2017/07/10

End of an Era

"Nightwish - Last Ride of The Day"

Sain lauantaina sähköpostin, jota luulin aluksi niin harmittomaksi, etten edes meinannut avata koko viestiä. Mainoskirjeitä tulee ja menee, en yleensä jaksa uhrata aikaani moisiin turhuuksiin.

Olisikin ollut pelkkä mainoskirje. 

Photobucketin lähettämäästä viestistä paljastuikin sellainen pommi, että se kuulosti vähintään vitsiltä.

Olen käyttänyt Photobucketia Viisiminuuttisen kuvien hostaamiseen periaatteessa ihan alusta asti, vuodesta 2012 lähtien. Sivusto on ollut ilmainen, yksinkertainen ja varsin jepa blogia varten. Alkuvuodesta saitti alkoi nikotella , ja siirsin ahterini Phohtobucetissa toimimattomieni kuvineni kera Flickriin. Olin onnellinen, ettei minun tarvinnut siirtää kaikkia blogin kuvia uudelle sivustolle.
Photobucket-tililläni on noin 1100 kuvaa, joilla on tavalla tai toisella funktionsa Viisiminuuttisen teksteissä tai ulkoasussa. Kaiken korjaamisessa olisi ollut hillitön työ, erityisesti kun kaikkia kuvia ei tietenkään ole tietokoneeni kovalevyllä enää tallessa. Kuvat piti ladata ensin Photobucketista koneelle, sitten Flickriin ja sen jälkeen vielä linkittää tänne. Hirveä homma.

Sähköposti näytti tiivistettynä tältä:



Englantia ymmärtämättömille, mailissa ilmoitetaan, että olen käyttänyt Photobucketia kuvien hostaamiseen ("varastoimiseen" internetissä ja linkittänyt niitä auki suoraan "varastosta" erilliselle sivustolle). Se ei Bucketille enää sovikaan, vaan minun pitäisi päivittää tili maksulliseen versioon, jotta voisin jatkaa samaan malliin.

Kuvien hostaamisessa kolmannelle osapuolelle ei ole mitään kriminaalia. Netti tursuaa erilaisia palveluja, joita ihmiset käyttävät esimerkiksi blogeihinsa ja nettisivuihinsa. Se säästää Googlen palveluiden tallennustilaa ja joskus tarjoaa pikselihöttövapaamman vaihtoehdon kuville.
Jos et lataa blogisi kuvia suoraan Bloggerin tekstieditoriin, sinäkin todennäköisesti käytät kolmannen osapuolen kuvahostauspalvelua. Älä pelästy, et tee mitään väärin.

Ellet sitten ole Photobucketin käyttäjä.

Photobucket vaatii kuvahostaamisesta maksua, joka on aivan päätön. 399 jenkkidollaria vuodelta. Karkeasti arvioituna se tekee 380 euroa. Naurettavaa. Ei kukaan maksa tuollaisesta palvelusta noin paljon, kun vastaavanlaisen (ja vielä paremman) saa ilmaiseksi. Kaiken lisäksi kyse on vuosihinnasta. Bucket vikisee joka vuosi sinulta melkein neljä hunttia, jos haluat linkittää yhdenkin kuvan auki ulkopuoliselle sivustolle.

Ei kukaan ole niin palikka, että suostuisi moiseen. Tai ainakin toivon koko sydämestäni niin.

Koska suurin osa Viisiminuuttisen kuvista tosiaan on perkeleen ahneen Kuvaämpärin uumenissa, joutuisin käytännössä käymään koko blogin kuvituksen alusta asti läpi. Lataamaan kuvat ämpäristä koneelle, lataamaan uudelle sivustolle ja linkittämään tänne. Photobucketista kuvien lataaminen tosin on melkoista tervanjuontia sivuston hitauden vuoksi, joten joutuisin viettämään pienen tai suuremmankin ikuisuuden homman parissa.
Ei minulla yksinkertaisesti ole aikaa sellaiseen.

Tämän takaiskun tultua aloin miettimään blogin tulevaisuutta tosissani.
En halua jatkaa blogia, joka on ulkoasullisesti täysin rikki tai vaihtoehtoisesti postauksista rapiat kaksisataa on piilotettuna kuvattomuuden vuoksi. Galleria-sivun kuvalinkityksistä puhumattakaan. Perfektionismiin taipuvainen luonteeni ei salli sitä. Jos teen jotain, teen sen kunnolla. Tai sitten en tee ollenkaan.

Elämäni on myös valtaisan muutoksen alla.

Alle kolmen viikon päästä edessä on muutto ensimmäistä kertaa omilleen. Jännittää! Minä ja poikaystävä (eli siis tuleva avomieheni) saatiin juhannuksen alla tieto, että melkein vuoden jonotus opiskelija-asunnon perään kantoi hedelmää.
Takuuvuokra on maksettu, vuokrasopimukset allekirjoitettu, muuttoauto varattu, muuttoilmoitukset maistraattiin ja postille tehty ja monia käytännön asioita mietitty. Silti tehtävää on vielä kasapäin, ja varsinainen pakkaaminen on molemmilla vasta edessä.
Sen lisäksi olen tosiaan kokopäiväisesti töissä aina muuttopäivään asti, joten aikaa muuttojuttujen vitkutteluun ei ole. Pitää myös luonnollisesti ehtiä levähtämään. En halua todellakaan hiidellä unisena zombina työpaikalla asiakkaiden ja kivojen työkavereiden edessä.

Eikä kaikki muuttotekeminenkään siihen lopu, kun viimeinen laatikko on kannettu kynnyksen yli sisään.
Oman kolon lattaimisessa on oma puuhastelunsa, enkä kiellä sitäkään, eikö yhteiselämän aloittamisessa ole pientä opettelua alkuun. Ollaan kuitenkin poikaystävän kanssa kuljettu aika pitkä, mutta samalla myös huikea, matka kaukosuhteesta lähisuhteen kautta avoliittoon. Tietokoneella blogin fiksaamisen sijaan haluan viettää aikaa miehekkeeni kanssa ennen kun meillä molemmilla syksyllä alkaa opinnot täydellä teholla. Sen takiahan me hynttyyt yhteen laitetaankin, että saadaan olla enemmän yhdessä.
Ja koulun alun jälkeenkin sama homma, jos meillä on vapaa-aikaa samaan aikaan, ei olisi kovinkaan mukavaa, jos se hurahtaisi molemmilla eri puolilla asuntoa nyhjöttäen.

Jep, suuntaan koulun penkille elokuun puolivälin jälkeen.
Sain kesäkuun viimeisellä viikolla tiedon, että pääsin ensimmäiseen hakukohteeseeni korkea-asteen yhteishaussa. Tunne oli niin epätodellinen, että unohdin keittiössä odottavan ruoan ja vaan hihkuin äidin kanssa ilosta. Olin varma, etten pääse sisään ensimmäiseen hakukohteeseeni, koska pääsykoe oli puhdasta matemaattis-luonnontieteellistä kikkailua, joka ei missään tapauksessa ole vahvuuksiani. Kuumotuksia lisäsi entisestään, että hakijoita oli kuulemma ennätysmäärä. Mutta sisään päästiin, haa!
Aloitan siis paikallisessa ammattikorkeakoulussa tieto- ja viestintätekniikan koulutusohjelmassa tarkoituksenani erikoistua mediatekniikkaan. Neljän vuoden päästä minulla pitäisi olla pätevyys it-insinöörinä. Niin siistiä!

Pidemmälle katsoen, koulu tulee vaatimaan paljon aikaa. Minulla ei varmasti tulisi olemaan aikaa piirtää samalla tahdilla kuin lukiossa (ja kotona asuessa, kun esim ruoanlaitosta ei tarvinnut stressata) ollessani, saati kirjoittaa harrastuksesta vielä postauksia. Kirjoitustahti voisi kuihtua niin olemattomaksi, että blogin sielu kuihtuisi siinä samalla. Vaikka olen rakastanut bloggaamista koko tämän viiden vuoden ajan, moisessa tilantessa hommasta menisi maku.
Ja se tekninen puoli, en omista edelleenkään kunnollista kameraa, jolla ottaa blogiin kuvia... Sellainenkin yksityiskohta kismittää tälläistä pientä perfektionistia.

* * *

Kaiken tämän pohdinnan jälkeen jäljelle jää vain yksi lopullinen vaihtoehto. On aika sulkea Viisiminuuttinen ja päättää blogin miltei viisivuotinen historia.
Himskatin pahaltahan tämä tuntuu, koska todellakin nautin bloggaamisesta. Minulla oli kanava, johon purkaa ajatuksia ja sitä mahdotonta kirjoittamisen himoa, joka on ollut osa minua aina. Oli myös mahdottoman kiva esitellä omia tekeleitään täällä!

Tulen tässä lähiaikoina (sitä mukaa kun ehdin) piilottamaan kaikki rikkinäiset postaukset ja sivut. Blogi jää julkiseksi, en poista tätä. Uusia tekstejä tule. Jos minua haluaa jatkossa seurata, se onnistuu deviantARTissa, Instagramissa ja Last.fm:ssä kaikista parhaiten.
Jos jotain henkilökohtaista asiaa on mielen päällä, minut tavoittaa sähköpostilla osoitteesta starkkufani@hotmail.com.

Lämmin kiitos kaikille lukijoille, vierailijoille, kommentoijille, hiljaisille stalkkereille ja muillekin, jotka pysähdyitte käyttämään elämästänne hetken tämän sivuston parissa. Olen kiitollinen kaikesta.


Vihoviimeisen kerran, kiitos lukijoille!

4 kommenttia:

  1. Luinkin jo nämä uutiset instagramista, tosi harmi juttu! Sun blogi on varmasti yksi pisimpään lukulistoilla pyörineistä ja ikäväähän se on, että viisiminuuttisen tarina tulee nyt päätökseen. Mutta eiköhän kaikella aina ole tarkoituksensa ja aina, kun yhden luvun sulkee aukeaa toinen. Instagramin puolella jään kyllä ehdottomasti seurailemaan sun menoja edelleen - eihän sun upeita piirrustuksiakaan halua missata! Kaikkea hyvää sulle uusien tuulien suhteen, kuulostaa, että muutoksien täyteinen loppuvuosi edessä, mikä ei missään nimessä ole huono juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa kyllä niin itseäkin, en koskaan ajatellut, että tämä päättyy näin! Mutta olet tismalleen oikeassa, asioilla on paikkansa ja aikansa elämissämme.
      Ihana kuulla, että jäät seurailemaan puuhiani Instaan! ^^ Eiköhän sinne tule jos jonkinlaista tilannepäivitystä, miten uudenlainen elämänvaihe lähtee rullaamaan.
      Iso kiitos siulle aktiivisena lukijana olosta kaikki nämä vuodet! ♥ Monta kertaa ollut tosi kiva huomata, että siulta on tullut kommenttia tekstiin. :3

      Poista
  2. Olen itsekkin seurannut ( hiljaisena stalkkaajana :D ) blogiasi pitkän aikaa, aikalailla alusta saakka. Mutta niinhän se menee, välillä täytyy valita vaihtoehdoista se toinen, epämukavampi ja se on ihan ymmärrettävää ja suotavaakin että elämä pysyy ns. "helpompana" eikä tarvis stressata asiasta.
    Itsekkin olen välillä miettinyt että olis mukavaa kirjoitella blogia, mutta homma usein kaatuu siihen että on kaikkea muuta tekemistä (töitä, eläintenhoitoa yms.) Olisi vaikea saada blogista kiinnostavaa jos tekstejä tulisi tyyliin vain puolen vuoden välein. Ja hyvää tekstiä ei saa pakottamalla pihalle (sama pätee piirtäessäkin) ja silloin se ei olis yhtään mukavaa itellekkään eikä lukijoillekkaan lukea pakotettuja asioita, kun niistä oikein haiskahtaa se. D:

    Onnea teille yhteiseen kotiin! Itsekkin asustelen miekkoseni kanssa saman katon alla :-) uuteen arkeen kyllä varmasti totutte, yhteistyöllä kodin pyörittäminen parhaiten sujuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, joskus se epämukavampi on silti se "oikeampi" vaihtoehto.
      Tuo on totta, blogi kaipaa aikaa ja panostusta (sekä myös rakkautta ylläpitäjältään), ettei se kuivu kokoon. Tuo on myös tullut koettua niin monta kertaa, että mainio teksti ei vain pulpahda ulos, kun olisi se pieni hetki kirjoittamiseen. Tai kuin täytyisi kirjoittaa jotain fiksua (...köhköh koulun esseet :'DD).

      Kiitos kovasti! :3 Uskon, että kyllä rakkaan kanssa asuminen yksin majailun moninkertaisesti voittaa. On myös tosi siistiä päästä vihdoin täysin itsenäistymään.
      Suurkiitos myös siulle, että keikuit alusta aina loppuun asti lukijana täällä! ♥

      Poista