet ennen keikan alkua. Hän oli ilmeisesti otettu, ainakin tämä Instagramiin laitettu julkaisu vaikuttaa siltä. ^^

Painin jälkeen illan toinen bändi, suomalainen Turmion Kätilöt, valtasi lavan. En henkilökohtaisesti liiemmin välitä tästä diskometallin häröstä keitoksesta, mutta tietenkin jäin seuraamaan myös heidän keikkaa. Alun perin Painin olisi pitänyt olla pääesiintyjä, koska keikkaa markkinoitiin Painilla ja Turmarit lisättiin mukaan vasta myöhemmin. Onneksi Painin setti oli kuitenkin "normaalia" lämppärisettiä pidempi, muuten tämä nainen olisi ollut suunnattoman käärmeissään.


Vaikka olen kuunnellut Turmareita hyvin vähän, tunnistin setistä useamman biisin. Hyvissä höyryissä, Pyhä maa ja Rehtori saivat meikäläisenkin lähtemään kunnolla mukaan. Tietenkään Teurastajaa unohtamatta! Biisistä tuli käsite yläasteellani ollessani yhdeksännellä luokalla, ja taisivatpa aamunavauksessa biisiä soittaneet jätkät saada opettajilta puhuttelunkin... Eihän se ehkä niin sovelias ole, mutta pliis, se on vain musiikkia!



Turmareiden keikan loppupuolella älytön alapäähuumorin viljely alkoi tympiä. En ole sellainen ihminen, jota moiset jutut jaksaisivat naurattaa kovin pitkään. Ja kehottihan eräs bändiläisistä Nightwishin ja Sonata Arctican kuuntelijoita painumaan vittuun, mutta jäin silti pönöttämään eturiviin. Koska voin! :'D
Kuitenkin Painin titaaninkovan keikan jälkeen Turmion Kätilöt tuntui aika laimealta. No, Kätilöt nähty livenä, check!


Keikkareissusta jäi saaliiksi plektran lisäksi suunnattoman kipeä niska. Nyt on sunnuntai, ja niskoihin sattuu edelleen järkyttävästi. Myöskään ääneni ei suostunut lauantaina yhteistyöhön, vaan kuulostin flunssaiselta koko päivän. Tuli siis vähän riehuttua. Vissiin jopa turhan kovaa. XD
Keikka oli kuitenkin täydellisyyttä, ehdottomasti kaiken arvoista! Miulla ei ole edes minkäänlaista keikkamasennusta päällä, koska olen vain niin onnellinen, että pääsin kokemaan tämän kaiken. Tulen vaalimaan tätä keikkamuistoa aarteena sisälläni todella pitkään.
Itseäni toistaakseni, Pain on niin loistava! Rrrrakastan!

Ensi lauantaina suuntana on taas Tanssisali Lutakko, tosin bändi on eri... Saa nähdä, mitä siitä tulee! Kipeitä niskoja ainakin, ehe ehe.

Kiitos lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Hahah, silloin tietää, että on ollut hyvä keikka, kun niska on kipeä ja ääni käheä! Tuttu tunne :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep! Keikan jälkeisenä aamuna on aina hieman jännän äärellä, että missä kunnossa kroppa loppujen lopuksi herätessä on. :'D

      Poista