2017/04/06

Huimimmat kaksi päivää koskaan

"Shinedown - Sound of Madness"

Jos olisin tiennyt viime viikon torstaina herätessäni millaiseen hullunmyllyyn joudun kahden seuraavan päivän aikana, olisin yhä luullut olevani höyhensaarilla.

Kuvalähde
Paikallisessa taidegalleriassa järjestettiin toista kertaa Nuorten taideviikko. Viikon kestävään taidenäyttelyyn oli koottu kuvataiteen parissa viihtyvien lukiolaisten teoksia pitkin Keski-Suomea. Idea on lähtöisin humanistisesta ammattikorkeakoulusta, ja minä sain kunnian olla jo ensimmäisellä kerralla vuosi sitten mukana. (y)
Lukion kuviksen opettajani kanssa tämän kevään taideviikosta oli joskus ohimennen kouluruokalassa puhetta, kun kysyin lupaa viedä töitä kotiin. Muuta muistikuvaa ei ole, mutta olin tuolloin todennäköisesti keskittynempi lounasta mouruavaan vatsaani. 

Torstaina taideviikko jostain syystä pätkähti mieleen, kun olin tullut aamulla naapurikaupunginosassa vietetyn yön jälkeen kotiin. Liekö takaraivossa kutkutteli kuudes aisti, sillä tietokoneen avattuani pääsin lukemaan kutsua taideviikon lehdistötilaisuuteen seuraavalle päivälle. Miun oli kuulemma määrä puhua bloggaamisesta ja vloggaamisesta. Jaiks.
En ole koskaan harrastanut vloggaamista, mutta bloggaamista sitäkin enemmän. Kyllähän se jo Viisiminuuttisen iästä tulee ilmi, syksyllä vietetään blogin viisivuotissynttäreitä! Tosin tämä blogi ei ole ehkä se stereotypisin minun viiteryhmän ajatustenjakokanava, joka imisi lukemattomia lukijoita syövereihinsä. Kirsikaksi kakun päälle kuvapalvelu Photobucket oli haistattanut pitkät ja laittanut kuvat näkymättömäksi monista postauksista. En myöskään tiennyt heti alkuun, mitä tekeleitäni esille päätyisi. Olen äärimmäisen tarkka sen suhteen, mitä haluan esitellä, kun mahdollisuus tulee tehdä se suuremmalle yleisölle.
Hikikarpaloiden helmeily otsalla oli taattu. En olisi kovinkaan hohdokas puhuja lehdistötilaisuudessa... Ja myönnnetään, olen myös tosi ujo tuollaisessa tilanteessa! Huomion keskipisteenä oleminen on minulle kaikkea muuta kuin luontevaa.

Perjantaihini mahtui myös jo muuta lukkoon lyötyä ohjelmaa, muun muassa ammattikorkeakoululla oleilua, parrakkaan herraseni kanssa suunniteltua illanviettoa ja niin edelleen. Kiirettä pitäisi.
Laitoinkin opettajalleni pari otetta kauhun ja innostuksen sekaisesta tajunnanvirrasta Wilma-viestillä, minkä jälkeen soitin yhteen firmaan yhden työpaikan perään ennen ystäväni kylään tuloa. Olisin jopa saanut puljusta töitä, mutta kieltäydyin. Miun olisi pitänyt aloittaa niin pian, ettei kirjoitusten jälkeen suunnittelemastani lomasta olisi tullut mitään. Vaikka työt ovat kiven alla, päätin olla itselleni kerrankin reilu ja sallia hengähdystauon ennen pääsykokeita. Ei se toteudu, jos sukkuloin tänänhetkisen työni lisäksi toisen fyysisen työn parissa. Voi myös olla, että omilleen muuton ja korkeakouluopintojen aloittamisen jälkeen mitään mahdollisuutta tälläisen loman pitämiseen ei enää ole.
Sitten soikin ovikello, ja ystäväni tuli käymään. Olin varmastikin pyörällä päästäni kaiken takia, mutta rennon rauhallinen jutustelu kahvikupin ja pleikkaripelin äärellä tuli tarpeeseen!
Järjestelin samalla perjantain aikatauluja. Ammattikorkeakoululla käynti, lehdistötilaisuus ja myös näyttelyn avajaiset, olisin kaikissa paikalla. Ystäväni ja poikaystäväni lupautuivat lähtemään kanssani illan avajaisiin. Olen molemmille äärimmäisen kiitollinen, että he pystyivät mukautumaan aikatauluihin lyhyellä varoitusajalla ja liittymään seuraan.


Illalla torstaina kävin vielä niin kovilla kierroksilla, ettei nukkumisesta tullut mitään. Pyörin lakanoiden välissä tuskastuneena jännittäen seuraavaa päivää.
Aika kului ja kellon viisarit lähestyivät koko ajan uhkaavasti aamun aikaista herätystä. Sekään ei suinkaan parantanut unen tuloa. Suomenruotsissa on mitä osuvin sanota; "ligga på ågå". Vapaasti suomentaen se tarkoittaa aikaisen herätyksen aiheuttamaa tuntemusta, jonka vuoksi uni ei yöllä sängyssä kaiherra silmää.

Perjantaiaamuni alkoi ammattikorkeakoululle suihkimisella. Alla oli kahden ja puolen tunnin yöunet, joten olo oli kerrassaan mielenkiintoinen tujusta aamukahvista huolimatta.
Olen tässä viidennen jakson aikana tehnyt amkin tutustmiskurssia. Motiivini kurssille ovat olleet kahdenlaiset.
     a) tarvitsin yhden kurssin valmistumiseen
     b) tähtään lukion jälkeen tämän kaupungin amkkiin, joten olisi kiva saada käytännön tuntumaa kouluun jo etukäteen

Kurssi on ollut tähän mennessä oikein kiva. Työmäärältään myös lukiokurssiksi ihanan rento!
Oma tutustumiseni on keskittynyt tieto- ja viestintätekniikkaan, mikä oli melko lailla harmaata aluetta ennen tätä. It:lle keskittyminen oli pitkälti vahinko - jokseenkin todella onnekas sellainen. Miulle tuli muun muassa ihan uutena asiana, että insinöörin työväline voi olla myös Photoshop ja piirtopöytä! Työssä kysytään myös yllättävän paljon luovuutta. Toki myös tekninen puoli kiinnostaa paljon. Olen ehkä vähän nörtti, joka on ala-asteelta asti halunnut oppia datamasiinoista koko ajan enemmän. No, nörtti on minun maailmassani arvonimi - oli sitten tekniikka-, tiede-, taide- tai joku muu nörtti. :') Viihdyin taas amkilla hyvin, ja unohdinkin osan väsymyksestäni sähköelektroniikan labraan.

Kotiin tultuani miulla oli hetki luppoaikaa ennen gallerialle lehdistötilaisuuteen lähtöä. Keksin käyttää sen hyödyksi ja tehdä korkeakoulujen yhteishaun. Samalla loppui jahkaaminen siitä, laitanko insinööriopinnot haussa ensimmäiseksi.


Vähän vaan jännittää, miten lyhyen matikan ja pakollisten fysiikoiden ja kemioiden käyneenä naisen käy... Pitää toivoa parasta, ja onneksi olen edes käynyt sen lyhyen matikkani hyvillä arvosanoilla!
Toisen pienen hetkeni käytin lounaan pikaiseen syömiseen ja kolmannen kahvikupillisen juomiseen (ping, kofeiinipärinät!). Sitten pitikin mennä.

Vaikka olinkin ollut vuosi sitten mukana ensimmäistä kertaa Nuorten taideviikolla, en ollut koskaan käynyt Seminaarinmäellä sijaitsevassa Galleria Beckerissä. Viime vuonna en yksinkertaisesti ehtinyt sinne. Vastapäätä yliopiston kirjastoa sijaitseva galleria on toki pistänyt silmään, sillä noin kaunista ja vanhaa rakennuskantaa ei tässä kaupungissa juuri ole.
Lehdistötilaisuuden aluksi Keskisuomalaisen toimittaja haastatteli meitä. Kysymykset keskittyivät pitkälti kuvataideharrastukseen, tulevaisuuden suunnitelmiin tuhruilun parissa ja teostemme perimmäisiin ideoihin. Joitakin meistä haastateltiin yksittäinkin, ja sain kunnian olla yksi niistä. Meitä myös kuvattiin yhdessä ja erikseen. Luojan kiitos olin meikannut aamulla kunnolla, olisin helottanut muuten punaisempana kuin hiukseni lehtikuvissa!
Keskisuomalaisen lähdettyä istumme Beckerin keittiöön juomaan kuumaa. Allekirjoittaneen kuppiin päätyi vaihteeksi teetä. Olisin muuten saanut yliannostuksen kahvista siltä päivää... Jutustelimme rennosti kuvisopejen ja Jyväskylän taiteilijaseuran ihmisten kanssa. Keskustelun tunnelma oli lämmin ja jännitys lehdistötilaisuudesta alkoi viimein purkautua. Kunnes kävi ilmi, että YLEkin on tulossa tekemään suoraa radiolähetystä meistä. Jaa että mitä?
YLEn toimittaja liittyi hetken päästä seuraamme, ja hän paljastui todella mukavaksi ihmiseksi. Tunnelma pienessä hallitun kaaoksen täyttämässä keittiössä pysyi yhä rentona ja lämpimänä.

Radiolähetyksen alun odottaminen oli kuumottavaa. Jättäydyin itse sivummalle ja tsemppasin mieluummin muita puhumisessa. Hauskempaa niin. : D Kaikki suoriutuivat puhumisesta kuin ammattilaiset, eikä ennen lähetyksen alkua ilmassa väreilleestä jännityksestä ollut tietoakaan. Ehdottomasti aplodien arvoinen suoritus!

Illan avajaiset olivat jo lehdistötilaisuutta monin verroin rennompi tapahtuma. Paikalla oli taiteilijaseuran ihmisiä, opettajia, näyttelyyn osallistuvia taiteilijoita, heidän läheisiään ja tuttujaan. Boolilasien ja pikkusyötävän äärellä jutusteltiin ja kierreltiin näyttelyä.
Vauhdikkaat päivät ja huonosti nukuttu yö alkoivat pikku hiljaa vaatia veronsa. Vaikka minulla oli ollut ainutkertainen ja mielettömän huima päivä mahtavien ihmisten kanssa (kiitos kaikille! ♥), en voi kieltää olleeni hieman helpottunut, kun lähdin Janin käsipuolessa valumaan kohti kotia.


Olin säästänyt tätä Rovaniemeltä Mandragorasta (jos käyt Roissa ja tykkäät kahvista/teestä/suklaasta, käy Mandragorassa!) ostamaani suklaata johonkin spesiaaliin hetkeen, ja viime perjantai todella oli sellainen. Harmi vaan, että tuo suklaa oli aika kamalaa. Liikaa lakritsia. :c

Keskisuomalainen 2.4.2017. Klikkaa juttu suuremmaksi! Sukunimeni on ahkerasta tavaamisesta huolimatta kirjoitettu väärin. Voi jösses soikoon, tuollaista väännöstä en ole siitä aiemmin nähnytkään...
Yhteenvetona kaikesta, elämä osaa olla todella yllättävää. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu.
Tämä tosiaan oli minulle kolmas taidenäyttely, jossa olin mukana "taiteilijan" asemassa vuoden sisään. Hullua, mutta samalla upeaa.


Kiitos lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Ohoh, onpa sulla ollut tapahtumarikas viikko :o Onneksi olkoon näyttelyyn pääsemisestä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vähän liiankin tapahtumarikas! :''D Ja kiitos. :3

      Poista